Pääpaino tarinassa ja dialogissa
Viime kuussa PC:lle julkaistu, Psychic Softwaren kehittämä The Necromancer’s Tale on hyvin tarinapainotteinen indie-roolipeli. Sanotaanpa heti, että luvassa on paljon dialogia ja ääninäyttely harvassa, joten lukemista on paljon. Tämä ei itseäni haitannut, sillä teksti on kelpoa ja lohkottu sopiviksi kappaleiksi.
Taistelut jäävät myös kosolti sivutoimeksi. Vuoropohjainen tappelusysteemi onkin hyvin yksinkertainen ja paljasluinen. Vaikeusasteita on teoksessa kolme, ja helpoin Story Mode -aste jopa ratkaisee taistelutilanteet automaattisesti ja keskittyy nimensä mukaisesti pelkkään tarinaan.
Eli lukemista riittää ja taistelu on vähäistä, mikä karsii heti pelaajakuntaa jonkin verran. Tylsäksi en silti teosta haukkuisi, sillä tarinalla ja asetelmalla riittää rahkeita paketin kantamiseen!
Totutusta poikkeavat roolipelimekaniikat toimivat oikein mukavasti
Teos alkaa vuorovaikutteisella novellilla, jossa tutustutaan päähahmon elämän alkuvuosiin. Novellin aikana päästään tekemään valintoja, jotka vaikuttavat hahmon varhaiseen kehitykseen, hänen taitoihinsa ja siihen, millaiselle uralle hän päätyi. Taitoja ja persoonallisuuden muotoja on useita, mutta kaikki ovat ryhmitettävissä kolmeen piirteeseen: fyysiseen kuntoon, älykkyyteen ja karismaan.
Peli on lapsuuden kohdalla nokkela, eikä paljasta käyttäjälle etukäteen, mitä taitoja hän valinnoillaan saa: novelli antaa vain tilanteita, sinä käyttäjänä reagoit tilanteeseen valitsemallasi tavalla ja seurauksena jokin piirre tai tietty taito hahmossasi kehittyvät. Samalla novelli tietysti taputtelee myös pohjaa päätarinalle. Pidin tästä prologista paljon, ja se toi mukavaa piristystä tyypilliseen ropelluksista tuttuun hahmonluontikaavaan. Hahmostani tuli tällä tavalla paljon persoonallisempi, verrattuna siihen, että olisin vain staattisesti jakanut pisteitä eri lokeroihin.
Kun varsinainen pelattava osuus alkaa, on päähenkilö viettänyt vuosia ulkomailla opiskelu- ja työhommissa. Kuultuaan isänsä kuolemasta hän matkustaa takaisin kotikaupunkiinsa ja huomaa, ettei varakkaiden vanhempien elämä ole mennyt viime vuosina oikein putkeen. Rahahanat ovat kuivuneet, äiti raskaasti dementoitunut ja isän loppuelämää on varjostanut kova stressi. Isäpapan kuolemaan tuntuu myös liittyvän jotain hämärää, joten ei muuta kuin salapoliisin hattua päähän sovittelemaan.
Kotona hetken koluttuaan päähahmo saa käsiinsä vanhan, mystisen loitsukirjan, jonka olemassaolon isävainaa oli pitänyt jälkikasvultaan salassa. Kirja on kirjoitettu vieraalla kielellä, jota lukija ei aluksi ymmärrä lainkaan. Tulkkaukseen haetaan apua kaupunkia ja sen välitöntä ympäristöä tutkimalla, kirjoihin ja vanhoihin teksteihin perehtymällä ja sivuhahmoille juttelemalla. Pikkuhiljaa kirjan kautta opitaan erinäisiä rituaaleja ja reseptejä – ja tietysti kuinka kuolleita herätellään henkiin. Muuta tasosysteemiä pelihahmon voimien kerryttämiseksi ei ole, vaan hahmo saa kaiken mahtinsa tästä opuksesta ja prologissa rakennetusta persoonallisuudestaan.
Vaikka loitsukirjaan ja isän kuolemaan liittyvät salat kiinnostaisivat kuinka paljon, täytyy ”sankarimme” ymmärrettävästi pitää tutkimuksensa salassa ja myös ylläpitää normaalielämän kulissia: käydä päivätöissä ja olla normaalissa kontaktissa kaupunkilaisiin. Mahdollisia työpaikkoja on kolme, jokainen kompensoi prologissa muodostuneita hahmon persoonallisia vahvuuksia. Kaupungin ihmiset ovat myös avainasemassa salaisuuksien selvittämisessä, joten tietoja pitää yrittää urkkia selville herättämättä liikaa epäilyksiä. Tästä päästäänkin käsiksi pelin hienoon mainesysteemiin.
Kannattaa miettiä, mitä suustaan päästää
Aika lailla kaikki The Necromancer's Talen sivuhahmot ja kaupungin väki ovat nimettyjä yksilöitä, jotka kuuluvat johonkin ihmisryhmään. Ihmisryhmiä ovat esimerkiksi orvot, työläiset, lukeneet ja niin edelleen. Jos päähenkilö käyttäytyy jotakuta ryhmän edustajaa kohtaan epämukavasti, koko ryhmän luottamus tätä kohtaan vähenee jonkin verran. Tämä simuloi tapaa, miten ihmiset puhuvat toisistaan selän takana oman "ryhmänsä" jäsenille. Tarinan aikana eri ryhmien suosiossa ja epäsuosiossa oleminen muodostavat tietysti mahdollisuuksia ja komplikaatioita.
Mainesysteemin vuoksi kaikkia dialogivaihtoehtoja ei kannata käyttää. Jos sivuhahmo vaikkapa ilmaisee, ettei halua jutella, käyttäjälle annetaan kyllä puhevaihtoehtoja, mutta toisen hermoilla leikkiminen voi tehdä hallaa oman hahmon maineelle. Teoksessa on myös kulissien takainen mittari, joka punnitsee päähenkilön epäilyttävää käytöstä. Epäilyksiä voi herätä nuuskimisesta tai asioiden kömpelöstä salailusta, tai mikäli pelaaja unohtaa vaikkapa siivota jälkensä epäpyhän rituaalin jälkeen.
Mikäli pelaaja jää kiinni rikoksesta ja ihmiset suhtautuvat häneen hyvin epäileväisesti, hänet saatetaan pidättää. Tämä taas johtaa oikeudenkäyntiin, mikä voi pahimmillaan johtaa hirttotuomioon ja pelin ennenaikaiseen loppuun. Pelaajalla on kyllä useampi mahdollisuus vapautua yllä olevasta skenaariosta eri tavoin, mutta pointti lienee selvä. Kaduilla tulee käyttäytyä siivosti.
Rakastan tällaista mekaniikkaa ropelluksissa: sivuhahmojen kanssa ei kannata käydä kaikkia dialogivaihtoehtoja konemaisesti läpi, vaan omaa lähestymistapaa täytyy oikeasti miettiä. Ja osata jättää jotkut puhevaihtoehdot kokonaan käyttämättä.
Teoksen edetessä päähahmon moraali tuntuu rappeutuvan pikkuhiljaa. Alussa kaupungin ihmisiin tutustutaan ja potentiaalisiin tuleviin uhreihin luodaan tunnesiteitä. Koska olemme päähahmon lapsuuden kotikaupungissa, löytyy väestä toki myös vanhoja ystäviä ja tuttavuuksia. Mutta mikäli kalmojen kanssa mielii leikkiä, joutuu tietysti moraalisten valintojen eteen. Kirjan salat vaativat lukijaltaan jatkuvasti suurempaa uhrautumista ja hintaa, ja pian kanssaihmisillä voi hyvin ollakin syytä huoleen.
Kuinka pitkälle Sinä olet valmis menemään salatieteiden pauloissa? Jos ihmiset reagoivat niin vahvasti sanomisiisi, mitä yhteisössä tapahtuisi, jos joku heistä menettäisi henkensä? Tai tulisi sitten vielä haudan takaa moikkaamaan?
Tai mitä jos manaat toiminnallasi maan päälle jotain vielä pahempaa, jostain muualta?
Indie-karheutta löytyy, mutta tekijät jatkavat hiomista edelleen
Lopputuloksena on oikein vahva ja tunnelmallinen pienen budjetin roolipeli. Moraaliset kysymykset, salailu ja jännitys ovat tarinassa vahvasti läsnä, eikä vaikeilta valinnoilta voi välttyä.
Maalaustaidetta imitoiva grafiikka ja hieman outo kamerakulma häiritsivät omia silmiäni vähän. Pelin tekijät myös luottavat käyttäjän omaan päättelykykyyn rutkasti, mikä on yleisesti hyvä juttu. Mutta teos ei onnistu joissain kohdissa antamaan sopivaa vinkkiä etenemiselle: tiedät mitä pitäisi tehdä, muttet ole varma, miten se pelissä toteutetaan. Jumituin itse tällaisiin dilemmoihin pari kertaa. Tätä sivuten, pelivalikot ja yleinen käyttöjärjestelmä eivät ole kauneimmasta ja käytännöllisimmästä päästä.
Silti, mikäli tarinavoittoiset ropellukset ovat sinunkin juttusi ja juuri luurankoja ja zombeja herättelevän hahmon pelaaminen kiinnostaa, kannattaa tämä tuote ehdottomasti kokea. 24 euroa ei ole paha hinta, ja kehittäjät ovat olleet todella uutteria myös julkaisun jälkeen. Päivityksiä tuntuu satavan jatkuvasti, kun bugeja korjataan ja mekaniikkoja hiotaan. Tällaiselle uutteruudelle täytyy nostaa hattua, jännä nähdä miten pitkälle peliä vielä tulevaisuudessa höylätään.
