The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II

Eeppisen mittasuhteen peli vaatii eeppisen pitkän nimen

Reaaliaikastrategia on yksi suvereenisti PC-pelaajien yksinoikeutena olevista perusgenreistä. Joitakin varovaisia kokeiluja on konsoleillakin tehty, mutta ne ovat kaatuneet yleensä kankeaan toteutukseen. Asiassa ei ole mitään ihmeellistä, sillä RTS-pelit on suunniteltu näppäimistöllä ja hiirellä pelattavaksi, eivätkä kontrollit yksinkertaisesti taivu padille. Niinpä onkin pienoinen yllätys, että Electronic Artsin kaltainen pelifirma ei ole tyytynyt vain lypsämään rahaa tietämättömiltä kuluttajilta Sormusten Herra -lisenssillään, vaan on onnistunut luomaan vallan toimivan RTS-pelin. The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II -reaaliaikastrategia laajentaa Xbox 360:n tarjontaa erittäin merkittävällä ja onnistuneella tavalla.

EA:n napatessa oikeudet niin J. R. R. Tolkienin kirjoittamaan fantasiaeepokseen kuin myös Peter Jacksonin ohjaamaan elokuvaversioon sai pelifirma käytettäväkseen suuren määrän materiaalia Sormuksen Sodan toteuttamiseksi pelikoneilla. Siinä missä vain PC:llä nähty edeltäjä sijoittui kirjoista ja elokuvista tuttuihin ympäristöihin, käydään tällä kertaa sotaa pelin kahdessa kampanjassa Keski-Maan pohjoisosissa. Noista taisteluistahan ei elokuvissa nähty mitään ja kirjoissakin niihin viitattiin vain ohimennen. Täten esimerkiksi Vapaiden Kansojen kampanjassa kääpiöillä on paljon keskeisempi rooli kuin mitä Taru Sormusten Herrasta -eepoksessa. Kääpiöiden lisäksi pelattavana on Vapaiden Kansojen puolelta haltiat ja ihmiset. Pahisten puolelta taas voi valita goblinit, Mordorin örkit tai Rautapihan joukot. Vaikka kampanjan taistelut käydään kirjojen ja elokuvien kannalta eksoottisemmissa ympyröissä, ovat kaikki edeltäjän kartat myös mukana skirmish-taisteluita varten.

Xbox 360:n Battle for Middle-earth II on melko suora muunnos PC-versiosta, tosin dynaaminen kampanja on valitettavasti kadonnut konsolikäännöksen myötä, samoin mahdollisuus luoda omia sankareita. Viimeksi mainitun korvaa nippu lukittuja sankareita, jotka avautuvat erinäisten saavutusten kautta. Sankarit voidaan ottaa joihinkin skenaarioihin mukaan vahvistamaan armeijoita, mutta käytännössä näiden merkitys on pelin kannalta erittäin vähäinen. Niille on aivan oma pelimuotonsa, jossa pelaajat taistelevat pelkästään sankareilla ilman armeijoita, mutta verkossa kyseistä pelimuotoa ei kukaan juuri tahdo pelata.

Burarumm, sanoi Puuparta kun kivellä goblinin tappoi

Itse pelaaminen on RTS-pelien peruskauraa. Rakentajilla rakennetaan resursseja tai yksiköitä tuottavia rakennuksia. Yksiköitä löytyy miekkamiehistä ratsuväkeen. Myös katapultteja ja muita välineitä voi rakennella, tosin pahiksia houkuttanee enemmän muun muassa luolaörkkien ja muiden isompien otuksien luonti taistelukentälle jylläämään. Jokaisella osapuolella on mahdollisuus kutsua kentälle myös jokin omista sankareista. Täten esimerkiksi Mordorin pelaaja voi kutsua kolme Nazgulia mikäli vain resurssit riittävät, kun taas haltioiden rivejä vahvistamaan voi hommata vaikka Legolaksen tai Elrondin. Kaikki tutut hahmot ovat itse asiassa mukana ja ovat aivan filmien esikuviensa näköisiä.

Tärkein kysymys tietenkin on, että onko RTS:ää mukava pelata konsolilla. Kuten tuli jo todettua, ei padille aikaisemmin ole juuri kukaan onnistunut luomaan RTS-ystävällistä ohjausmallia, mutta tällä kertaa EA:n innovatiivisuus yllättää. Ohjaus on tehty sen verran yksinkertaiseksi, etteivät sormet ole solmussa isompiakaan armeijoita käskyttäessä. Tärkeimpien toimintojen toteutus tapahtuu liipaisimilla ja tateilla. Napeista tarvitsee lähinnä vain A:ta, jolla valitaan käskytettävä yksikkö ja vahvistetaan minne sillä liikutaan tai hyökätään. Toisen liipaisimen ja A:n yhdistelmällä voi valita kerralla kaikki ruudussa näkyvät yksiköt, mikä helpottaa kummasti sotatantereen dominointia. Myös tarkemmin määriteltyjä ryhmiä voi muodostaa olkanappien avulla esimerkiksi niin, että valituksi tulevat vain jousipyssymiehet jne. Valinnat voidaan tallentaa myös kirjanmerkiksi nopeuttamaan haluttujen yksiköiden käskytystä, mutta itse en jostain syystä ole löytänyt käyttöä moiselle ominaisuudelle.

Ulkoisesti LOTR: BFME II kelpaa kenelle tahansa RTS-mättäjälle, vaikka ei niitä esteettisesti onnistuneimpia pelejä olekaan. Kameran pysyessä taistelutantereen yläpuolella sopivalla korkeudella ei taistelijoiden kulmikkuutta ja tekstuurien suttuisuutta huomaa. Asia käy ilmi vain välianimaatioissa, jotka on toteutettu pelin omalla grafiikkamoottorilla. Muuten kartat ovat siedettävän näköisiä ja antavat taisteluille mukavaa virikettä. Optimointiin olisi voinut ehkä vielä panostaa, sillä satojen sotureiden pilkkoessa toisiaan poikki ja pinoon hyytyy Xbox 360 välillä pahastikin, jolloin ruudunpäivitys saa melkein diakuvamaisia piirteitä. Pelattavuuteen asia ei silti onneksi vaikuta suuresti. Standarditelkkareiden omistajat joutuvat tihrustamaan hieman enemmän erottaakseen joukot toisistaan, joten teräväpiirtotelkkareillaan pröystäilevät ovat piirun verran paremmassa asemassa tämän pelin suhteen.

Reaaliaikainen selkänojan hiostaja

Aivan kuten ulkoisten puitteiden kanssa, lainaa BFME II elokuvien toteutusta myös äänipuolella. Musiikit ovat suoraan rainojen soundtrackeiltä, joten laatutavaraa on tiedossa tällä osastolla. Myös ääninäyttelyn puolella kuullaan elokuvista otettuja klippejä, mutta Elrondin roolista tuttua Hugo Weavingiä kuullaan kampanjan aikana peräti kertojan äänenä. Eikä EA:n ole tarvinnut liiemmälti tuhlata luovuuttaan ääniefektienkään suhteen, sillä moni sample on tuttu elokuvista. Jos elokuvat ovat tuoreessa muistissa, on tunnelmaan erittäin helppo uppoutua.

Dynaamisen kampanjan puutteesta huolimatta riittää yksinpelattavaa kiitettävästi kahden kampanjan ja niistä saatavien saavutusten parissa sekä skirmish-muodossa. Tietokone tarjoaa kohtuullisen, vaikkakin ennalta-arvattavan vastuksen. Hauskinta RTS on tietenkin moninpelinä, joten Live kutsunee jokaista fantasiakenraalia ennemmin tai myöhemmin. Pelimuotoja on kukkulan kuninkaasta lipun kaappaukseen ja resurssien keräykseen, mutta ehdottomasti suosituin pelimuoto on normaali versus-moodi kahdella tai neljällä pelaajalla. Vaikka taidokas pelaaja voi ratkaista pelin nopeasti hyväkseen älykkäällä alkupelin ryntäyksellä, tuppaavat pelit yleensä kestämään puolesta tunnista jopa tuntiin tasoerojen ollessa minimissään. Keskittymiskyvyttömien Halon pelaajien mieleen tämä ei ehkä ole, mutta itse olen nauttinut jokaisesta kunnon väännöstä alusta loppuun asti.

The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II on genrenäkökulmasta erittäin onnistunut peli ja siitä on annettava täydet pisteet EA:n suuntaan. Kovin moni ei nykyään edes uskalla kokeilla reaaliaikanaksuttelun kääntämistä konsolille, mutta useiden vihaama pelijulkaisijajättiläinen onnistui asiassa loistavasti. Toki parannettavaa on vielä seuraavaa versiota varten, mutta tätä esimerkkiä on muidenkin julkaisijoiden hyvä seurata. Toivokaamme, ettei LOTR: BFME II jää vain kuriositeetiksi jo alkaneella konsolisukupolvella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta XCN:lle.