Kotimainen velhopeli vaatii lehmän hermoja

Velhotornissa räjähtää ja loitsukirjan sivut lentävät ympäri tienoota. Nuorten velho-oppilaiden tehtäväksi tulee kulkea vaarojen läpi kadonneiden sivujen perässä.

Taikaseikkailu ei turhia vitkuttele alussa ja pelaajat ovat nopeasti loitsimisen parissa.

Pelissä ohjataan velho-oppilasta, jolla on turvanaan liuta loitsuja sekä luotto pelaajan hoksottimiin. Hätätilanteissa luonnistuu myös teleportaatio, jonka avulla aloitteleva velho siirtyy silmänräpäyksessä nenän osoittamaan suuntaan turvaan. Niin ikään velhoilun maailmaan sopii, että liikaa hätäilemällä voi päätyä yhtä vikkelästi alas kielekkeeltä.

Loitsimisessa on oleellista ymmärtää peliohjaimen tattien toimintalogiikka. Tähtääminen tapahtuu oikealla tatilla, joka pyörittää pelaajan jaloissa olevaa tähtäintä. Tähdätä voi mihin tahansa suuntaan. Vasen tatti puolestaan liikuttaa hahmoa samaan vapaaseen tapaan. Tämän tyyppiset "kahden tatin ammuskelupelit" tunnetaan yleisesti sekä helposti lähestyttävinä että samalla haastavina.

Härmän potterit

Kotimaisen Frozenbyten tyyliin pelimaailma on kaunis ja yksityiskohtainen. Satumainen ulkoasu sopii mukavasti magiateemaan. Ympäristöt ovat parhaimmillaan niin yksityiskohtaisia, että seikkailijan tekee jatkuvasti mieli kurkistaa jokaisen nurkan taakse.

Nine Parchments ei kuitenkaan ole Mario-klooni ja seikkaileminen tapahtuu selkeästi rajatuilla alueilla.

Ympäristöihin on tietysti piilotettu kerättäviä esineitä. Grafiikan yksityiskohtaisuus mahdollistaa tavaroiden piilottamisen usein jopa niin sanotusti näkösälle, sillä kamppeet sulautuvat saumattomasti osaksi tutkittavaa maailmaa.

Vihulaiset ovat myös mielenkiintoisen näköisiä. Suuret vievät kokonsa puolesta ruudulla paljon tilaa, ja niitä on ajateltava hieman samalla tavalla kuin isoa laumaa pienempiä vihulaisia. Vastapuolen joukoissa ovat kaikki tutut arkkityypit hitaiden mutta vahvojen sekä kuollessaan itsensä räjäyttävien vihollisten muodossa.

My First Diablo (tm)

Takavuosien kuolonkalmakka lahtausseikkailu nimeltään Diablo teki suosituksi genren, jossa ohjastetaan hahmoa jähmeästä ylävinkkelistä kuvattuna. Ruudun reunat paljastivat vaaroja ja vihulaisia, jotka koittivat jouduttaa seikkailijan ennenaikaiseen loppuunsa.

Diablon tapaan Nine Parchmentsissa painotetaan esineiden keräämistä. Löydetty velhohattu saattaa parantaa loitsujen kantamaa, siinä missä uusi taikasauva mahdollisesti nostaa niiden tehokkuutta. Pelaajalta jää helposti esineitä löytämättä, minkä vuoksi kentät ovat suunniteltu kestämään uudelleenpeluuta. Kentät eivät saa olla liian monimutkaisia ja aikaa vieviä, jotta pelaaminen on ennen kaikkea vauhdikasta ja sujuvaa.

Nine Parchments kutittelee samoja nystyröitä kuin Diablo
— perheystävällisemmin.

Esineiden keräämisen lisäksi velhohahmoja kehitetään haluamaansa suuntaan. Kokemuspisteiden karttuessa päätetään erikoistuuko esimerkiksi tulitaikoihin vai parantajan taitoihin, joiden vahvuus korostuu hengissä pysymisessä.

Taitojen ja esineiden ominaisuuksia kuvaavat valikot ovat harmillisen karuja ja pienelle huomioille jääneitä. On lisäksi yllättävää, että genren virtaviivaistamista yrittävä Nine Parchments sortuu puhumaan pilkkuprosenteista. Loitsun parantuminen 1,5 prosenttiyksiköllä on valitettavan tylsä tapa vahvistaa hahmoa ja ilmentää kokonaiskehitystä.

Tylsää on myös se, että peli on aloitettava tietyllä velhohahmolla. Promografiikassa näkyvät hauskat pöllövelhot ja noitakissat avautuvat vasta paljon pelaamalla. Hahmovalinnan niukkuus korostuu moninpelissä, jolloin ruudulla vipeltää parhaimmillaan monta samaa hahmoa — eri värisiin kaapuihin sonnustautuneina.

Kivi-paperi-saks... TULITAIKA!

Vihollisten päihittäminen pohjaa mekaniikkaan, jota voi löyhästi kuvailla kivi-paperi-sakset-leikillä.

Loitsut ja viholliset perustuvat maagisiin elementteihin, jotka ilmaistaan varsin selkeästi värien avulla. Kun vihollinen on punainen, elementtinä on tuli, jolloin pelaaja tietää suoltaa tämän niskaan jäistä loitumaa. Vastavuoroisesti sininen jääelementtiin pohjaava vihollinen on nopeasti sulatettu tulitaikojen avulla. Samaa kaavaa jatkamalla on luontevaa, että tulielementin vihollinen on täysin immuuni tulielementin hyökkäysloitsuille.

Loitsuja pystyy myös yhdistelemään lennossa. Jäistä sädettä ampuva velho voi sulauttaa oman säteensä sähkösädettä ampuvaan, jolloin loitsu vahvistuu ja sen elementti saa uusia ulottuvuuksia. Toisin kuin Ghostbusters-elokuvassa, Nine Parchmentsissa säteitä on suositeltavaa yhdistellä.

Taistelumekaniikkaa sekoitetaan hieman sillä, että loitsuja lingotessa pelaajavelho on nopeasti pumpattu tyhjiin. Tämä ei ole kuitenkaan niin paha juttu kuin voisi olettaa, sillä kullakin velhon loitsuista on oma taikavoimavarantonsa. Ongelma ohitetaan vaihtamalla aktiivista loitsua.

Tyhjennetty mittari täytyy itsestään, ja prosessia pystyy jouduttamaan taistelutantereelta löytyvillä esineillä. Tyhjenevistä mittareista ei tule minkäänlaista yleistä ongelmaa, sillä Frozenbyte on päättänyt vauhdittaa seikkailemista sillä, että jokaisen taistelutilanteen jälkeen loitsu- ja terveysmittarit täyttyvät automaattisesti. Järjestely toimii hyvin.

Elementit haltuun

Tulielementin vihollista vastaan voi käydä myös muiden elementtien loitsujen avulla, mutta se ei ole yhtä murhaavan tehokasta kuin vastakkaisen jääelementin loitsujen käyttäminen.

Sähköelementillä on oma mausteensa. Vahingoittamisen lisäksi sähkö antaa viholliselle shokin, joka keskeyttää tämän hyökkäyksen. Jääelementin lisäefekti on vihollisen täysi pysäyttäminen, jolloin paikalleen jäädytetyt viholliset on helppo kukistaa esimerkiksi loitsukepillä mukiloiden.

Elementtien lisäominaisuuden käyttö kysyy pelisilmää. On täysin mahdollista, että jossakin tilanteessa heikomman hyökkäysloitsun käyttäminen vihollisia vastaan on paljon tuloksekkaampaa lopputuleman kannalta.

Jotta tämä ei olisi kuitenkaan liian selkeää, vihollisilla saattaa olla käytössään eri elementtiä edustavia suojia. Tulielementin vihollinen voi lähestyä pelaajia jääelementin suojan kanssa, mikä pakottaa hieman taktisempaan ajatteluun.

Taistelumekaniikan herkullisin puoli löytyy nimenomaan tilanteista, joista selviämiseksi tarvitaan muutakin kuin yhden ja saman teholoitsun paukuttamista. Meno tuntuu suorastaan pyytävän useampaa velho-oppilasta saman seikkailun äärelle: yksi pelaaja voi erikoistua tulielementtiin ja toinen jäähän.

Kaik yhes koos: "yks kaks koli neli!"

Yleisesti ottaen yhteispelitilat helpottavat pelaajien kohtaamia haasteita, mutta Nine Parchmentsin kohdalla on todettava seuraavasti:

Mitä enemmän pelaajia, sitä suurempi soppa.

Ruudulla on yksinkertaisesti aivan liikaa tavaraa. Neljä velhoa omine loitsuvalikoiminen, erinäinen määrä vihollisia erilaisine elementteineen (sekä hyökkäyksineen) ja maassa olevat eri elementtien vaara-alueet.

On hämmentävää kuinka valtavasti toiminnan luonne muuttuu pelaajamäärän lisääntyessä.

Yksin pelatessa taistelut pysyvät hallinnassa, sillä pelaaja hahmottaa vaivatta missä suunnassa viholliset ovat ja mitä ne ovat tekemässä. Osallistujamäärän kasvaessa viholliset ryhtyvät hyökkäämään eri velhojen kimppuun. Tällöin on todennäköistä, että hyökkäävä vihollinen teilaa aivan eri pelaajan kuin sen jonka kimppuun yritti hyökätä, koska kuollut pelaaja yritti väistää toisen vihulaisen hyökkäystä.

Taistelut ovat vaikeimmillaan kaikkien velholaisten ollessa elossa, mutta mitä enemmän pelaajia makaa maassa, sitä helpommaksi kamppailu käy. Vihollislauman hallitseminen ja väisteleminen helpottuu kuolema kuolemalta.

Oma lukunsa on myös se, että pelaajat voivat tappaa toisensa. Vahinko-osumat sopivat velhomaailman nurinkuriseen ja vaaralliseen viehätykseen. Eritoten alkupuolella nauru on herkässä. Viehätys ei kuitenkaan paina lopulta paljoa kun huomioidaan, mitä puntarin toisessa päässä on. "Friendly firen" saa halutessaan pois päältä.

Pelaaminen helpottuu velho-oppilaiden saadessa uusia loitsuja ja esineitä. Taidot karttuvat myös pakon edessä, jolloin jonkinlaista roolitusta sekä taistelukoordinaatiota on pakko opetella.

Ilahduttavasti pelit uskaltavat nykyään haastaa vaikeudellaan, mutta Nine Parchmentsissa kysymys on suurimmaksi osaksi onnesta. Enimmäkseen huonosta sellaisesta. Maagisia elementtejä voimakkaampana kaiken yllä liihottaa kohtalon arpa, jonka vuoksi touhu tuntuu tuuripeliltä. Lotossa harvemmin voittaa.

Nine Parchments on totaalisen eri peli yksin- ja nelinpelinä. Jälkimmäiselle ei voi antaa edes yhtä pistettä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi