Luukku 3: PCFIN

Vuosi on 2013. KonsoliFIN arvostelee PC-pelejä Pelaaja-lehden onnistuneen linjamuutoksen innoittamana. Monialustajulkaisut arvostellaan edelleen konsoleilla, ja projekti aloitetaan muutenkin varovasti yhden ylläpitolaisen voimin.

Tämä on hänen tarinansa.

TAMMIKUU

Vuoden alussa ilmestynyt Kentucky Route Zero on perinteinen osoita ja klikkaa -seikkailupeli. Aloituskynnys on siten matala ja arvostelun pitäsi syntyä kuin itsestään. Sivuston tuliterä PC-osio kaipaa kipeästi sisältöä, joten episodipohjaisen Kentuckyn avausosa osuu hyvään saumaan.

Mitähän tässä juuri tapahtui? Kuljetusfirman mies ajeli ympäri Kentucky Route Zero -moottoritietä, jostain talosta hävisi seinät ja pimeässä luolassa soitti hämyinen rautalankabändi. Tunnelma oli kohdallaan, mutta ehkä on parasta pelata kaikki viisi osaa ennen kuin työstän arvion.

Ei hätää, uutta pelattavaa löytyy aina.

Antichamber on kuulemma jonkun jenkkinörtin, Alexander Brucen, sooloprojekti. Olen aina ollut hyvä pulmapeleissä. Ei kai yksi mies voi kovin monimutkaisia aivopähkinöitä keksiä. Kontrollit ovat tutut Quakesta, joten tämä on todennäköisesti pala kakkua. Menen tuosta ovesta ja käännyn oikealle. Mistä tuo vihreä valo nyt syttyi? Mitä pitää tehdä? Kierränkö taas kehää? Kuka olen? Apua!

HUHTIKUU

Vihdoin läpi! Onkohan Alexander vetänyt jotain viinaa väkevämpää? Eihän näitä selvinpäin voi ratkaista. Lisäksi audiovisuaalinen puoli on kuin 70-lukulaiselta happotripiltä. Kehtaakohan tätä arvostelua pistää enää sivustolle? Pelin julkaisusta on jo tovi, ja katsoin kuitenkin puolet ratkaisuista YouTubesta.

Arvostelu jäi yllättäen tekemättä.

Nyt pitää löytää äkkiä jotain yksinkertaista, josta saa varmuudella tekstiä julkaistua. Surgeon Simulator 2013 kuulostaa viihdyttävältä, ja kokemusta minulla on nuoruuden lääkärileikeistä. Melko hauska idea että jokaiselle sormelle on oma nappi ja rannetta voi pyöritellä samalla kun koko käsi liikkuu. Hmm, pitikö sydänleikkauksessa käyttää paikallispuudutusta?

TOUKOKUU

Kuukausi ja usea kuollut potilas myöhemmin.

Ei minusta lekuria tule. Nyt ymmärrän miksi niille maksetaan niin paljon. Sairaan vaikeaa nostaa pelkästään jo neula pöydältä. Taidan palata Kentucky Route Zeron pariin, sillä toinen episodi on julkaistu. Sen pääpaino on onneksi tarinassa, eikä omituisessa ohjausmekaniikassa.

Hitto! Tämä jatko-osa jatkaa täysin samaa kryptistä tarinankerrontaa. Olo on kuin David Lynchin elokuvien jälkeen, eli en tajunnut mistään mitään, mutta viihdyin silti. Monta kerrosta siinä alun toimistorakennuksessa oli, ja miksi ihmeessä päädyin sinne metsään? Vaikea tämänkään perusteella on arviota tehdä.

Avaruusseikkailu The Swapper on suomalaista tekoa. Sankari pitää ilmeisesti kloonata ja sitä kautta ratkaista omituisia pulmia. Piru sentään kun menee monimutkaiseksi. Uskomattoman vaikea seurata neljää liikkuvaa hahmoa samaan aikaan. Nyt tuo yksi jäi jumiin tuonne nurkkaan. Naamapalmu.

KESÄKUU

Kesällä on rutkasti aikaa pelata.

Olen niin saanut tarpeekseni peleistä, joissa on useita hahmoja. On paljon mukavampi seurata yhtä sankaria ja samaistua häneen. Rogue Legacy on saanut hurjasti suistutusta Weekend Confirmed -podcastissa. Taidanpa tutustua ritariseikkailuun seuraavaksi. Nämä indie-julkaisut ovat graafisesti todella sympaattisia.

Juomatauko.

Kenen idea oli muuttaa kenttiä dynaamisesti joka pelikerralla? Miten minun pitäisi tietää mihin menen ja mistä viholliset yllättävät? Päähahmokin kuolee jatkuvasti ja tilalle tulee joka kerta uusi, jollain tavalla vajaavainen, ukko. Kiva pelata jollain värisokealla tai kääpiöllä. Sairasta, sanon minä.

Terassitauko.

Steamin kesäalennusmyynneissä on toimittajasta pelinkehittäjäksi hypänneen Tom Francisin Gunpoint. Voisin itsekin koodata pelin, jos jaksaisin. Ei se niin vaikeaa ole.

Juomatauko terassilla.

Kuka tässä nyt oli pahis? Tom olisi voinut tehdä asteen suoraviivaisemman juonen. Miksei kukaan ota mallia Call of Dutysta? Muuten tämä vaikutti hauskalta, varsinkin kun sai leikkiä sähköinsinööriä, vakoojaa ja sammakkoa samaan aikaan. Harmi että olen kesälomalla ja kirjoitushommat ovat tauolla. Rai, rai juhannus!

ELOKUU

NeoGAFissa porukka fiilistelee Gone Homea.

Ai, tässä pelissä hypätään ajassa taaksepäin vuoteen 1995. Heh heh, päähahmolla mennyt MM-kisahuuma pitkäksi, eikä kotona ole kukaan odottamassa – ei edes Juti. Mielenkiintoista että valot ovat kuitenkin päällä, ja kovin sotkuiseksi ovat jättäneet kaikki huoneet. Pöydät ovat kirjeitä ja lehtileikkeitä täynnä. Näitä on loppujen lopuksi kiva lueskella. Taidanpa avata kaikki mahdolliset ovet, vetolaatikot ja kansiot uusien toivossa. Pari miestenlehteä löysin myös mutta sivut olivat yllättäen liimautuneet toisiinsa. Siskon päiväkirjamerkinnät alkavat pelottaa hiljalleen. Uskaltaakohan sitä edes mennä kellariin tai ullakolle?

Parituntista interaktiivista tarinaa on turhan vaikea avata lukijoille spoilaamatta. Parempi jättää tämä(kin) arvostelematta.

Papers, Please – ei kai kukaan oikeasti jaksa katsoa passeja ja dokumentteja virtuaalimaailmassa. Seuraava!

SYYSKUU

Nyt kun syyskuun illat alkavat hämärtyä, niin ruotsalainen Amnesia: A Machine for Pigs tarjoaa kivasti jännitystä. Mikä sen mukavampaa kuin pimeä keskiaikainen linna? Tiedän melko monta linnaa: Suomenlinna, Hämeen linna, Olavinlinna, Samppa Linna...

Löysin pelistä heti pienen bugin: svedut ovat unohtaneet lisätä aseet peliin kokonaan. Pelkän lyhdyn kanssa pitäisi muka pärjätä. Ei hemmetti, en minä uskalla tätä pelata, ja puolet ovista ovat kaiken kukkuraksi lukossa. Parasta siirtyä Outlastin pariin.

Ei ole todellista! Tämähän on sama peli kuin Amnesia, mutta tapahtuu reilut sata vuotta myöhemmin. Kauhusta huohottava pelihahmo, pimeät käytävät ja lyhdyn tilalla on videokameran yökuvausnäkymä. Taidan jättää tämän konsolisteille, koska PlayStation 4 -versio julkaistaan piakkoin.

LOKAKUU

Epätoivo alkaa hiipiä arvostelijan puseroon. Inspiraatitota haetaan jopa verkkoselaimessa pyörivästä, Unity-pelimoottorin päälle rakennetusta räiskinnästä.

Super Hot vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pyssyttely, jossa viholliset liikkuvat vain kun pelaaja liikkuu. Paras taktiikka on siis olla liikkumatta. Hah! Minä yksi, tekoäly nolla!

Tässäkö tämä nyt oli? Eihän tätä voi sanoa edes perehdytykseksi. Veisivät nämä konseptit vaikka Steamin Greenlightiin, niin ei kiireiseltä arvostelijalta mene turhaa aikaa puolivalmiiseen tuotteeseen.

The Stanley Parable on modi Half-Life 2:sta, joten lähtökohdat ovat kohdillaan. Päähahmo on lisäksi ylläpitolaisen stereotyyppi, samaistuttava kynäniska.

Mielettömän nokkela käsikirjoitus tässä on, mutta melkoista vinoilua ja vedätystä puolet ajasta. Luuleeko tämä olevansa Portal? Ensin ilmoitetaan helppo saavutus ja kun suoritat sen, niin kertojaääni alkaa aukoa päätä. Nyt on menty asteen verran liian pitkälle. Ihan tarpeeksi saan kuulla virheistäni kotona ja verkkopeleissä. Muutenkin tuntuu ettei tarina etene mihinkään. Varmasti parikymmentä kertaa päässyt jo loppuun ja aina palaan lähtöpisteeseen.

JOULUKUU

Ehkä teen näistä kaikista ensi vuonna joulukalenteriluukun.

Galleria: 

Kommentit

Vallan mainio katsaus PC:n indiepuoleen.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi