Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kolmannen osapuolen laitevalmistaja Gioteck toi tovi sitten markkinoille latausaseman, johon Xbox-ohjaimen saa siististi asetettua pelisession jälkeen. Näppärä telakka sisältää muutaman fiksun ominaisuuden, jotka helpottavat perusarkea.

Väristä välittämättä

Myyntipaketti sisältää itse aseman lisäksi ladattavan akun, latauskaapelin, vaihdettavan etulevyn asemaan sekä muutaman erilaisen patterikotelon kannen. Etulevyn voi vaihtaa halutessaan vastaamaan konsolin mustaa tai valkoista yleisväriä, kun taas ohjaimen patteriluukku pitää valita ohjaimen version ja värin mukaan. Xbox One- ja Xbox Series -kontrollereissa on pieniä kokoeroja, joiden mukaan valinta tehdään.

Etulevystä on tarjolla kaksi eri värivaihtoehtoa.

Käyttöönotto ei vaadi ihmeitä. Akku kiinni ohjaimeen, oikea takakansi kiinni ja ohjain lepäämään aseman päälle. Takakannessa on pieni aukko, josta latausaseman kontaktorit antavat virtaa akkuun, kunhan ohjain asetetaan omalle paikalleen. Ohjaimen pohjassa olevaa perinteistä latausporttia ei siis käytetä, joten vain Gioteckin akuilla varustetut kontrollerit ovat yhteensopivia laitteen kanssa.

Takalevyssä on pieni aukko latausta varten.

Asemassa on takana kaksi USB-C-porttia, joista toinen kytketään Xboxiin tai verkkovirtaan. Vapaaksi jäänyttä USB-porttia pystyy hyödyntämään esimerkiksi toisen ohjaimen tai puhelimen lataamiseen. Lähes kokonaan musta Gioteck Charging Stand ei herätä suuria tunteita ulkonäöltään. Se istuu tv-tasolle kuitenkin huomaamattomasti ja tukevasti. Ritilämäisen etulevyn keskellä on samaa muotoilua myötäilevä led-valo, joka vaihtelee väriä valkoisen ja oranssin välillä riippuen lataustilanteesta. Pimeässä huoneessa valo on jopa häiritsevän kirkas.

Sopiva hinta-laatusuhde

Parin viikon käytön jälkeen latauspiuhoja taikka tyhjeneviä pattereita ei ole yhtään ikävä. Ohjain asettuu telakkaan näppärästi, ja samalla se ei jää pyörimään vapaasti ympäri tv-tasoa tai sohvaa. Jälkikasvukin kiittelee asian helppoutta. Oikeastaan ainut miinus tulee siitä, ettei asema ole yhteensopiva muiden akkujen kanssa, vaan vaatii juurikin Geoteckin mallin.

Alle 30 euroa maksava latausasema tarjoaa hyvin rahalle vastinetta

Gioteck Charging Stand toimii edukkaana vaihtoehtona Xboxin viralliselle akkupaketille ja tekee pitkälti mitä lupaa. Asemaan saa lisäksi toisen ohjaimen helposti kiinni USB-johdolla, jolloin co-op-sessioissakin riittää virtaa molemmille pelaajille. Laitevalmistajan valikoimasta löytyy myös kahdelle ohjaimelle suunnattu malli, jos kyseinen ratkaisu ei riitä. Joka tapauksessa alle 30 euroa maksava latausasema tarjoaa hyvin rahalle vastinetta ja varmistaa, että akuissa riittää potkua ennen peli-iltaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi