Lentäjä-ässien taivastelut

Yli kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt Ace Combat -sarja suoritti debyyttilentonsa jo ensimmäisen PlayStationin alkumetreillä. Tuoreimman osan järjestysnumeron ei kannata antaa hämätä, sillä ilmojen herruudesta on taisteltu reippaasti tiheämmin kuin vain seitsemän pelin verran.

Perusidea Bandai Namcon luomuksissa on pysynyt vuosikymmenten läpi samana. Realistisen näköisestä ja nimisestä lentokalustosta huolimatta räiskintä edustaa puhdasta arcadea – ja osa osalta alati enemmän ylilyödyllä tarinankerronnalla höystettynä. Ace Combat 7: Skies Unknown ei tee kaavaan poikkeusta.

Draamaa pilvessä

Vaikka pelissä vuosilukuna seisoo 2019, siihen yhtymäkohdat todellisen maailmanpolitiikan kanssa päättyvät. Juoni jatkaa fiktiivisten Oseanin ja Erusean katkeraa sekä loputtomalta tuntuvaa välienselvittelyä. Pelaaja astutetaan Oseanin joukkoihin taistelemaan vastapuolen uhkaavasti kasvavaa lennokkiarmeijaa vastaan. Vihollisen miehittämättömät ja sitäkin ketterämmät tuhokoneet saapuvat paikalle kuin huomaamatta isomman lentoaluksen kyydissä, joten vaara vaanii aina seuraavan pilven takana.

Varsin epäuskottavien käänteiden jälkeen sankarimme passitetaan kuitenkin vangeista koostuvan jämäsakin laivueeseen. Suoranainen rosvojoukkio saa hoitaakseen ne kaikkein vaikeimmat itsemurhatehtävät, sillä kukaan ei jää suremaan mahdollisia menetyksiä. Pelaajan on uhmattava todennäköisyyksiä ja samalla kääntää sodan kulku urotöillään takaisin oikeille uomilleen. Parhaidenkaan suoritusten jälkeen on turha odottaa päällystön kehuja, sillä näissä piireissä jaetaan lähinnä sapiskaa ja loputonta tylytystä.

Sinne tänne poukkoilevaa tarinaa kuljetetaan eteenpäin paitsi tehtävien välissä nähtävillä videoilla, myös taistojen aikana kuultujen radiokeskusteluiden avulla. Kypärään suollettavat jutustelut keskittyvät joko pelaajan edesottamusten vähättelyyn tai sitten saippuasarjamaiseen lentäjien keskinäiseen draamaan, joten hiljaisia hetkiä oppii arvostamaan yllättävän nopeasti.

Ilmeisesti oman laivueen jäsenten energia kuluu tyystin leukojen louskutukseen, sillä kavereiden panos tehtävissä lähentelee nollaa. Vaikka aitoon arcade-tyyliin pelaajan siipien alta paljastuu satamäärin hakeutuvia ohjuksia ja erityisaseet päälle, tulevat ne kaikki tarpeeseen noin puolituntisten tehtävien aikana. Toisin sanoen tuhottavaa riittää maalla, merellä ja ilmassa enemmän kuin kotitarpeiksi. Vastustajat ovat pitkälti tyhmänpuoleista tykinruokaa, joten ilmatilan ramboilu sujuu kuin valssi.

Pelaajan ylivertaisuuden vuoksi vaikeutta nostetaan usein hyvin keinotekoisten aikarajoitteiden avulla. Etenkin muutamaan otteeseen nähtävät pistejahdit onnistuvat lähinnä ärsyttämään, kun kelloa vastaan käytävä hippa aiheuttaa yletöntä ja toisinaan epätoivoista poukkoilua rahakkaimpien kohteiden perässä. Onneksi toisenlaisiakin variaatioita nähdään, ja sarjalle ominaiset kanjoneissa tutkan alla pujottelut ovat yhä timanttisen hauskaa viihdettä. Vielä kun Bandai Namco saisi enemmän fiilistä ja jännitystä ilmassa tapahtuviin kaksintaistoihin.

Hauskuuden ehdoilla

Monista pienistä ärsytyksen aiheistaan huolimatta Ace Combat 7: Skies Unknown on jälleen hauska peli, kuten edeltäjänsäkin. Komeiden ja esikuviaan (ulkoisesti) muistuttavien hävittäjien ohjastaminen maistuu erittäin hyvälle, kun kirjaimellisesti ainoastaan taivas on lystinpidon rajana. Kontrolleista saa valita äärimmäisen simppelin tai aavistuksen enemmän kieputtelua sallivan välillä. Etenkin vapaammat kädet suova moodi saa suupielet hymyyn ilman ylimääräistä hampaiden kiristelyä.

Tyylistä riippumatta aina mennään kevyen viihteen ehdoilla, eivätkä maalliset fysiikan rajoitteet häiritse menoa. Toki liialla jarruttelulla koneet alkavat sakkaamaan, mutta raskaammillakin pommittajilla pystyy tekemään sellaisia kieppejä, että tarkempaa G-voimien mittaajaa hirvittää. Syvyyttä tarjotaan mahdollisuudella ostella lentsikoiden ohella erilaisia bonuspalikoita aluksiin sekä entistä järeämpiä erikoisaseita. Uudet pommit ja entistä pidemmän matkan taistelukärjet ovat kuitenkin aavistuksen turhia, sillä perusohjuksilla kylvää tuhoa erittäin tehokkaasti. Kykypuun availu tuo silti kivan lisänsä soppaan. Verkon puolella kehityskohteille saadaan akuutimpaa käyttöä, kun taistoissa tienattuja pennosiaan pääsee käyttämään kilpavarustelussa kovimman pilviveikon tittelistä.

Iso osa Ace Combatin viehätyksestä juontuu nimenomaan teknisistä meriiteistä. Hauskan huolettoman tuntuman ohella kiitos kuuluu äärimmäisen hienolle ulkoasulle. Kampanjan aikana nähdään läjäpäin tyylikkäitä ja vaihtelevia maisemia. Erilaiset säätilan vaihtelut sade- ja ukkospilvineen sekä hiekkamyrskyt toteutetaan tyylillä. Ainoa isompi miinus tulee yli-innokkaiden valaistusefektien käytöstä. Ylitsevuotavan HDR-kikkailun vuoksi tapahtumista on välillä mahdoton saada selvää – jopa auringosta poispäin lennettäessä. Kyseessä onkin ensimmäinen peli, jonka vuoksi täytyi kajota television asetuksiin asti. Säätelysession jälkeen lopputulos on komeaa ja miellyttävää katsottavaa. Koneet kuulostavat hienoilta, mitä nyt tiimikavereiden alituisen jaarittelun välistä moottorin jylinöistä pääsee nauttimaan.

Ace Combat 7: Skies Unknown on sarjansa luomus niin hyvässä kuin pahassa. Japanilaistyylinen hapokas kerronta ja arcademainen meno lukuisine aikarajoineen ei varmasti maistu kaikille, mutta vauhdikkaan lentoviihteen ystäville kyseessä on jälleen huomionarvoinen tapaus: nykykonsoleilta kyseinen teos vielä uupui. Sopivan mittaisen kampanjan ohella taistoja pääsee jatkamaan netissä, joten rahoille tarjotaan kiitettävästi vastinetta. Testiin päätyneen Xbox One -version vuoksi paljon kohkatut VR-lisukkeet jäivät testaamatta, mutta virtuaalitodellisuuden toteutuksen osalta kannattaa lueskella kokemuksia vaikkapa foorumimme puolelta.

Kirjaudu kommentoidaksesi