Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Anno 1701: Dawn of Discovery

Kapteenin loki, Herran vuosi 1701

1700-luvun vaihteessa suurten löytöretkien kulta-aika on jo takanapäin, mutta melkoinen osa planeetasta on vielä kartoittamatta. Tuore kuningatar Marybeth haluaa kunnioittaa isänsä viimeistä toivetta laajentaa valtakuntaa uuteen ja uljaaseen maailmaan, josta kilpaileva kuningaskunta on saamassa yliotteen. Kolme rohkeaa merikapteenia lähetetään etsimään asumattomia saaria, joista olisi tarkoitus saada aikaiseksi kukoistavia ja tuottoisia siirtokuntia. Kaupunginisää leikkiessä huolehditaan luonnollisesti myös maatilkkujen turvallisuudesta merirosvojen ja vihollisvasallien kansoittamilla vesillä. Toisin sanoen Anno 1701: Dawn of Discovery on toimiva yhdistelmä Sim Cityn kaupunginrakennusta sekä Civilization-henkistä sotastrategiaa.

PC-puolella astetta tunnetumman pelisarjan Nintendo DS -osa on kuvailujen perusteella melko pelkistetty versio "isoveljistään" lukuisten toimintojen loistaessa poissaolollaan. Vetovoimaa riittää silti pitämään pelaajat liimautuneina pelin ääreen jopa lukuisten tuntien ajaksi kerrallaan. Taskukonsoliformaatin heikkoudet ja vahvuudet onkin otettu huomioon huolellisesti, erityisesti DS:n lähes hiirentarkka kosketusnäyttö suorastaan loistaa edukseen. 

Makoisaa maaherrailua

Alussa on saari suona, kosketuskynä kuokkana ja pelaaja Jussina. Kukoistava siirtokunta tarvitsee pohjakseen tukevan perustuksen, eli elämisen perusvaatimukset. Jokaisen yhteisön ensiaskeleet ovat ruoan ja rakennusmateriaalien riittävyyden varmistaminen perustamalla kalastajatorppia, karjatiloja, hakkuualueita ja mineraalikaivoksia. Niiden tuotannon kuljetus varastoihin ja markkinoille on täysin automaattista, kunhan kulkuyhteydet huolehditaan kuntoon. Pelaajan tarvitsee vain avata rakennusvalikko ja sijoittaa kohde kosketuskynällä pelialueelle. Suorastaan vaivatonta.

Haasteellista sen sijaan on saavuttaa sopiva tasapaino. Rakentamiseen ja rakennusten ylläpitoon kuluu rahaa, jota tietenkin revitään asukkaiden selkänahoista veroina. Ylihinnoittelusta ei aiheudu muuta kuin harmeja, joten kattaakseen kulut veroprosenteilla on asuintonttejakin oltava melkoisesti. Perustarpeista huolehtiminen ei tietenkään ole kuin vasta alkua, sillä asukkaat kaipaavat parempia oloja ja muun muassa mausteiden kaltaisia tuotteita piristämään elämäänsä. Kysyntään vastatessa veroprosentteja uskaltaa vähitellen nostattaa, mutta samalla yhteisön vaatimukset ja muut huomioitavat piirteet sen kuin kasvavat. Tässä piileekin pelin niin sanottu koukku. Jatkuva halu laajentaa kylää ei ota laantuakseen, kun pelaajan harteille lapataan koko ajan uutta pystytettävää sairaaloista poliisivoimiin.

Vaikka holtiton rakentelu houkuttelisi, se aina kostautuu myöhemmin. Auta armias, jos jokin yläluokalle itsestäänselvyydeksi muodostunut tuote pääsee loppumaan varastosta. Mikäli tilannetta ei onnistuta paikkaamaan nopeasti lisäämällä itse tuotantoa tai ostamalla tavaroita kauppiailta, edessä on suuren luokan muuttoaalto, joka pahimmassa tapauksessa romahduttaa verotulot reilusti pakkasen puolelle. Asioiden huolellinen suunnittelu on kaiken A ja O, vaikka etenkin pelin tarinamoodissa hoputetaan hoitamaan päätavoitteet nopeasti päiväjärjestyksestä. Useimmiten jopa turhaan. Ellei kyse ole tuotannonvajeesta tai sotatilasta, pääsaartaan ja sitä ympäröiviä pikkusaaria voi kansoittaa kaikessa rauhassa.

Yksinpelikampanjan pelaajalle välittämä kiireen tunne on jokseenkin harmillinen piirre. Toki on hyvä, että pelaajaa opastetaan seuraavien siirtojen suhteen, mutta vihjeiden tahti ei aina anna aikaa nauttia kättensä töistä. Ensimmäisellä läpipeluukerralla tuntuikin, että yhden siirtokunnan hädin tuskin valmistuttua siirryttiin jo pystyttämään seuraavaa. Toisella läpipeluukerralla hoputtamisen osasi jo sivuuttaa, jolloin yhteisöistä todella ehti rakentaa mieleisiään – ja ennen kaikkea tuottoisia. Alueiden kehittämiseen ja ylläpitoon keskittyessä itse pelistäkin nauttii huomattavasti enemmän: asioiden hoito ei mene liian monimutkaiseksi, mutta ei ole liian vaivatontakaan. Onneksi tarinamoodin vastapainoksi tarjolla on myös Continuous Play -moodi, jossa pelialueen kansoitus jatkuu loputtomiin. 

Kommelluksia sotapolulla

Anno 1701:n sotimisjärjestelmä sen sijaan on ehkä turhankin yksinkertainen. Periaatteessa koko homma pohjautuu puhtaasti sotilaiden siirtelemiseen rakennuksesta toiseen. Vastapuolen omistuksessa olevan kohteen voi valloittaa määräämällä suuremman joukon omia poikiaan samaan rakennukseen. Taisteluista koituu toki sitä vähemmän miestappioita, mitä suuremmalla rahamäärällä sotakoulutusta tukee, mutta siihenpä se järjestelmän monipuolisuus sitten jää. Suurten sotalaivastojenkin ainoa toimenkuva on vain kuljettaa sotilaita saarelta toiselle. Hukatuista mahdollisuuksista huolimatta yhteenotot ovat tarpeeksi sujuvia tuodakseen viihdyttävää vaihtelua rakentelun lomaan. 

Oman mausteensa kuvioihin tuo moninpelimoodi, jossa maksimissaan neljä henkeä voi ottaa mittaa toisistaan useilla pelin eri saroilla. Kilpailut kullan keräämisestä, asukasluvun kasvattamisesta, saarien valloittamisesta, parhaimmasta yleistuloksesta tai erilaisten haastetehtävien suorittamisesta hoituvat DS:n langattoman tiedonsiirron ansiosta yhdellä Anno 1701 -pelikortilla. Kunhan seurakseen löytää useita tunteja taskukonsoliensa ääressä viihtyviä pelaajia, meno yltyy hyvinkin hauskaksi ja hektiseksi puuhaksi. 

Vaikka Anno 1701: Dawn of Discovery näyttää kaikin puolin geneeriseltä kaupunginrakentelulta, ja pitkälti onkin sitä, sen parissa on älyttömän hauskaa. Alustan aiheuttamista rajoituksista huolimatta kyseessä on lähes malliesimerkki genren sopivuudesta DS:n kosketusnäytölle.

Galleria: 

Kommentit

Kaikin puolin kyllä hyvin toimiva peli. Mukava yhdistelmä vanhoja rakenteluja, kuten Warcraft, Settlers jne. Huonona puolena lähinnä vain yksi tallennuspaikka kummallekin pelimoodille.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi