Kuolet vain turkasen monta kertaa

Suomalainen Frozenbyte-studio lähtee uusimmalla pelillään uusille urille. Trine-sarjan tasoloikan sijaan tarjolla on nyt roguelike-tyyppinen Has-Been Heroes, joka yllättää haastavuudellaan sekä varsin näppärällä taistelumekaniikallaan.

Kannattiko muutos? Ensivaikutelma antaisi olettaa, että näin ei ole. Mutta mitä enemmän männävuosien sankarien kanssa viettää aikaa, sitä maukkaammalta seikkaileminen alkaa maistua.

Sankarien uimaratakaaviot

Has-Been Heroesissa pelaajan komennettavaksi annetaan kolme sankaria, joista jokainen sijoitetaan omalle uimaratamalliselle radalleen. Sankarit juosta jolkottavat eteenpäin vasemmalta oikealle vihollisten vyöryessä päälle vastasuunnasta. Päämääränä on joko piestä kaikki epäkuolleet tai selvitä vihollisvyörystä ajan loppuun saakka. Joka sankarilla on oma muutamissa sekunneissa täyttyvät hyökkäysmittarinsa, jotka ilmaisevat milloin vihulaisten kimppuun pystyy hyökkäämään. Yhden hahmon syöksyessä pahisten kimppuun voi taistelijoita siirrellä radalta toiselle. Tämä ominaisuus on yksi pelin taistelumekaniikan kulmakivistä.

Luurankomaisilla vihollisilla on energiamittarin lisäksi panssarointia. Suojia kuvastavat pienet vihreät neliöt monsujen energiapalkin vieressä. Jokainen isku kuluttaa panssarista yhden, ja kun ne kaikki ovat kuluneet, pääsee kuluttamaan vihulaisen varsinaista energiaa. Kukin kolmesta sankarista jakelee yhdellä hyökkäyksellä eri määrän iskuja vastustajaan. Jos vihollisella on esimerkiksi viisi panssaria, kannattaa ne kuluttaa esimerkiksi kahdesti- ja kolmesti hyökkäävillä taistelijoilla. Tämän jälkeen on varsin loogista hyökätä isolla mörssärillä, joka iskee vain kerran, mutta sitäkin voimakkaammin.

Kun taas vastaan asettuu pomohirmu, jolla on yli 40 panssaria, ovat epätoivo ja hammastenkiristely lähellä.

Kuolet vain monen monta kertaa

Käsitellään yksi erittäin oleellinen asia pois alta: Has-Been Heroes on hyvinkin haastava, suorastaan vaikea. Etenkin pomotaistelut tuntuvat ensi alkuun lähes mahdottomilta. Pelimekaniikan luonteva hallitseminen vaatii useamman tunnin pelaamista. Ensimmäiset testisessiot aiheuttanevat kosolti hämmennystä sekä muutamat ärräpäät, eikä tutoriaali pahemmin asiaa auta. Opastuksen jäljiltä jää monta kysymystä auki, eikä astetta hienostuneemmista taktiikoista kerrota lainkaan.

Roguelike-tyylisten pelien tapaan myös männävuosien sankareissa kuolema on lopullista. Jos suorastaan kiitää läpi taisteluiden virheettömien suoritusten saattelemana, mutta yksi hahmoista kuolee viimeisessä koitoksessa, päättyy peli siihän. Tällöin ei auta kuin aloittaa matka alusta. Pelailun päättymiseen riittää jo yhden hahmon energiamittarin tyhjeneminen, eivätkä muiden taistelijoiden piripintaiset energiapalkit auta asiaa.

Harmaita hiuksia aiheuttavat myös epäluontevat kontrollit. Alussa pienimuotoinen nappiähky voi päästä yllättämään, sillä jotakuinkin kaikki namiskat ovat käytössä. Halutun toiminnon painiketta joutuu ihmettelemään muutaman hetken, mutta onneksi pelitapahtumat saa paussille milloin vain. Mutta ei hätiä mitiä! Tämä arvostelija huomasi useampien tuntien jälkeen – vieläpä melko yllättäen – hallitsevansa taistelun kuin vettä vaan. Hahmot hyppivät linjastolta toiselle lopulta varsin mallikkaasti, eikä virhepainalluksia tule käytännössä lainkaan.

Tässä pelissä pärjää huomattavasti paremmin, mikäli on valmis panostamaan mekaniikkojen ja painikkeiden opetteluun.

Uudestaan!

Has-Been Heroes on peli, jonka kertaläpäisy ei riitä. Seikkailu pitää itse asiassa taistella läpi useita kertoja, jotta kaiken sisällön ja kaikki hahmot saa avattua. Ensimmäinen rupeama koostuu kahdesta kartasta, joiden lopuissa kohdataan jonkin sortin loppuvastustaja. Matkalla tämän pomohirmun luokse edetään pisteestä pisteeseen sattumanvaraisesti muodostettua karttaa pitkin. Reitin saa valita itse, mutta fiksu pelaaja ei ryntää suorinta reittiä maalia kohti. Kartalla on näet taistelujen lisäksi myös kysymysmerkeillä varustettuja pisteitä, jotka voivat paljastua alttareiksi, levähdyspisteiksi tai vaikkapa taikoja kaupitteleviksi myyjiksi.

Ja mikäli haluaa onnistua matkallaan, on syytä pysähtyä matkan varrella mahdollisimman monessa tällaisessa erikoispisteessä. Saadut esineet ja taiat ovat elinehto taisteluissa pärjäämiseen. Harva pomotaistelu päättyy voittoon ilman erityisapuja. Tämä on oppi, joka kaikkien sankarikandidaattien on syytä pistää korvansa taakse, sillä itse pelissä asiaa ei liiemmin selitellä.

Roguelike-nimikkeissä sattumanvaraisuudella on iso rooli, niin myös Has-Been Heroesissa. Kartat muodostuvat satunnaisgeneraattorilla, kuten matkan varrella saatavat ja ostettavat apukeinot. Taikoja ostettaessa ei välttämättä tiedä minkälaista vastinetta rahoillensa saa. Sama on uusia esineitä ostettaessa, sillä niiden toiminnallisuudesta ei pääse lukemaan etukäteen. Voitosta tai kuolemasta voikin välillä syyttää seikkailun sattumanvaraista luonnetta.

Jokainen läpäisy avaa tarjolle uusia mahdollisuuksia seikkailussa kohdattavaksi ja kauppiailta ostettavaksi. Loppupomon piekseminen avaa myös tarjolle uusia hahmoja, jotka eivät ole sieltä vakavimmasta päästä. Kolmen aloitussankarin rinnalle voi näet valita vaikkapa trubaduurin, luchador-painijan tai robotin.

Pelaamisessa on tiettyä toiston makua, mutta nimikkeen sattumanvaraisuus tekee joka pelikerrasta hieman erilaisen.

Piirroslurkkeja

Ulkoasultaan seikkailu ei ole sieltä komeimmasta päästä, etenkään jos vertaa sitä Frozenbyten muihin tuotoksiin. Männävuosien sankarit voisivat hyvinkin taistella mobiililaitteen ruudulla ulosantinsa perusteella. Tästä huolimatta välinäytökset ovat positiivisen piirrettymäisiä, ja viihdyttäviä yksityiskohtia on havaittavissa.

Musiikkirintaman tuotokset eivät herätä suuria tuntemuksia. Ne soivat taustalla ajaen asiansa, mutta harvaa niistä hyräilee vartti pelisession päättymisen jälkeen. Tarinan vekkulista alkuasetelmasta ei saada irti niin paljoa kuin toivoisi. Taistelumekaniikka on sen sijaan varsin näppärä, kunhan sen oppii hallitsemaan. Pienoista nappiähkyä on silti havaittavissa kaikkine näppäinkomentoineen.

Roguelike One

Totuuden nimissä täytyy myöntää jotakin: ensikokemukseni Has-Been Heroesista olivat kamalat. Pelaaminen ei tuntunut millään tasolla hauskalta, kontrollit olivat vaikeaselkoiset ja korkea vaikeustaso iski kuin märkä rätti naamaan. Parin tunnin pelailun jälkeen alkoi seikkaileminen jo sujua, eikä turpaan tullut ihan niin tiuhaan. Ja sitten jossain välissä seikkailu alkoi sujua varsin mallikkaasti, eikä oikeita painikkeita tarvinnut enää pohtia ennen niiden painelua. Tämä taistohan paljastui lopulta varsin mukavaksi.

Kesti muuten 15 yritystä päästä seikkailu ensimmäisen kerran läpi. Kun tämä ensimmäinen koetus oli selvitetty, alkoi meno viimein soljua.

Has-Been Heroesiin sisään pääsemisessä on jonkinasteinen kynnys. Se ei välttämättä lumoa heti ensihetkistään lähtien, mutta se paranee mitä enemmän sille uhraa aikaa. Kuolema koittanee kokeneemmallekin seikkailijalle vielä monien tuntienkin jälkeen, mutta on pelaajasta kiinni heittääkö tällöin ohjaimensa seinään tai sisuuntuuko uusintakierrosta varten. Mikäli ei pelkää haastetta ja roguelike-pelit ovat sydäntä lähellä, voi helposti lisätä arvosanaan yhden tähtösen.

Kirjaudu kommentoidaksesi