Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Crash Bandicoot XS

Jokin aika sitten Sonyn Amerikan osasto antoi PlayStationilla alunperin erittäin suuren maineen saavuttaneelle Crash Bandicoot-sankarille monoa ja Universal Interactive otti tämän pienen maskotin asiat hoitaakseen. Yhtiö ilmoitti jo noin vuosi sitten julkaisevansa CB-pelejä usealle eri alustalle ja kun Game Boy Advance-editio ilmaantui tekijänään Tony Hawk's Pro Skater 2:n taskukonsoliversiolla maineensa saavuttanut Vicarious Vicions, monella tasohyppelyfanilla oli aihetta suureen innostukseen. Nyt pelin ilmestyttyä onkin ilo sanoa heti näin alkuun, että kyseessä on yksi Game Boy Advancen parhaista tasohyppelypeleistä tähän asti.

Aloitetaan kuitenkin täysin alusta. Crashin perivihollinen Dr. Neo Cortex on jälleen pelaajan päänvaivana. Tällä kertaa hän on kehittänyt uuden aseen ja kutistanut koko maailman pienen hedelmän kokoiseksi. Palauttaakseen universumin takaisin normaaliin kokoonsa Crash Bandicootin apuri Coco tarvitsee käyttöönsä kristalleja, joita on ripoteltu joka puolelle ympäri pelin maailmoja. Pelaajan on siis matkustettava neljän eri maailman (joista jokainen sisältää viisi kenttää sekä yhden loppuvastustason) läpi keräten samalla nämä kristallit siinä toivossa, että maailma pystytään vielä palauttamaan oikeaan kuosiinsa.

Crash Bandicoot XS ei ole lineaarinen peli, vaan heti alussa pelattavana on viisi kenttää, jotka voi pelata läpi haluamassaan järjestyksessä. Nämä tasot on kuitenkin mentävä kaikki läpi, ennen kuin itse loppuvastuskenttään päästään käsiksi. Kun loppuvastus on voitettu, niin pelaajalle avautuu tie eteenpäin seuraavaan viiden kentän settiin. Samaa toistetaan, kunnes kaikki tasot ja loppuvastukset on menty läpi. Tässä ei itsessään kestä kovinkaan paljon aikaa, sillä tasot ovat suhteellisen lyhyitä, mutta tekijät ovat laittaneet mukaan niin paljon lisätavaraa, että pelattavaa riittää taatusti useiksi kymmeniksi tunneiksi. Täydelliseen läpäisyyn vaaditaan myös kaikenlaisten lisätavaroiden kerääminen ja bonuspelien onnistunut suorittanut, joten vaikka varsinainen seikkailu onkin ehkä läpi muutamassa tunnissa, niin tekemistä taatusti riittää.Tätä korostaa myös tekijöiden lisäämä Time Trial-moodi: jokaisessa kentässä tikittää jatkuvasti kello ja pelaajan tehtävänä on saada mahdollisimman hyvä aika. Tämä on erittäin mainio idea, ja tietyn ajan voittajille on luvassa jonkinlainen bonustavara. Kun kaikki bonuspelit on läpäisty, kaikki lisätavarat kerätty ja kaikki jalokivet löydetty, niin vasta silloin pelaaja pääsee loppuvastusta vastaan ja näkee sen oikean loppuvideon. Siihen kuluu tekijöiden mukaan jopa viikkoja, joten rahoille pitäisi joka tapauksessa saada vastinetta.

Tasot itsessään ovat sivuttainrullaavia ja ne sijoittuvat teemaltaan tasohyppelypeleistä tuttuun perusmaailmoihin -- tarjolla on metsäkenttää, vesikenttää, lumikenttää, lentokenttää sekä muita vastaavia maailmoja. Periaatteessa nämä kentät voisivat olla hyvin tylsiäkin perusteemaltaan, mutta onneksi silloin tällöin vastaan tulee eräänlaisia "jahtaustasoja", joissa kamerakulma vaihtuu hahmon taakse. Esimerkiksi muutamassa lumitasossa pelaaja tippuu tietyssä vaiheessa eräänlaiseen luolaan ja jonkinlainen ilkeä lumimies ajaa pelaajaa takaa. Nämä kohdat on toteutettu erittäin mainiosti ja Vicarious Vicions on selvästi jälleen kehittänyt uusia tapoja hyödyntää Game Boy Advancen prosessoritehoa.

Jahtaustasojen lisäksi myös sivuttainrullaavat kentät ovat visuaalisesti erittäin näyttäviä. Myös itse päähahmo Crashin animointi on erittäin mainiota ja kokonaisuus osoittaakin erinomaista GBA:n grafiikkaprosessorin tehon hallintaa. Vaihtelua itse kentissä ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon, mikä tiputtaa hieman visuaalisen toteutuksen pisteitä.

Äänimaailma on grafiikan tavoin todella mainio. Crashin tavaramerkiksi vähitellen PlayStationilla muodostunut iloinen rallatusmusiikki on kääntynyt GBA:lle erittäin hyvin. Efektipuoli ansaitsee myös vastaavat kehut osakseen ja moni muu Game Boy Advance-peli voisi ottaa tästä Vicarious Vicionsin uutuukaisesta oppia.

Pelattavuudeltaan CB XS on monen muun osa-alueen tavoin erittäin onnistunut. Crashin erilaiset liikkeet, kuten kielekkeillä roikkuminen, pyörremyrskynä heiluminen ja muut vastaavat heilumiset on toteutettu hämmästyttävän onnistuneesti. PSOnella Crash Bandicootteja pelanneet ovat varmasti kuin kotonaan myös GBA-version kanssa, joka on erittäin suuri plussa tekijöille. Pientä säröä harmoniaan aiheuttavat kuitenkin useasta muusta tasoloikkapelistä tutut äkkikuolemat. Etenkin myöhemmissä kentissä pelaajan on oltava todella tarkkana, koska pienikin virheliike voi johtaa kuolemiseen. Tämä aiheuttaa muutaman kerran pientä sadattelua Crashin lentäessä viidennen kerran peräkkäin saman rotkon pohjalle, mutta kokonaisuus on niin mainio, että ärsyttävät äkkikuolematkin voi antaa helposti anteeksi.

Edellämainittujen seikkojen takia Crash Bandicoot XS on kerrassaan mainio lisäys Game Boy Advancen kovaa vauhtia kasvavaan tasohyppelypelien kokoelmaan. Universal Interactive ja Vicarious Vicions ovat nimittäin luoneet hyvän pelin, joka käyttää erinomaisesti hyväksi Crashin PSOne taustaa lisäten siihen myös paljon uutta luoden erinomaisen taskukonsolipelin. Ehdottomasti hankinnan tai ainakin testauksen arvoinen veroinen paketti.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi