Kun kaikki kuhisivat kolmisen vuotta sitten Microsoftin uudesta konsolista, nousivat keskusteluissa varmasti esille upeat teräväpiirtografiikat ja Xbox Liven evoluutio. Jälkimmäinen onkin varmasti yksi Xbox 360:n suurimmista vahvuuksista. Ennen julkaisua kovin moni ei kiinnittänyt kuitenkaan huomiota pikkuruiseen yksityiskohtaan, joka löisi Xbox 360:n muut uudet ominaisuudet laudalta. Saavutusten vaikutusta pelikulttuuriin ja -teollisuuteen ei voi kiistää. Innovaation merkityksestä kertoo sekin, että vastaavat järjestelmät ilmestyvät pikku hiljaa jokaisen kilpailevan konsolin ja palvelun ominaisuuksiin.

Saavutukset ovat varsin yksinkertainen järjestelmä, eikä niissä ole sinänsä mitään uutta. Pelaaja palkitaan tietyistä suoritteista saavutuksella. Samalla tilille rapsahtaa useimmiten myös Gamerscore-pisteitä, jotka lasketaan yhteen ja näytetään jokaisen pelaajakortissa. John Schappertin mukaan innovaatio ja omaperäisyys ovat kuitenkin eri asoita, enkä halua tällä kertaa väittää vastaan. Gamerscoren kohdalla menestyksen takaa ennennäkemättömän yhtenäinen toteutus. Järjestelmään kuuluukin poikkeuksia ja pieniä epäkohtia, saavutuksia tienataan kaikissa Xbox 360 -peleissä ja muiden pelisuorituksia voi tarkkailla helposti Xbox Liven avulla. Kokonaisuus on tiivistetty mainion yksinkertaiseksi osaksi käyttöliittymää, joten tilastojen selaaminen onnistuu helposti pelaamisen lomassa.

Microsoft on rakentanut ennen kaikkea järjestelmän, joka koukuttaa yrittämään ja pelaamaan. Pelaajat ovat luonteeltaan tyypillisesti kilpailullisia ja keräilynhimoisia, joten pisteet ovat omiaan luomaan lisäkoukkua tavalliseen puurtamiseen. Tärkeimmän tukipilarin menestykselle muodostaa yhteisöllisyys; mitäpä pisteillä tekisi, elleivät muut pelaajat voisi ihailla tai vihailla niitä? Arvostelijoille tilanne voi olla tukala, jos haukuttua peliä ei olekaan läpäisty kokonaan. Tästä taakasta ei kuitenkaan ole pakko kärsiä, sillä oman pelihistoriansa voi halutessaan piilottaa muilta käyttäjiltä.

Vakava asia

Kehittäjät eivät voi suunnitella saavutuksiaan suin päin mielensä mukaan, vaikka Microsoft melko vapaat kädet niiden suhteen antaakin. Tavalliselle hyllyjulkaisulle asetetaan minimiksi viisi ja maksimiksi 50 saavutusta sekä 1000 pistettä gamerscorea. Lisäsisällöllä pistemäärää voidaan kasvattaa 1250 pojoon, mutta pelaajan pitäisi aina voida tienata tonni täyteen ilmaiseksi. Live Arcadessa peruspelin maksimiraja on 12 saavutusta, jotka tuovat mukanaan 200 pistettä. Laajennuksille annetaan liikkumavaraa 250 pisteeseen asti.

Jokaiseen sääntöön on poikkeuksensa, eikä tämä sääntö ole poikkeus tähän sääntöön. Electronic Artsin julkaisema The Orange Box on niin tuhti paketti, että Microsoft päätti antaa EA:lle erikoisluvan sisällyttää peliin 99 saavutusta. Crackdown hyödynsi järjestelmän joustavuutta, sillä pelilevyltä gamerscorea jaettiin vain 900 pisteen edestä. Loput tarjoiltiin lisäsisällön avulla. Xbox 360:n julkaisupeleihin kuulunut Condemned puolestaan ei sisältänyt gamerscorea 970 pistettä enempää. Seuraava poikkeus sääntöön lienee Halo 3:n lisäsisältö, jonka saavutussaldo rapsahtaa huhujen mukaan komeasti yli Microsoftin ohjeistamien rajojen.

Saavutukset voidaan jaotella ryhmiin monella tavalla. Yksinkertaisinta on aluksi rajata yksinpeli ja kampanjatila erilleen moninpelin saavutuksista. Kaikista perustavanlaatuisimpia yksinpelisaavutuksia ovat niin kutsutut suoritussaavutukset, joita annetaan esimerkiksi opastusosion, kentän ja tarinan läpäisemisestä. Ne eivät vaadi mitään erikoista kikkailua vaan palkitsevat perussuoritteista. Höysteeksi voidaan tarjota saavutuksia kovemmalla vaikeustasolla pärjäämisestä.

Yleensä näiden yhteydessä nähdään myös spesifisiä saavutuksia, jotka vaatimat tekemään jotakin tarkasti määriteltyä, kuten esimerkiksi kiipeämään pelimaailman korkeimmalle kukkulalle tai hyppäyttämään 120 metriä autolla. Ne kannustavat pelaajaa tekemään jotain muuta kuin perussuorittamista. Oma luokkansa ovat salaisuussaavutukset, jotka annetaan pelimaailmaan piilotettujen salaisuuksien löytämisestä. Näilläkin kannustetaan osaltaan tutkimaan ja irtoamaan orjallisesta raiteilla juoksemisesta. Saavutukset voidaan myös peittää niin, ettei pelaaja näe niitä ennakkoon.

Mmm... turhanpäiväistä virtuaalikilkettä...

Niin ikään moninpelisaavutukset voidan jakaa muutamaan alaluokkaan. Kaikkein perustavanlaatuisimpia saavutuksia jaetaan esimerkiksi yhden ottelun voittamisesta tai pelkästään jo osallistumisesta. Näiden lisäksi on astetta vaativampia puurtamissaavutuksia, jotka ansaitaan pelaamalla tapreeksi tai tappamalla vaikkapa tarkkuuskiväärillä 100 vihollista. Vähän erikoisempia ovat yhden tempun saavutukset. Halo 3:ssa näitä jaellaan miekalla suoritetusta triple killistä ja kahden vihollisen teilaamisesta yhdellä spartalaislaserin laukauksella. Nämä saavutukset määritellään yleensä yhtä spesifisesti kuin yksinpelin vastaavat. Aivan erityisen joukon muodostavat saavutukset, joiden saamiseen pelaaja ei voi varsinaisesti aktiivisesti vaikuttaa lainkaan. Useissa verkkopeleissä gamerscorea voi tienata pelaamalla kehittäjän kanssa tai vastaavasti osumalla samaan otteluun ”viruksen” kantajan kanssa. NBA Live 07:n yksi saavutus annetaan, jos sattuu linjoille samanaikaisesti 1000 muun pelaajan kanssa.

Kehittäjien on mietittävä tosissaan, kuinka he hyödyntävät näitä erilaisia saavutustyyppejä. Harva kuitenkaan uskaltaa lähteä luovemmalle tielle, joten suurin osa peleistä tarjoaa tällä saralla lähinnä perusvarmoja suorituspisteitä. Onnistunut suunnittelu yhdistelee tyyppejä tasapainoisesti. On hyvä palkita yksinpelin läpipelaamisesta, mutta toisaalta saavutuksia ei tulisi jättää pelkkään suorittamiseen. Niillä on hyvä kannustaa kokeilemaan uusia juttuja ja saada pelaaja miettimään, tutkimaan ympäristöään.

Pelistudioilta on nähty hyvin erilaisia lähestymistapoja koko saavutuskonseptiin. Esimerkkinä vertailtakoon Xbox Liven kolmea merkittävintä verkkopeliä: Call of Duty 4:ää, Gears of Waria ja Halo 3:a. Ensin mainittu ei sisällä ollenkaan verkkopelisaavutuksia, sillä peli nojaa puhtaasti omiin haasteisiinsa ja niistä tienattaviin kokemuspisteisiin. Toisessa suurin osa on juurikin näitä puurtamissaavutuksia, jotka vaativat paljon pelaamista. Kolmannen moninpelissä keskitytään temppuihin, jotka aloittelijakin saattaa munkittaa ensimmäisessä ottelussaan. Crackdownin kohdalla saavutukset määräävät teoksen rakennetta, sillä pelimaailma on periaatteessa täysin vapaa hiekkalaatikko.

Tonni täyteen ja peli myyntiin

Pienellä luovuudella ja oveluudella saavutussuunnittelussa pelin mielenkiintoisuutta ja kulttiarvoa voi nostaa kätevästi. Moni varmasti muistaa Geomtery Warsin Pacifist-saavutuksen, joka vaati lähestymään peliä uudella tavalla.

Pelaajan kannalta saavutukset auttavat parhaimmillaan jäsentelemään kokonaisuutta ja luomaan tavoitteita. Oblivionin kaltaisessa valtavassa roolipeliseikkailussa on kätevää nähdä edes jonkinlainen yleissilmäys pelimaailmasta. Saavutusten perusteella voidaan myös päätellä, mikä pelissä on kokemisen arvoista. Universaali fakta on joka tapauksessa se, että palkinto lämmittää mieltä, tuli se sitten pelkkänä merkintänä pelaajakorttiin tai konkreettisena pokaalina seinälle. Onhan se hienoa, että voit kiistattomasti todistaa Internetin keskustelualueilla läpäisseesi Call of Duty 4:n veteran-vaikeustasolla.

Toisaalta samasta aihepiiristä löytyy yleensä myös yksi suurimmista kritiikin kohteista, sillä moni pelaaja ei näe pelkkiä pisteitä tarpeeksi hyvänä houkuttimena gamerscoren huoraamiselle. Joissakin peleissä saavutuksista on saatu muutakin kivaa, kuten esimerkiksi pelaajakuvia tai lisäominaisuuksia itse peliin. Samanlaista käytäntöä näkisi mieluusti enemmänkin. Microsoft on vihjaillut, että kehittäjät voivat tulevaisuudessa palkita pelaajia Avatar-vaatteilla, joten tässä olisi saumaa roimalle paranukselle päivityksen yhteydessä.

Saavutukset saavat aikaiseksi myös vakavampia lieveilmiöitä. On totta, että osa pelaajista tuntuu kahlaavan pelejä läpi puhtaasti gamerscore mielessään. Ne, joilla mielenkiintoa tai aikaa ei moiseen riitä, pitävät tätä tietenkin pahana. Jokainen pelatkoon pelejä miten tykkää, mutta ilmiöllä voi olla aidosti ikäviä vaikutuksia. Monessa verkkopelissä on tullut havaittua, että joku saavutusten metsästäjä ei pelaa joukkueensa pussiin vaan käyttää sokeasti yhtä asetta ja taktiikkaa. Pahimmillaan näillä ikävillä tapauksilla on samanlainen negatiivinen vaikutus verkkopeliokemukseen kuin omien tappajilla tai huijareilla. Jos kehittäjät eivät ole asettaneet saavutuksille rajoituksia, saattavat pelaajat hankkia niitä kepulikonstein halvalla itselleen. Epävirallisia gamerscore-tulostauluja katsellessa on selvää, ettei kaikilla ole puhtaita jauhoja pussissa.

Saavutuksen metsästäjät voivat tietämättään aiheuttaa hallaa myös koko peliteollisuudelle. Muutaman lisenssipelin kohdalla olen huomannut, että gamerscorea putoilee kyseisistä nimikkeistä tavallista helpommalla. Kyse voisi periaatteessa olla siitä, että saavutukset on haluttu suunnata vaikeustasoltaann casual-pelaajille. Mieleen juolahtaa kuitenkin ikävä epäilys rahastuksesta: helppo gamerscore tietää varmasti enemmän pelaajia ja potentiaalisia ostajia. Tämä ei ole pelkkää salaliittoteoriaa, sillä niin läpinäkyviä ovat esimerkiksi Lostin, Teenage Mutant Ninja Turtlesin ja Avatarin saavutukset. Toisaalta ne heijastelevat kyseisten tekeleiden muun pelisuunnittelun tasoa. Onneksi kaikki eivät suinkaan osta pelejään uutena pelkän gamerscoren takia: lainaaminen ja kierrättäminen ovat kova sana saavutusaddiktien piireissä.

Vihausta ja huorausta

Henkilökohtaisesti olen keyvellä tavalla innostunut saavutuksista. Minulle on tärkeintä edelleen pelattavuudesta, tarinasta, sosiaalisuudesta ja muista elementeistä saatava nautinto sekä viihdearvo. Pelaajakortistani näkee kyllä aika hyvin, olenko tykännyt tietystä pelistä vai en. En siis ala taistella saavutusten takia surkean pelimekaniikan kanssa, mutta en toisaalta pistele vastaankaan, jos kehittäjät haluavat antaa halpoja gamerscore-pisteitä samalla kun viihdyn. Joistakin saavutuksista syntyy periaatekysymyksiä kovan ahertamisen tai kiintymyksen takia: Halo 3:n kohdalla oli pakko saada 1000 pistettä täyteen, kun taas Call of Duty 3:n läpäiseminen veteraanilla oli niin kova tuskien taival, ettei sitä voinut enää jättää kesken.

Minulle on periaatteessa ihan sama, minkä takia joku harrastaa pelaamista. Haluaisin samanaikaisesti nähdä sekä kriittisempää että avoimempaa lähestymistä saavutuksiin. Addiktit voisivat oikeasti miettiä, onko sokeassa huoraamisessa mitään tolkkua. Vihaajat ja vastarannankiiskit voisivat puolestaan miettiä, mikä saavutuksissa on niin pahaa, että niitä pitää jatkuvasti moittia ja vähätellä. Monessa suhteessa valikoista pilkottavat 100% suorituslukemat tai muut luvut eivät ole sen kummempia palkintoja. Saavutukset ovat vain laajempi tapa palkita, tarjota koukkuja ja kehittää yhteisöllisyyttä entisestään.

Kehittäjille antaisin sen verran vinkkiä, että saavutukset kannattaa ottaa huomioon aikaisessa suunnitteluvaiheessa, sillä niitä voi hyödyntää esimerkiksi mahdollista lisäsisältöä mietittäessä. Toisaalta ne saattavat inspiroida uusia ideoita. Huonot saavutukset tuskin tekevät pelistä yhtään sen surkeampaa, mutta hyvin suunnitellut tekevät hyvästä teoksesta vieläkin paremman, mieleenpainuvamman ja ennen kaikkea menevämmän. Microsoftin on myös osaltaan pysyttävä aktiivisena, jotta saavutuksista saataisiin kaikki mahdollinen irti. PlayStation 3:n trofeet ovat omiaan luomaan kehityspaineita, vaikka Sonyllä riittääkin edelleen paljon työstettävää ja mietittävää omassa järjestelmässään. Kukaan ei voi väittää, että kilpailusta olisi haittaa, sillä vain sen avulla tapahtuu kehitystä. Eteenpäin on jo menty, mutta aina voi mennä vielä pidemmälle.