Eloa etsimässä
Ilmastonmuutos on ajanut ihmiskunnan ahtaalle, eikä maapallo tarjoa enää asuinalueita Homo sapiensille. Joka puolella vellovat valtavat ja vaikuttavat vesimassat, joiden yläpuolella seisoo vain muutamia hylättyjä öljylauttamaisia tutkimuslaitoksia. Yhdestä niistä herää henkiin Wall-E-henkinen, joskin täysin eri näköinen, robotti. Hänen on saatava laitoksen virrat päälle, korjattava tukikohtana toimiva laiva ja seilattava kohti tärkeää tehtävää: ihmisalkioiden kasvattamista ja lähettämistä avaruudessa sijaitsevalle avaruusasemalle.
Idea on kiehtova ja sitä tuetaan komealla visuaalisella ilmeellä. Unrealin päälle rakennettu teos näyttää komealta, varsinkin sääilmiöidensä puolesta. Yön pimeinä tunteina matkustaminen myrskyävän meren keskellä vakuuttaa heti alusta, ja aava meri luo onnistuneesti illuusion hylätystä planeetasta. Oikeahetkiset musiikit nostattavat tunnelmaa.
Sähköinsinöörin unelma
Heti alussa käy selväksi, että peli vaatii insinöörimäistä, teknistä otetta. Sähkö on tärkeässä roolissa niin rakentamisessa kuin itse robotin hengissä pitämisessä. Nälkä on korvattu lataustason ilmoittavalla mittarilla, mikä aiheuttaa monia ärsytyksen aiheita. Pahimmillaan roboa pitää olla lataamassa tuon tuosta kilowattien pyöriessä silmissä. Ympäristöstä löytyy pieniä akkuja, joihin itsensä voi kytkeä, tai sitten lataustasoja pystyy tasaamaan aurinko- tai tuulienergialla. Toisaalta energiaa voi siirtää myös robotista järjestelmän suuntaan, mikä avaa monia kekseliäitä mahdollisuuksia.
Sähköjohtoa vedetään laitteelta toiseelle, jotta laitoksen ovet toimivat ja valot palavat. Laivaa pitää korjata, tankata ja sähköistää, mutta missään vaiheessa sen eri toimintoja ei opeteta kunnolla, vaan ne pitää vain ymmärtää. Takaosassa on ilmeisesti vedenpuhdistukseen tarkoitettu laitteisto, mereen laskettava verkko sekä sisäosista löytyy muun muassa murskain ja työpiste. Siinä missä Minecraftissa resursseja kaivetaan luonnosta, The Last Caretaker luottaa kierrätyksen voimaan. Esimerkiksi muovi- ja metallijäte murskataan uusiokäyttöön, laivan verkossa kerätään tavaraa suoraan merestä ja uusiutuvalla energialla on iso rooli selviytymisessä.
Laivan kansi täyttyy nopeasti energiatuotannosta, jottei harvinaislaatuiseen fossiiliseen polttoaineeseen ole tarve luottaa, mutta silti olin jumissa keskellä ulappaa järjestelmien sammuttua energiapulassa. Pyristele nyt siinä vastaan, kun omasta hahmostakin loppuu virta resursseja kerätessä.
Matkalla on siis monta selviytymispeleistä tuttua mutkaa, kuten resurssien keräämistä, rakentamista, taistelua ja tutkimista. Uusia taitoja ja rakennelmia opitaan hiljalleen hahmon kokemustason noustessa. Lisäksi tilat täyttyvät tavarasta alta aikayksikön, eivätkä hitaanpuoleiset valikot auta resurssienhallinnassa. Loppujen lopuksi The Last Caretakerin rutiinit alkavat käydä tuskastuttavan tutuiksi, kun materiaalia pitää kerätä suurta missiota varten – ja samalla selviytyminen ottaa oman aikansa. Varsinkin (tylsänpuoleiset) viholliset olisi voinut jättää kokonaan pois alkuvaiheesta.
Nimeni on Tesla, James Tesla
Vihamieliset otukset ja robottimaiset ötökät hyökkivät kimppuun genrelle tyypilliseen tapaan. Vihuja voi muksia, mutta pian apuun saa myös sähkökäyttöisiä aseita, joilla ei ole minkäänlaista rekyyliä tai tuntoa. Ampuminen on epämääräistä sohimista vihollismassaa kohden. Seuraava pyssy antaa hieman enemmän voimaa, mutta muuten taistelut tuntuvat turhilta ja turhauttavilta.
Harmittavaa, sillä muuten pelin fiilis ja miljöö kannustavat tutkimaan. Aina välillä The Last Caretakerin potentiaali kurkistaa horisontista: suurta tuntematonta on hieno kartoittaa.
Pilkahdus erinomaisuutta
Helsinkiläisstudio koostuu pitkänlinjan veteraaneista aina Miika Auliosta Antti Ilvessuohon, joten visiosta menestys ei ainakaan jää kiinni. Rahoitustakin on saatu Supercelliltä, joten pienehkön tiimin peruspilarit tuntuvat olevan hyvällä mallilla. Tosin genren sisällä on myös todella paljon kilpailua, joten lopputuloksen pitää olla hyvin vakuuttava ja koukuttava, muusta massasta erottuva.
Potentiaalia The Last Caretakerissa on, sillä joku Channel37:n luomuksessa kiehtoo pienistä kankeuksista huolimatta. Ennen täyttä julkaisua peli vaatii kuitenkin rutkasti vielä hiomista ja säätöä – ja toki lisää sisältöä. Taistelu tuntuu irralliselta osalta seikkailua, ja ehkäpä päähahmon sähkönkulutusta kannattaisi vielä optimoida pelaajaystävällisempään suuntaan. Tällä hetkellä nimike tuntuu liian monimutkaiselta suuremmille massoille, sillä aikaa kuluu rutkasti teknisten toimintojen oppimiseen ja niiden kanssa painimiseen. Varsinkin inventaarion hallinta ja hahmon kantokyky (isot asiat painavat paljon) syö peli-iloa vahvasti.
Early Access -julkaisuna pelille on luvattu parikymmentä tuntia sisältöä. 30 euron hintaluokassa se on ihan kivasti, mutta tuleva päivityssykli määrittää pitkälti mihin suuntaan The Last Caretakerin kehitystyö menee. Konsoliversiot odottavat hamassa tulevaisuudessa.
