Summer Catchers on sympaattinen tuttavuus, jonka heikoin lenkki on turhauttava pelattavuus.
Ikuinen häviäjä
Endless runner -genren perusmääritelmä on hyvin simppeli. Pelaajan matka jatkuu vaikka ikuisuuden jos taidot ja resurssit riittävät. Pääpointti on kuitenkin yrittää, epäonnistua ja yrittää uudestaan. Jokaisella yrityksellä suoritetaan pelin määrittämiä tavoitteita, olivat ne sitten asioiden keräämistä, vihollisten tuhoamista tai vain tarpeeksi pitkälle pääsemistä. Hiljalleen hahmonsa varustusta parannellaan vastaamaan uusia haasteita ja homma jatkuu...
Oikein toteutettuna erittäin koukuttavaa, sillä seuraava tavoite siintää aina nokan edessä.
Samaan kaavaan luottaa myös veikeä Summer Catchers, joka tosin sekoittaa soppaan ripauksen juonta, hyppysellisen erilaisia kenttiä ja kauhatolkulla sympaattista audiovisuaalista toteutusta. Jos tietokirjasta katsoo kohtaa ”indiepeli”, voisi teoksen hyvin mainita esimerkkinä itsenäisen studion kädenjäljestä. Pirteä pikseligrafiikka, hauskat eläinhahmot, nimikkeeseen sopiva musiikki ja kaiken kukkuraksi hullunkurinen juoni matkasta kohti kesää takaavat sydäntä lämmittävän ensivaikutelman. Kaikki Summer Catchersin palikat tuntuvat olevan oikeilla paikoillaan, kunnes pelaaja päästetään oikeasti rattiin.
Vrooom vrooom!
Lähtöpisteessä Chu kokoaa puurenkaisen mäkiautonsa ja starttaa kohti aurinkoa. Matkan varrella on esteitä jos jonkin näköisiä: on kuoppaa, toteemipaalua, kiviä ja isoja mäkiäkin. Kaikkiin hidasteisiin on omat lääkkeensä, mutta kolmen törmäyksen jälkeen koittaa paluu alkuun. Onneksi lähikaupassa myydään avusteita sieniä vastaan. Ja sieniä sen sijaan kasvaa ajoreitin varrella. Ei muuta kuin auto matkaan, sienet automaattisesti talteen ja kassan kautta uudelle yritykselle. Kivet ja kuopat ylitetään hyppäämällä, toteemi tarvitsee puskurin ja mäen päälle hurautetaan suihkumoottorilla.
Kuulostaa helpolta ja sitä pelaaminen onkin osittain. Chun kärry rullaa kovaa vauhtia kohti itää, ja pelaaja valitsee kolmesta tarjolla olevasta apuvälineestä oikean esteen sattuessa tielle. Homma on jatkuvaa reaktiotestiä ilman, että pelaajalla olisi aina mahdollisuus ratkaista seuraavaa pulmaa: Ruudun laidassa olevat kolme satunnaisesti ilmestyvää apuvälinettä saattavat kaikki olla samoja tai muuten vaan tilanteeseen vääriä. Eipä auta hypätä, jos tarjolla on vain puskureita.
Chulla on joka tasossa eläinystävien tarjoamia tavoitteita, joita pitää suorittaa. Tehtävä pitää ensin aktivoida, eli kahta asiaa ei voi tavoitella samaan aikaan: joko keräät marjoja tai herätät karhuja – molempia ei voi yhdellä ajokerralla tehdä. Kovin rajoittunutta, sanon minä. Kun kaikki taskit on ruksittu listalta, alkaa niin sanottu loppupomo, jossa on ajettava vihaista vihulaista karkuun puolentoista kilometrin ajan. Tämän jälkeen saavutaan uuteen, hieman vehreämpään pisteeseen, jossa pelaajaa odottavat uudet tavoitteet ja uudet esteet. Piste toisensa jälkeen edetään aina merenrantaan asti.
Turhauttava matka
Vaikeustaso on alusta asti suhteellisen haastava satunnaisuuden takia. Varsinkin loppuvihollisia joutuu yrittämään useasti, jotta puhtaaseen suoritukseen yhdistyy hyvä tuuri apuvälinevaraston lottoamisen kanssa. Sinänsä harmi, koska pelin kaikki muut osa-alueet ovat erinomaisella tasolla.
Kevyet vitsit naurattavat, ja maailma on yllätyksiä täynnä. Chu tutustuu taianomaisen maailman asukkaisiin matkan varrella, mutta turhauttavaan pelattavuuteen ei auta edes sympaattinen hahmogalleria, taikka lempeä yleisilme. Summer Catchers jää harmittavan unohdettavaksi – matka ei tällä kertaa korvannut päämäärää.