Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mikä mahtaa olla NHL-pelisarjan nykyinen suunta? Se on kysymys, joka askarruttaa varmasti monia. Realistisuuden ja arcademaisuuden välillä tasapainoilu on aina ollut haastavaa vuodesta toiseen, mutta samalla pitää ajatella myös pelattavuutta. Tämänvuotinen versio onnistuu tietyissä asioissa vallan mainiosti, vaikka jotkut asiat tuntuvatkin oudoilta.
World of Chelin sisältämiä pelimuotoja, joista Battle Pass herättää huomiota nimensä vuoksi. Ei nyt sentään mitään Call of Duty -peliä pelata? Ärsyttävintä onkin, että Battle Pass pompahtaa ruudulle joka ikisen ottelun jälkeen, kun palataan aulaan.

Ruosteessa kesän jälkeen

Hylättyäni NHL 23:n toukokuun alussa olin kuin puulla päähän lyöty uuden änärin tultua ajankohtaiseksi. Tunnelma oli suurin piirtein samanlainen kuin kesän aikana harjoitusten sijaan lorvailleella tulokkaalla, joka keskittyi lämpiminä kuukausina enemmän viihdepuoleen kuin kehittääkseen itseään. Tavanomaisen hahmonluonnin ja asetusten kohdalleen muokkaamisen jälkeen päähän pälkähti ajatus: miksi asetukset eivät voisi suoraan kopioitua edellisestä versiosta? Yhtä väliin jäänyttä versiota lukuun ottamatta ne kun ovat olleet täsmälleen samat jo kauan.

Vaan voi Pyhä Sylvi sitä ruosteen määrää, kun hyppäsin EASHL-pelimuodossa tutun joukkueen riveihin. En osannut enää sijoittua tuttuakin tutummalla pakin paikalla, taklauksista puhumattakaan, ja hyökkääjiä livahti ohi liian helposti. Molari tuntuu sentään hoitaneen kesätreeninsä kunnolla, sillä maalivahtityöskentelyyn voi ajoittain luottaa viimevuotista enemmän.

Vaan mitä ihmettä taklauspelille on tapahtunut, ihmettelin. Tutut niitit ovat vaihtuneet pieniin tönäisyihin, jotka ovat toki omiaan häiritsemään ohjauksia ja maskipelaamista harrastavia vastustajia. Tönimisistä kun ei näytä tulevan jäähyjä käytännössä juuri koskaan oman maalin edessä.

Vaan entäpä taklaukset sitten? Edeltäjässä tähän riitti pieni tökkäisy ohjaimen oikealla tatilla, mutta nyt sama liike pitää tehdä heilauttamalla ohjaimen oikeaa sauvaa ensin poispäin ja sitten taklattavaa vastustajaa kohden. Tämä tuntui liian vaikealta opetella, joten valitsin itselleni kontrollit, joissa lonkkataklaus tapahtuu neliöstä ja tavallinen vartalotaklaus ympyrästä.

Vaan arvatkaapa, kumpaa käytetään enemmän? Lonkkataklaus on suorastaan naurettavan tehokas, mikäli sillä osuu kohdalleen. Kokoerolla ei tunnu olevan juuri mitään merkitystä, tärkeintä on mennä vastustajan viereen, laittaa pylly pystyyn ja hupsistakeikkaa, kiekonmenetys on erittäin todennäköinen.

Kun palataan taaksepäin niinkin kauas kuin NHL 12:n pariin: tuolloin lonkkataklauksen tekevä pelaaja oli kuin betoniporsas laidan tuntumassa. Ohi ei ollut asiaa, vaikka asetelma olisi ollut niinkin brutaali kuin puolustustehtävissä ollut 170-senttinen pelinrakentaja ja 200-senttinen ja 100 kiloa painava voimahyökkääjä. Iso enforceri sai kyytiä, kun päätä lyhyempi pyllisteli edessä oikeaan aikaan naurettavan ison osumapinta-alan kera.

Onkin mielenkiintoista nähdä, muutetaanko myöhemmin esimerkiksi lonkkataklauksen suoritusnopeutta tai sen tehoa vaikkapa kokoon suhteutettuna. Yksi kiva puoli pitää silti mainita: onhan se huvittava näky, kun iso roikale rojahtaa jäähän näin helposti. Hyvin tehdyissä uusinnoissa näkeekin usein juuri lonkkataklauksia.

Peliporukassamme usein kuultua: "Mä syön teidät!". Muun muassa tällaisen lausahduksen voi kuulla Kornin suusta, mikäli hän onnistuu pistämään pakit vipuun veiveillään ja pyörähdyksillään maalin tehdessään.

Löytyiväthän ne kontrollit, mutta mitä tämä epärealistinen paine on?

Ruosteet saatiin karistettua pois parissa illassa, ja tutut metodit alkoivat toimia, joten pystyin keskittymään kaikkeen uuteen. Ensimmäisenä otan käsittelyyn painemittarin, joka koristaa hyökkäysalueen keskustaa molemmissa päädyissä. Kyseinen renkula täyttyy etenkin hyökkäyspäässä tehdyistä kovista taklauksista ja laukauksista, mutta myös onnistuneen syöttelyn ja kiekonhallinnan myötä. Jälkimmäistä en oikein ymmärrä, sillä nurkissa pyörimisen ja niin sanotun näennäisen hallinnan ei pitäisi johtaa painetilaan näin helposti. Moinen antaa aivan liian ison edun hyökkäävälle joukkueelle.

Paineen maksimoinnin jälkeen muun muassa puolustavan joukkueen luistelunopeutta ja kiekollisia taitoja pudotetaan reilusti, jolloin miesmuuri oman veskarin ympärille ja laukausten blokkaukset ovat parhaat aseet maalin synnyn estämiseksi. Pelaajat myös väsyvät hyvin herkästi maalivahtia myöten, mikä muuttaa NHL 24:n hetkeksi aikaa samantyyliseksi kuin taannoinen NHL 3vs3 Arcade, jossa yksi tehosteista mahdollisti supernopean luistelun. Lopputulos on lähes sama kuin arcademaisessa viihdepelissä, mutta Electronic Artsin kiekkopeliltä odottaisi enemmän realistisuutta. Yksi positiivinen puoli pitää kuitenkin mainita – yleisö nimittäin mylvii hyvin aidonoloisesti, kun hyökkäävä joukkue saa täyden paineen luotua ja hallitsee kenttätapahtumia.

Toki myös oikean elämän kiekkopelissä voi joskus käynnistyä samantyylisiä pyörityksiä, joissa puolustava joukkue väsyy ja hyökkäävä joukkue pääsee jopa vaihtamaan tuoreen kentällisen jäälle kiekollisena, mutta paineen aikaansaama 30 sekunnin mittainen efekti on silti liian voimakas – etenkin, kun se jatkuu pelikatkon jälkeenkin, kunnes tilanne on purettu omalta alueelta tai 30 sekuntia kulunut loppuun.

Kuvastavaa onkin, että EA on jo päivityksellä hieman heikentänyt paineen vaikutusta – oletettavasti pelaajien antaman kipakan palautteen myötä. Pieni taktinen vinkki aloittelijoille: jos hallintarinkula on juuri mennyt täyteen ja edessä on oman pään aloitus, saa painetilan purettua ottamalla aikalisän.

Tuttu näky kulmassa, lonkkataklaus jyrää vastustajan. Lähitilanteissa moinen on liiankin tehokas, joten pyllykyykkyä näkee epärealistisen usein tavallisten vartalotaklausten sijaan.

Kyllä se silti maistuu

Lähes sadan pelatun ottelun otannalla NHL 24 on silti mainio peli, joistakin haparoinneistaan huolimatta. Yksi hyvistä uudistuksista koskee kiekkoilijoiden animointia, joka tulee parhaiten esille kovassa luisteluvauhdissa. Kehonkielestä näkee selvästi, että nyt paahdetaan täysillä eteenpäin eikä vain meinata. Iso osa kaukalon tapahtumista muistuttaa sellaista kiekkoilua, mitä on yksinkertaisesti hauska pelata.

Valoisampiin asioihin lasketaan myös laukausten runsas blokkausmäärä oikean NHL-kiekon tapaan, maalivahdit ovat parempia sekä lähitilanteissa että läpiajoissa, ja yhtään aina onnistuvaa kikkaa maalin tekemiseksi ei ole näkynyt. Suhteutettuna tekoälymolari antaa melko paljon anteeksi puolustuksen tötöilyjä, mutta ei silti ota kaikkea kiinni.

Maaleja syntyy usein monipuolisilla tavoilla, kuten ohjauksilla, takatolpalta, ykkössektorin laukauksilla ja maskipelaamisen tai kimmokkeiden kautta, jolloin etenkin jälkimmäisissä vaihtoehdoissa maalivahti saattaa aidosti näyttää siltä kuin olisi hukannut kiekon sijoittuen päin honkia. Pahimmillaan molari jopa voi töniä irtokiekon jaloistaan omaan maaliin. Rehellisesti sanoen moinen ärsyttää joskus suuresti, sillä pomput saattavat välillä ratkaista otteluita liikaa, ja vastavuoroisesti tuntuu siltä, että juuri tässä ottelussa sinua on kielletty tekemästä maaleja. Aivan kuin olisi etukäteen kiveen hakattu, että nyt vastapuolen molari päästää kymmenistä maalipaikoista huolimatta sen 0–1 maalia ja joukkueesi häviää.

Jälkimmäisen kappaleen viimeiset kommentit voivat kuulostaa turhautumisen purkamiselta, mutta näin se vain joskus menee. Ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta. Saman voisi todeta luovuttajille, joita on aina olemassa. Mikäli maaleja menee liikaa omiin, silloin ei juosta karkuun kesken pelin. Ainoa hyväksyttävä syy lähteä löytyneestä pelistä on aulassa näkyvä ping-lukema, joka on ainakin tähän asti näyttänyt luotettavasti yhteyden laadun.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että esimerkiksi 10 minuutin jäähy ottelusta kesken kaiken häipyneelle joukkueelle olisi tällöin paikallaan, ellei sitten kyse olisi yhteyden tahattomasta katkeamisesta. Moinen lienee kuitenkin turha toive, sillä virtuaalijääkiekkoskenessä ei ole niin paljoa joukkueita, että niitä voisi penkittää edes hetkeksi. Se vain karkottaa ihmiset pois verkkopelien parista aiheuttaen turhaa odotusta aktiivisille tiimeille.

Tässä mentiin maalille jyrän lailla. Jäi epäselväksi, kasvattiko ryntäys myös painemittaria. Ympärillä oleva yleisö ei ole muuttunut mihinkään, eikä jäähyaition viestikylttejäkään ole enää käytössä.

Oliko jotain uutta?

Edeltäjästä tuttu ja päivityksellä lisätty konsoleiden ristiinpelaaminen on nyt alusta asti mukana, joka helpottaa otteluiden löytämistä. Tämä kuitenkin onnistuu harmittavasti vain saman sukupolven konsoleilla, joten esimerkiksi PlayStation 4:llä operoiva ei voi kohdata PlayStation 5- tai Xbox Series X -pelaajia. NHL 24:ään on myös luotu uudenlainen syöttömekanismi, joka mahdollistaa tarkat syötöt juuri halutulle joukkuetoverille tietyllä näppäinyhdistelmällä, mikäli tiimitoveri on näköpiirissä.

Ilmaveivi itsessään ei ole mikään uusi juttu jääkiekkoa seuraavalle väelle, mutta sellaisten yrittämistä näkee lähestulkoon jokaisessa ottelussa. Onpa sillä tehty myös muutama maali hitaasta liikeradasta huolimatta, kun pakit eivät ole olleet riittävän hereillä. Itse en ole moista yrittänyt, mutta tiimitoverin mukaan se on melko vaivaton suorittaa, mikä selittää osan suosiosta.

Arcademaisuudesta ja hieman kyseenalaisesta painetilasta huolimatta uutukainen tarjoaa juuri sellaista kiekkoa, mitä on kiva pelata. Se sisältää realistisuutta, sattumia, pomppuja, näyttäviä torjuntoja, hienoja maaleja ja tietysti ne tutut pelitilat HUTia, Franchise Modea ja Be a Prota myöten, joihin uppoutua, vaikka ne ovatkin samaa vanhaa kauraa viimevuotisesta versiosta.

Parhaana ja tärkeimpänä pelimuotona pidän edelleen World of Chel -valikon alta löytyvää EASHL:ää ja seurapelejä, etenkin 5vs5- ja 6vs6-kokoonpanoilla pelattaessa. Yksi älytön aivopieru on kuitenkin eksynyt World of Chelissä hahmonluontiin, sillä oma kiekkoilija pitää luoda erikseen sekä koti- että vierasotteluihin, jos ei halua pelata "Jordan NHL" -nimisenä ammattilaisena.

Ensimmäisen parin viikon aikana esiintyneet harvat tekniset murheet ovat loistaneet poissaolollaan. Eikä ihan kaikesta voi aina vain valittaa, sillä onhan se mukavaa pyörittää vastustajan päädyssä, kun näiden on turkasen vaikeaa päästä kiekkoon kiinni paineen alla. Vuoroin vieraissa, sanoisin.

Kyllä tämä taas ensi kesään asti kelpaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi