Battlefield: Bad Company 2

Antisankarien paluu

Antisankaruus on tuttu juttu. Elokuvissa ja kirjoissa on vilissyt hahmoja, joilla on muitakin kuin puhtaita jauhoja pussissaan. Sanakirjamääritelmän mukaan antisankari on omaa etuaan ajava roistomainen hahmo, johon lukija tai katsoja voi kuitenkin samaistua. Tähän tyyppiin kuuluvat esimerkiksi Pako New Yorkista -elokuvasta tuttu, Hideo Kojimaakin inspiroinut "Snake" Plissken, Taksikuskista tuttu Travis Bickle sekä Hitman-peleissä ihmisiä ammatikseen tappava Agentti 47.

Battlefield: Bad Company -peleissä antisankareita on kokonainen komppania. He pyörivät sotatantereella tappamassa ja valtaamassa, mutta myös kahmimassa kultaa. Bad Company 2:n antisankarit ovat rempseitä tyyppejä, joihin on helppo samaistua. He heittävät huulta ja räjäyttävät rakennuksia taivaan tuuliin. Eipä ihme, että antisankarin käsitteestä on tullut niin suosittu.

DICE-pelitalon kehittämä ensimmäinen Bad Company -peli oli rytinää ja ryskettä. Se oli vastaus hieman vakavimmille Call of Duty -peleille, jotka korostivat sotilaiden sankarillisempaa puolta. DICEn versiossa toimintaa korostettiin ja juoni siirrettiin taka-alalle. Bad Company 2:ssakin on juoni, mutta se jää jälleen kakkoseksi miehekkäälle paukuttelulle. Alun prologissa käydään läpi antisankarikompanian aiempia vaiheita. Sen jälkeen siirrytään nykyhetkeen ja Bolivian viidakoihin. Tapahtumista toiseen siirrytään sutjakkaammin kuin ensimmäisessä Bad Companyssa. Nykyinen tarina on selkeästi parempi, vaikka onkin korkeintaan keskinkertaisen trillerin veroinen.

Purppurasydän

Kuten sanottu, Bad Company 2:n sydämessä on toiminta. Sitä riittää, sillä maaston pystyy tuhoamaan ja ympäristö kuhisee vihollisia. Kun vastapuolen sotilaan tappaa, hänen aseensa pystyy poimimaan mukaansa. Kerättyjä aseita voi halutessaan joko käyttää itse tai vaihtaa tasojen lopussa toisiin varusteisiin.

Kentät ovat pitkiä ja monipuolisia, mutta niitä ei voi tutkia vapaasti. Tasosuunnittelu on hyvää, vaikka eteneminen tapahtuukin ennalta määrätyssä putkessa. Kantamansa aseet voi valita enimmäkseen itse. Niinpä pelin voi läpäistä joko hienovaraisesti ammuskellen tai juoksemalla Rambo-tyyliin liipaisin pohjassa. Missä tahansa ei tosin valitettavasti voi vieläkään Grand Theft Auton tapaan seikkailla, mutta tuhoutuvan maaston ja vaihtelevan aseistuksen takia pelaaminen vaihtelee miellyttävästi.

Etenemistä nopeuttaa mainio valikoima eri kulkuneuvoja. Tankkeja, helikoptereita, miehistönkuljetusvaunuja ja muuta mukavaa voi käyttää tuhon aiheuttamiseen. Hyvin linnoittautuneen vihollisen voi yllättää housut kintuissa oikealla ajoneuvovalinnalla. Vastustaja ei tosin ole käynyt amerikkalaisesta sotilaskoulutusta, sillä pelaajan nähdessään se menee yleensä paniikkiin ja alkaa räiskiä silmittömästi. Lyijyä on ilmassa, mutta onneksi yli-inhimillinen antisankarikomppania kestää useammankin osuman.

Kaksin aina kaunihimpi

Moninpeli on Bad Company 2:n parasta antia. Yksinpelissäkin riittää tahkottavaa, mutta sen yllätyksettömyyteen kyllästyy nopeasti. Verkossa pääsee mittelemään maksimissaan 24:n pelaajan voimin. He jakautuvat neljän miehen partioihin, joiden tehtävänä on toimia yhdessä voiton saavuttamiseksi. Suuri pelaajamäärä ja laajat, vaihteleville alueille sijoittuvat kentät on toteutettu melkein saumattomasti. Verkkopelaaminen tökkii välillä, mutta tätä tapahtuu harvoin.

Omia taitojaan voi kokeilla muutamassa eri pelimuodossa, Rushissa, Conquestissa ja Squad Deathmatchissa. Rushissa yksi joukkue hyökkää ja toinen puolustaa samanaikaisesti kahta kohdetta. Hyökkäävän joukkueen valloittaessa avautuu lisäkohteita, ja peli jatkuu, kunnes voittaja on selvillä. Conquestissa yritetään puolustaa omia alueita ja valloittaa vastapuolen vastaavat. Squad Deathmatch on puolestaan nimensä veroinen. Siinä taistellaan ryhmissä ja yritetään tappaa toiset.

Taktista elementtiä varten mukana on neljä hahmoluokkaa. Rynnäkköjääkäri, lääkintämies, tarkka-ampuja ja pioneeri ovat muista saman lajityypin peleistä tuttuja tyyppejä. Edellä mainitut ajoneuvot ovat myös ahkerassa käytössä verkkopelin tiimellyksessä. Bad Company 2:n verkko-osio tarjoaakin aimo annoksen erittäin hauskaa ja räjähtävää toimintaa.

Sotimisen aakkoset

DICEn uusi peli ei kerää pisteitä innovatiivisuudesta. Siinä ei ole mitään uutta, vaikka vanhoja elementtejä onkin hiottu huolella. Komea tekninen toteutus ja toimiva verkkopeli takaavat kuitenkin sen, että peli lunastaa potentiaalinsa. Välillä tulee vastaan kummallisia kömmähdyksiä, kuten kranaattikeskityksessä kaikessa rauhassa käveleviä vihollisia tai seinien sisään kiilautuvia tankkeja, mutta muuten Bad Company 2 on laatutyötä. Peli jaksaa viihdyttää, eikä ole turhan yksinkertainen. Siksi se onkin eräs kevään mainioimpia julkaisuja.

Galleria: 

Kommentit

Aika lailla nappiinsa osuva arvostelu. Olisi vaan DICE saanut jättää yksinpelin kokonaan pois ja käyttää senkin energian useampien moninpelimappien tekemiseen, niin ainakin allekirjoittanut olisi vieläkin tyytyväisempi. Yksinpeliä on pelattuna se pari tuntia, mutta eihän sitä jaksa, kun yhtä hyvin voi pitää hauskaa moninpeliareenoilla, joihin on jo nyt tuhlattu sata+ tuntia.

Omasta mielestäni ensimmäisen osan tarina oli selkeästi parempi. Se jäi mieleen, ja pelasin tarinan uudelleen läpi sen itsensä takia, tätä en lähtisi pelaamaan uudestaan kirveelläkään (trophyjen vuoksi ehkä). Yksinpeli oli siinä kaikkine vikoineenkin parempi kokonaisuus, jossa ajoneuvotkin pääsivät isoon osaan. Putkessa rämpiminen ilman menopeliä ei vain jaksa innostaa.

Kuitenkin hyvä arvostelu, jossa pääkohdat on tuotu esille.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi