Far Cry Instincts: Predator

Ubisoftilta löytyy nykyään konsoleilla varsin laaja valikoima erilaisia toimintapelisarjoja. Tom Clancy –nimikkeiden rinnalle on tuoreimpana lisäyksenä saatu Far Cry, johon yhtiö osti oikeudet hiljattain. Sen sijaan, että viidakollaan ihastuttanutta ja menestynyttä PC-versiota olisi lähdetty kääntämään suoraan konsoleille, julkaistiin Xboxille kokonaan uusi Far Cry Instincts viime syksynä. Keväällä peliin ilmestyi lisäosa Evolution ja samalla ulos pukattiin Xbox 360:lle Predator, joka sisältää sekä alkuperäisen FCI:n että sen laajennuksen. Tuloksena on muhkea paketti perusräiskintää.


I ain’t got time to bleed

Instinctsin tarinan pääosassa nähdään entinen erikoisjoukkojen sotilas Jack Carver, joka on vetäytynyt etelän aurinkosaarille kalastajapurtilolla seilaamaan. Ongelmat alkavat taas kasaantua hänen ympärilleen, kun maisemiin ilmestyy rahakas ja kaunis nainen, joka haluaa tehdä tuttavuutta salaperäisen saaren kanssa. Pian ystäväämme Jackia metsästää paratiisissa kokonainen palkka-armeija, mutta kunhan pojalle pistetään piikkiä suoneen, vaihtuvat osat ja saalista tuleekin saalistaja. Evolution-osio jatkaa siitä, mihin edellinen selkkaus loppui. Veneetön ja rahaton Carver katselee maailmaa tuopin pohjan läpi baarissa, kunnes kauniimpi sukupuoli jälleen vetää hänet mukaan vaikeuksiin.

Pelin juoni, miljöö ja jopa päähenkilön nimi tuovat väistämättä mieleen 80-luvun kunnon toimintapätkät, mikä ei sinänsä ole huono asia. Parhaimmillaan meno muistuttaakin vahvasti kunnon kasaritomintaa Syltyn ja Arskan malliin, kun ruumisluku kasvaa kohisten ja toiminta on näyttävän vauhdikasta. Juoni ja päälle liimatun oloiset hahmot ovat tuttua tavaraa jokaiselle Rambonsa katsoneelle. Tätä taustaa vasten on harmi, ettei potentiaalia ole hyödynnetty tarpeeksi ahkerasti esimerkiksi huumorin muodossa.

Seikkailun alku on lupaava, kun pelaajalle tarjotaan mahdollisuus edetä hieman hitaamminkin ansoja asetellen ja varjoissa pysytellen. Kuitenkin viimeistään niiden pakollisten mörrimöykkyjen tullessa mukaan kuvioihin touhu muuttuu perinteiseksi putkijuoksuksi, jota höystetään erilaisilla kulkuneuvokohtauksilla. Idioottimainen tekoäly ei sekään auta nostamaan kokemusta keskinkertaisuuden suosta, sillä suurin osa vihollisista ehtii lähinnä seistä ja ampua paikoillaan ennen kuin viikate heilahtaa. Hieman lisäväriä lahtaukseen onnistuvat tuomaan Predator-kyvyt, joiden ansiosta sankari tappaa entistä tehokkaammin niin talossa kuin puutarhassakin. Miehisyys nousee toiseen potenssiin, kun paikalleen asetetun tykin nappaa kainaloonsa.

Valitettavasti myös lisäosassa on sorruttu samoihin mokiin vapaamuotoisesta alusta huolimatta, eikä se yllä aivan alkuperäisen tasolle. Kokemus on ohi suhteellisen pian, sillä 15:ä tuntia pidempään nämä kaksi kampanjaa tuskin räiskintäkonkarilta vievät. Vaikeimmalla vaikeustasolla lähinnä välivastukset tuntuvat kestävän entistä naurettavamman määrän vahinkoa, eikä alanurkan tutkan puuttuminen paljon rivimiesten tappotahtia hidasta. Lisäksi Jackin energia palautuu itsestään osana mystisiä kykyjä kuin Master Chiefin suojat konsanaan.

Come with me if you want to Live

Xboxillakin Far Cryn selvä positiivinen yllätys oli 16 pelaajan moninpeli, joka on luonnollisesti mukana entistä lihavampana. Viisi pelimuotoa tarjoaa sopivasti vaihtelua, kun mukana on niinkin mukava tuttavuus kuin Predator. Siinä yleensä yksi osanottajista saa haltuunsa yksinpelistä tutut superkyvyt, joiden avustuksella olisi tarkoitus estää tavallisten pulliaisten eteneminen hälyttimelle. Uutuutena kenttiin on lisätty puhelin, jolla palkkasotilaat voivat kutsua apujoukkoja kuolleista pelaajista, joten predatorin ei auta vahdata vain yhtä paikkaa. Steal the Sample vastaa perinteistä lipunryöstöä ja tappomatsit tunnetaan nimillä Chaos ja Team Chaos. Porukan uutukaisen eli Seek and Securen parissa kaksi joukkuetta etsii ja valtaa maastosta yksi kerrallaan asemia, joita on pidettävä hallussa tietty aika pisteiden saamiseksi.

Mukaan on saatu muutama uusi ajoneuvokin, joista joukkojen kuljetukseen tarkoitettu kuorma-auto on mielenkiintoisin. Karttoja on nyt yhteensä messevät 22, ja muutama uusista tuttavuuksista on sen verran isoja, että vehkeelle voi kovemmissa mätöissä tullakin käyttöä. Ympäristöjä löytyy moneen lähtöön ja vehreissä, valoisissa maisemissa taisteleminen tuo uutta hohtoa touhuun. Jos jostain syystä valmiit kentät eivät kelpaa, voi oman unelma-asetelmansa luoda todella mehukkaalla editorilla, joka on kokenut pieniä uudistuksia. Nyt mökkisaarelleen voi sijoitella esimerkiksi paikalleen pultattuja tykkejä ja liukumiseen käytettäviä vaijereita.

Verkkopeli on kerta kaikkiaan hauskaa ajanvietettä, eikä käyttöliittymässäkään pahemmin ole moittimista. Ubisoftin pelille tyypillisesti ystäville varattujen paikkojen määrää saati pelimuotoa tosin ei voi vaihtaa lennosta, vaan pystyyn on pistettävä uusi huone uusilla asetuksilla. Livessä tulee vihollisten tekoälyhahmoihin verrattuna nopean liikkeen takia esille Xbox-versiosta suoraan periytynyt vika; sihtaaminen on todella kankeaa. Ongelmaa on pyritty lieventämään voimakkaalla tähtäyksenavustuksella, joka huomaa viholliset puskienkin läpi. Tuloksena on yhdistelmä, joka vaatii todella paljon totuttelua. Jos välissä pelaa vaikkapa Halo 2:sta, tulevat kontrollien rajat heti selvästi esille FCI:n pariin palatessa.


Sir, do we get to win this time?


Tunnelmaa nostavat huomattavasti maisemat, jotka ovat paikoin todella paratiisimaisia hallitun valonkäytön ansiosta. Ainut erityismaininta menee vesielementille, joka aaltoillessaan on auringonlaskun kanssa voittamaton yhdistelmä. Valitettavasti kaikki ei ole samalla tasolla vetehisten valtakunnan kanssa, vaan juuret oman alustansa näyttävimpiin tuotoksiin kuuluvassa Xbox-versiossa näkyvät selvästi. Tekstuurit, hahmomallit, fysiikanmallinnus ja efektit ovat kuin suoraan vanhalta masiinalta uudelle siirrettyjä, eikä mitään uuden sukupolven kikkailuja ole havaittavissa. Ellei sitten luontoon lisättyjä kaloja ja lintuja niihin lueta. Onneksi sentään piirtoetäisyys on hyvä, eikä ruudunpäivitys yskähtele mainittavasti.

Myös kuuloaistilla havaittavat virikkeet ovat hyvin tuttuja. Suurimman osan ajasta äänimaailma koostuu aseiden paukkeen ja vihollisten huutojen ohella tropiikille ominaisella ambienssista, eikä musiikkia kuulla kuin lähinnä tiiviiden toimintajaksojen aikana. Ratkaisu tukee paratiisinomaista tunnelmaa mainiosti. Aseet puolestaan saisivat elämöidä railakkaamminkin, sillä nyt olo ei todellakaan tunnu niin miehekkäältä kaksi P90:a kainalossa kuin Teal’cilla Tähtiportissa. Ainoastaan jykevin tarkkuuskivääri jylisee ansaitsemallaan tasolla.

Far Cry Instincts: Predator ei missään nimessä ole huono räiskintä, mutta se ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta, sillä sitä ei tarjonnut alkuperäisversiokaan. Parhaimmillaan se toimii camp-räimeenä kuin 80-luvun toimintaleffat konsanaan, mutta yksinpeli on rakenteeltaan kovin perinteinen ja jopa vanhanaikainen. Livettäjille se tarjoaa hyvän vaihtoehdon, jos Ghost Recon tai Call of Duty ei viehätä ja pystyy sopeutumaan kankeisiin kontrolleihin. Jos peleiltä hakee nextgenin ihmeitä, kannattaa odottaa todellista jatko-osaa, joka Ubisoftin tuntien on varmasti jo kehitteillä. Far Cry –fanien iloksi päästään Jack Carverin seikkailuista nauttimaan valkokankaallakin parin vuoden kuluessa itsensä Uwe Bollin visioimana. ”Get down!” huutaisi Arska.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi