Tokyo Mirage Sessions FE kansi 6

J-poppi raikaa ja maagiset miekat viuhuvat

Oli tammikuu 2013, kun Nintendo julkisti ensimmäisen trailerin Shin Megami Tensei- ja Fire Emblem -pelisarjat yhdistävästä projektista. Se vähä mitä nähtiin, vaikutti synkältä ja tunnelmalliselta. Meni vuosi, meni toinenkin, eikä tästä yhteistyön helmestä nähty tai kuultu mitään. Sitten koitti alkuvuosi 2015 ja projektista saatiin uusi traileri, joka toi näyttämölle varsin erilaisen pelin. Tarjolla oli animea, J-poppia ja vähemmänpuoleisesti Fire Emblem -viittauksia. Atlus-studion työstämä projekti kuulemma aloitettiin matkan varrella alusta jopa viisi kertaa.

Nämä ennusmerkit eivät kuulosta kovinkaan hyvältä, mutta onneksi Tokyo Mirage Sessions #FE -nimen saanut lopputulos on kuitenkin parempi kuin mitä niistä voisi lukea. Tarjolla on nimittäin varsin mallikas roolipeli.

Hurjapäinen Tokion Drifti

Tokyo Mirage Sessions #FE keskittyy japanilaiseen idolikulttuuriin, jossa nuorista lahjakkuuksista muovataan roolimalleiksi sopivia tähtiä erilaisten viihteenmuotojen avulla. Jokainen pelin pääosan esittäjistä joko on idoli tai suuntautuu siihen suuntaan matkan varrella. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että musiikki ja muut viihdykkeet ovat seikkailussa jatkuvasti esillä. Nimikkeessä kuullaankin paljon laulantaa, jopa kesken taistelujen. Kaikki ääninäyttely kappaleista dialogiin kuullaan japaninkielellä, mutta toki englanninkielisillä tekstityksillä varustettuna. Tämä kuulemma lisää siellä olemisen tuntua.

Keskeisessä roolissa tarinaa on myös Fortuna Entertainment -viihdetoimisto, joka toimii laulavien, tanssivien, näyttelevien ja juontohommia tekevien idolien parissa. Putiikin työntekijät ovat päivätyönsä lisäksi etulinjassa taistelemassa toisesta ulottuvuudesta saapuvaa Mirage-nimistä uhkaa vastaan. Nämä olennot havittelevat nykypäivän Tokiossa asuvia ihmisiä heidän sisällään olevan Performa-voiman takia. Tämä voima on asia, joka saa taitelijoista lahjakkaita ja motivoi näyttelijöitä.

Tokio ja Mirage -olennot ovat kaksi pelin nimessä olevista sanoista. Entäpä Sessions ja #FE? Session-liikkeet ovat nimikkeen taistelujen suola ja pippuri, mutta niistä enemmän tuonnempana. FE sen sijaan viittaa totta kai Fire Emblem -peleihin, joista tuttuja hahmoja nähdään läpi pelin enemmän tai vähemmän merkittävissä rooleissa. Huomattavimmat lainat ovat sankarien rinnalla taistelevat soturit, joita ovat muun muassa Fire Emblem: Awakeningistä tutut Chrom ja Tharja. Kyseessä ei ole täysin yksi yhteen lainoja, sillä tuttavuudet näyttävät kovin erilaisilta alkuperäispeleihin verrattaessa. Hahmot ovat suuressa osassa itse tarinaa, mutta varsinaisissa taisteluissa heitä ei pahemmin nähdä. Kamppailuissa nämä henkimaailman olennot nimittäin muuntautuvat sankarien käsittelemiksi aseiksi. Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta pelatessa tämä ratkaisu istuu pelin höpöön juoneen hyvin.

Kuninkaallinen taistelu

Tokio-seikkailun kohokohtia ovat sen taistelusysteemi ja hahmonkehitys. Taistelut ovat vuoropohjaisia ja niissä päästään komentamaan maksimissaan kolmea hahmoa. Jokainen taistelija on varustettu erilaisilla ja eri tyyppiin kuuluvilla erikoisliikkeillä. Jippo on siinä, että joka vihollistyyppi on altis tietyn lajin hyökkäyksille. Lentävät olennot ovat useasti herkkänä tuulimagialle, jotkut eivät siedä keihäällä tehtyjä hyökkäyksiä ja jotkin ottavat kunnolla pataan jäällä varustetuilla kumautuksilla. Valikoimaa riittää kiitettävän paljon. Uusia örmyjä kohdattaessa heikkous ei ole heti selvä, mutta kunhan se on tiedossa, voi vastapuolta kurmottaa Session-hyökkäyksillä.

Session-liikkeet ovat näyttäviä yhdistelmähyökkäyksiä, joihin ottaa osaa hyökkääjän lisäksi osaa myös muut hahmot. Kun peli etenee, on erikoisliikkeisiin mahdollista ottaa mukaan hahmoja myös vaihtopenkiltä, minkä lisäksi niiden sekaan voidaan iskeä laulantaa sisältäviä erikoismuuveja. Vihollisen kuuppaan lyömiseen on tarjolla paljon valikoimaa, sillä varsinaisten hyökkäysliikkeiden ohella tarjolla on myös reilu määrä oman tai vastapuolen tiimin statusta muuttavia erikoisuuksia. Hyökkäystehoa voi kasvattaa tai laskea, vihulaisia voi koettaa hurmata, osumatarkkuutta voi venkslata suuntaan tai toiseen ja puolustusta voi parantaa, ihan näin esimerkkeinä. Näiden erikoisuuksien käyttäminen on isossa osassa peliä, mikäli näitä vain ymmärtää käyttää. Ja se kyllä kannattaa, sillä vaikka pelkällä voimalla voi koettaa runnoa tiensä eteenpäin, on tämä pitkä ja kivinen tie. Taistot ovat parhaimmillaan kuin pieniä puzzleja, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia.

Peukkua on pakko näyttää myös hahmonkehitykselle. Eri hyökkäyksiä, puolustustaikoja ja passiivia kykyjä nimittäin satelee hahmoille kahmalokaupalla. Jokaisen taistelijan valikoimasta voi tosin löytyä vain tietyn verran ominaisuuksia, joten ennen pitkää pelaajan pitää tehdä valintoja vanhojen kykyjen poistamisesta ja uusien oppimisesta. Uudet kyvyt ovat sidottuja aseisiin, joten aina kun hahmolle vaihtaa uuden säilän käyttöön, alkaa uusia kykyjä satelemaan.

Uusien aseiden hankkiminen on kovin erilaista moneen muuhun roolipeliin verrattuna. Jokaisen sankarin kanssa linkittynyt Fire Emblem -hahmo muuttuu taistelussa aseeksi, jota on mahdollista kehittää tasan yhdessä paikassa. Tämä tarkoittaa, että tämä lokaatio latausruutuineen tulee pelin edetessä todella tutuksi. Uusien säilien tehtailu vaatii erilaisia vihollisilta saatuja resursseja, joten taisteluita ei parane vältellä liikaa.

Liikuttava linnake

Tokyo Mirage Sessions #FE:ssä kolutaan läpi nippu vieraassa ulottuvuudessa olevia tyrmiä. Niistä jokainen keskittyy tiettyyn viihteenmuotoon jonkin jipon saattelemana. Luolastot tuntuvat himpun liian pitkiltä, mutta niitä ei ole lopulta liian montaa. Niihin päästään myös palaamaan eri sivutarinoiden myötä, joten nurkat tulevat kovin tutuiksi. Onneksi tyrmistä löytyy kourallinen teleporttialustoja, joten liikkuminen ei ole liian tuskallista.

Tarinaltaan Mirage Sessions on reilusti kornin puolella. Laulaminen on ratkaisu useampaan ongelmaan, pääsankari ei tajua naisten koettavan liehitellä häntä, ja ystävyys muuttaa ihmisten luonteita. Tämä tuntuu aluksi lievästi hassulta. Sama meno jatkuu seikkailun sivutehtävissä, jotka keskittyvät vuorollaan jokaiseen pelin pää- ja sivuhahmoista. Osa koheltajista viihdyttää hymähtelemään ääneen, kun taas osa on tehty liiankin stereotyyppisiksi.

Anime-tyyliin toteutetut välivideot ovat kauniita kuin sika pienenä, ja ne voisivat hyvinkin olla parempitasoisesta elokuvasta. Sen sijaan muu animointi voi välillä käydä tönköksi, mutta onneksi taisteluissa nähdään jos jonkin sorti voltteja ja ilmalentoja. Suuri osa pelimaailman taustalla pyörivistä hahmoista muodostuu kirkkaanvärisistä silueteista. Vain keskeiset tuttavuudet tai sivulliset, keiden kanssa voi puhua, esitetään realistisemmin.

Musiikkipuoli on kahtiajakoinen. Japanilaisen Avex-yhtiön tuottamat J-poppailut ovat parhaimmillaan tarttuvia, mutta mikäli et tästä musiikkilajista ole aiemmin paljoa perustanut, ei asia muuttune nytkään. Muu pelissä kuultu musiikki on hieman hajuttomampaa ja mauttomampaa, minkä lisäksi niitä päästään kuulemaan kokonaisuudessaan liiankin kanssa. Isompi valikoima tai sävellysten vahvempi käyttö olisi ollut paikallaan.

Kuten mainittua, peli on ääninäytelty kauttaaltaan japaninkielellä. Tekstitys auttaa kaikkia meitä, jotka jättivät aikoinaan kyseisen kielen opintonsa kesken, mutta valitettavasti aivan kaikkea ei ole käännetty. Taistelun tohinassa huudetut neuvot ja kommentit jäävät pimeän peittoon, vaikka niissä kuulemma olisikin tarjolla vinkkejä vihollisten päihittämiseen.

Tämän peligenren keskeinen asia, eli taistelumekaniikka, on timanttinen

Peliä ei ole mahdollista pelata televisiotta GamePad-ohjaimen kautta. Näytölle pyhitetään täysin oma funktionsa hahmojen välisenä kommunikaatiokanavana. Sankarit lähettelevät toisilleen enemmän tai vähemmän tärkeitä viestejä läpi tarinan. Mukaan mahtuu ohjeita seuraavasta suunnasta, johon kannattaa sivutehtävien tai varsinaisen juonen edistämiseksi tähdätä, sekä täyttä huuhaata hölmöine hymiöineen. Poppoo vaikuttaa näin eläväisemmältä. Myös karttaa pääsee pälyilemään ohjaimen näytön kautta.

Kadonnut käännöksessä

Tokyo Mirage Sessions #FE:tä on sensuroitu länsimaissa ja vieläpä hölmösti. Mitään muutoksia varsinaiseen tarinaan tai pelattavuuteen ei ole onneksi tehty, vaan niistä suurin osa liittyy hahmojen ulkoasuun ja vaatetukseen. Kangasta on välillä lisätty naurettavuuksiin asti, mutta samanaikaisesti osa näyttävämmistä asuista on pysynyt sellaisenaan. Muutokset ovat kovin epäjohdonmukaisia, mikä saa lähinnä huvittumaan. Viilauksia on tehty myös hahmojen ikiin ja muihin pieniin asioihin, minkä lisäksi länsimaissa ei nähdä lainkaan rantateemaista lisäsisältöpakettia.

Mitään kriittisiä muutoksia ei siis ole tehty. Maton alle lakaistut asiat tuntuvat kuitenkin erikoisilta. Kyseessä on rajatun yleisön peli, eikä sisällön jättäminen rauhaan olisi kaatanut maailmaa. Pahempaa sisältöä löytyy päiväsaikaan esitetyistä televisio-ohjelmistakin, eli paljasta pintaa tai edes liioittelevan vihjailevaa sisältöä alkuperäisestä versiosta ei löytynyt. Vaikka pelinkehittäjäsuunnastakin on esitetty harmistusta, on käännös parasta vain ottaa vastaan sellaisena kuin se nykytilassaan on. Jos omistat pelin tai olet sitä hankkimassa, niin älä googleta sensuroidun sisällön luonnetta. Säästyt vain turhalta kummastukselta, vaikka kyseessä onkin kovin pieni asia kokonaisuuden kannalta.

Tyynenmeren vanne

Tokyo Mirage Sessions #FE on kokonaisuudessaan maistuva paketti roolipelattavaa. Genren keskeinen asia, eli taistelumekaniikka, on timanttinen. Kun sen hallitsee, tuntee olevansa pysäyttämätön normivihulaisia vastaan mitellessään. Mutta sitten vastaan asettuu isompi sakki vihuja tai reilusti vahvempi pomohirviö, joka kumauttaa luulot pois kertaheitolla. Tällöin pelaajan on parasta käyttää strategista ajatteluaan sekä tarjolla olevia erikoisliikkeitä laajasti hyväkseen. Pelin alkupuolella tämä arvostelija joutui kuitenkin turvautumaan kokemuspisteiden grindaamiseen pienemmiltä vihollisilta, sillä pomomonsterit pyyhkivät sankareilla toistuvasti lattiaa. Nämä kohdat olisi ehkä voinut selvittää myös vihollisen puolustukseen ja muihin ominaisuuksiin vaikuttavilla erikoisliikkeillä, mutta muutaman hetken grindaus toimi myös. Kannattaa varautua kuitenkin siihen, että kokemuspisteitä joutuu hamstraamaan pienemmiltä hirviöiltä matkan varrella, viimeistään ennen vihoviimeistä pomovastustajaa.

Loppuvastustajasta puheen ollen: tuon körmyn astuessa vastaan pelikello lähenteli 55 tuntia. Tehokkaampi pelaaja voinee hioa matkasta jonkin verran aikaa pois, mutta kyseessä ei ole missään tapauksessa lyhyt peli. Seikkailemista riittää lopputekstien jälkeenkin, eikä New Game+ matkaa ainakaan lyhennä.

Peliä voi suositella roolipelien ystäville. Se on värikylläinen ja kovin japanilainen, joidenkin makuun ehkä liiankin. Mikäli tämä ei ole kynnyskysymys ja diggailet joko J-popista tai pidemmänpuoleisista RPG-seikkailuista, on tässä Wii U -peli juuri sinulle.

Kirjaudu kommentoidaksesi