Kojimaa on kiittäminen
Kojima Productions julkaisi 7780s Studio -salanimellä P.T.-nimisen demon vuonna 2014. Kyseessä oli markkinointitempaus, jolla mainostetiin tulevaa (ja lopulta peruttua) Silent Hillsiä, mutta silti sen vaikutteet näkyvät tähän päivään asti. Yhteen huoneistoon sijoittuva kauhukokemus rakensi realistisen grafiikan päälle selkäpiitä karmivaa jännitystä audiovisuaalisesti nokkelilla keinoilla. P.T.:n vaikutteita on vaikea olla huomaamatta Lutossa, mutta samaan aikaan teos muistuttaa omituisella tavalla myös The Stanley Parablea.
Ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvatussa Lutossa nimetön henkilö on jumissa kodissaan. Päivät toistavat toisiaan. Aina kun hän yrittää poistua, päätyy hän syvemmälle synkkään painajaiseen. Miljöön perusteella talossa asustaa tai on asustanut muuttokuorman keskellä asuva perhe, mutta onnellisuutta talosta on turha etsiä. Painostava hiljaisuus, yksinäisyys, kalvaa alusta asti. Menetys vaanii varjoissa, aivan kuten David Loweryn A Ghost Story -elokuvassa. Lakanakummitukset vilahtavat näön äärikulmissa. Monet Luton kohokohdista keskittyvät juurikin hienovaraisiin yksityiskohtiin, jotka nostavat sykettä. Psykologinen kauhu toimii parhaiten, kun pelaajan mielikuvituksen annetaan tehdä suurin työ.
Vinkkisysteemiä vaille valmis
Kuuteen kappaleeseen jaettu tarina alkaa rauhallisesti, mutta hiljalleen pelaajaa viedään syvemmälle talon kellarikerroksiin, joissa kauhu muuttaa muotoaan konkreettisempaan ja verisempään muotoon. Ärsyttävä kertojaääni rytmittää noin viisituntista kertomusta, ja eteneminen vaatii monien pulmien ratkaisua. Osa niistä on suoraviivaisia, mutta vastaan tulee myös haastavia ja tarkkaavaisuutta vaativia kohtia. Jos puzzlen logiikka ei aukea, pelaaja on jumissa harhailemassa sokkeloisessa talossa etsimässä epämääräistä ratkaisua. Monessa kohdassa päädyin tarkastamaan internetistä ratkaisun, jotten turhautuisi enempää.
Ja pimeys ja labyrinttimäinen pohjapiirrustus vaativat myös veronsa. Monesti tiesin mitä pitää tehdä, mutta en löytänyt enää helposti takaisin haluamaani kohtaan. Karttaa ei ole, vaan talo pitää oppia tuntemaan. Luto on erikoinen yhdistelmä onnistunutta jännitystä ja epämääräistä tutkimista. Lyhyestä kestostaan huolimatta, se kestää pikkaisen liian kauan.
Tunnelman voimalla
Graafisesti Broken Bird Gamesin debyytti vakuuttaa. Asunto vaikuttaa eletyltä, oikealta paikalta. Pimeydessä liihottelevat aaveet nostavat selkäkarvan pystyyn, ja monet huoneista tuntuvat painostavilta. Minimalistinen ääniraita tukee tunnelmaa.
Luto taiteilee psykologisen kauhun ja pulmapelin rajamailla. Ikävä kyllä jälkimmäinen osuus jättää osittain kylmäksi ja rikkoo rytmitystä. Lisäksi surrealistiseksi karkaava juoni ei kanna aivan loppun asti. Muuten espanjalaisstudion kauhuilu tarjoaa loistavaa tunnelmaa, absurdeja tapahtumia ja synkkää surutyötä. Harmi, ettei kaikki osa-alueet täysin tue lopputulosta, joka jää epätasaiseksi monelta osin. Puolikkaiden arvosanojen puuttuessa, tähtimäärä jää tällä kertaa kolmeen.
