Legends of Wrestling

80-luvun saippuaooppera

Lihaksikkaiden miesten adrenaliinin sävyttämä pullistelu, toiselta nimeltään vapaapaini, on melkoinen ilmiö etenkin Yhdysvalloissa. Urheiluviihteeksikin tituleerattu showmuoto on saavuttanut jalansijaa myös täällä Suomessa SubTV:n esittämien WWE-ohjelmien myötä. Wrestling-pelit ovat kuitenkin olleet jo vuosia osa arkea myös konsoliformaateilla ja etenkin Nintendo 64 sai nauttia lukuisista laadukkaista vääntötuotoksista. Näistä suurimpina tähtinä loistivat WWF Warzonen ja wCw vs. nWo: Revengen kaltaiset tuotokset.

GameCube ei valitettavasti ole ollut yhtä onnekkaassa asemassa, sillä ainoa nykymuodossa oteltavaa painishow'ta edustava videopeli on THQ:n ja Yukesin yhteistyössä väsäämä Wrestlemania X8. Sekin petti ostajansa lähes täydellisesti olemalla suorastaan häpeällisen huono tekele. Tätä faktaa edesauttoi kankea pelattavuus, jonka myötä otteluista tuli suoranaista tuskaa. Kehässä rymistelleet supertähdet liikuskelivat neliöringissä kuin pahimpana krapula-aamunaan.

Helpotusta vapaapainipelien alamäkeen ei tule edes Acclaimin suunnalta. Yhtiön sisäisesti kehittämä Legends of Wrestling keskittyy urheiluviihteen kulta-aikaan eli hetkiin, jolloin Bret Hartin, Macho Man Randy Savagen ja Andre the Giantin kaltaiset miehet olivat yleisön suosikkeja. Runsaan menneiden aikojen tähtikaartin lisäksi mukaan on myös kelpuutettu Rob Van Damin ja Scott Steinerin kaltaisia tänäkin päivänä elantonsa toisten pieksemisellä ansaitsevia tuttavuuksia. Kaikkiaan mukaan on ympätty 42 kuolemattomaan maineeseen noussutta sankaria. Näistä suurin osa on alussa lukittuna, mutta lisää urhoja avautuu ahkeralla tahkoamisella.

Monoa naamaan

Sidontoja, heittoja ja muita epämääräisiä vääntöjä on tarjolla kiitettävä määrä. Mukana olevilla hahmoilla on käytössään kolme perusiskua sekä heittoa. Näiden lisäksi tarjolla on koko joukko perusväännöstä toteutettavia yhdistelmäliikkeitä. Vihulaista telomalla sidonnan aloittava osapuoli pystyy aloittamaan jonkun valitsemistaan heitoista. Tällöin ruudulle ilmestyy eräänlainen kombo- ja vastahyökkäysmittari. Sen ilmaantuessa oikeaa nappia on painettava juuri tiettyyn aikaan, mikäli näyttäviä pieksemisyhdistelmiä haluaa linkittää toisiinsa tuhoisiksi kokonaisuuksiksi. Vastaavasti hakkauksen kohteena oleva painija voi kääntää tilanteen edukseen ajoittamalla oman mittaripainalluksensa vastustajaa paremmin. Tällöin käyttöön tulee näppärä vastahyökkäys, jonka johdosta tilannetta täydellisesti hallinnut tähti voikin yllättäen joutua pahaan alakynteen.

Epärehellisten keinojen ystävät voivat myös kaivaa kehän alta käyttöönsä erinäistä aseistusta, kuten tuoleja, roskapönttöjä, lankkuja tai pöytiä. Näitä tuhon välikappaleita voi sitten käyttää hyväksi vihollisparan sairaalareissun aloittajina. Maassa makaavan vastustajan potkiminen, sukukalleuksille lyöminen, tuomarin harhauttaminen ja muut erittäin urheilulliset seikat ovat niinikään mahdollisia.

Moodipuolella yksittäisten otteluiden lisäksi omia taitojaan voi testata peruskauraksi muotoutuvassa uramoodissa. Tässä itse valitsemasi tai kehittämäsi painija pitää johdattaa kohti kiistatonta mestaruutta. Porrastetusti vaikeutuvia otteluita voittamalla pelaajan on mahdollista saada käyttöönsä uusia hahmoja ja liikkeitä. Idea on sinänsä toimiva, mutta järkyttävän huonon keinoälyn takia monotoniset heittelyspektaakkelit muotoutuvat nopeasti pakkopullamaiseksi vääntämiseksi.


Virtuaaliaivojen lisäksi otteluissa on myös muita anteeksiantamattomia ongelmia. Kehään omilla klassisilla tunnuskappaleillaan hitaasti astelevat tähdet ovat suorastaan käsittämättömän huonosti animoituja. Teennäisiltä näyttävien lihaskimppujen säälittävät iskusarjat aiheuttavat lisää tahattomia naurahduksia. Huonon osumamallinnuksen myötä oman tähden nyrkki voi joskus porautua suoraan vastustajan ruumiista läpi. Tilanne on sinänsä jo tarpeeksi huvittava, mutta ongelmaa korostaa entisestään vastapelurin selvästi ohi viuhuvien lyöntien tekotarkka osuminen suoraan maaliinsa. Kaikki toki tietävät amerikkalaisen showpainin olevan näyteltyä, mutta videopeleissä tämä tuntuu vain muodostuvan puolivillaiseksi tekosyyksi laiskalle koodaukselle.

Jatkoa odotellessa

Audiovisuaalinen toteutus on kuin pahalta tuoksuva tuulahdus menneestä. Pikselimössöstä ja noin kolmesta polygonista koostuva yleisö, hahmojen uskomattoman tökerö liikkuminen ja vaatimattomat valikot saavat seurakseen katu-uskottavan ääniraidan. Taustalla soiva rokki on lopulta vain huono tekosyy päättömille turpajuhlille. Lopullisen niskalaukauksen näennäiselle tunnelmalle tuovat ahkerasti viljellyt latausajat, jotka pilaavat jäljellä olevan peli-ilon täydellisesti.

Lopulta oikeastaan ainoa Legends of Wrestlingissä kunnolla loistava osa-alue on kattava painijanluontimoodi. Tässä kehitettyä omaa ottelijaansa voi muokata todella mielikuvitukselliseksi persoonaksi. Eri ominaisuuksia muokkaamalla oman kauhugalleriasankarinsa voi sitten johdattaa liiton mestaruusotteluun esimerkiksi Hulk Hoganin kaltaista megatähteä vastaan. Hulkamanian tappaminen onkin sitten valitettavasti se yksi ja ainoa hauska asia tässä Acclaimin uutuudessa. Toivottavasti jatko-osa pystyy korjaamaan nykytuotoksen huonot puolet. Näillä näytöillä sitäkin sopii epäillä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi