Maximo

Kummitukset kunniaan

Videopelien siirtyminen pitkälti kolmiuloitteiseen ympäristöön ei ole osoittautunut tasohyppelyille suotuisaksi. Minkään muun lajityypin parissa ei nimittäin taida elää samanlaista kaipuuta menneiden aikojen klassikoita kohtaan. Kersku pelaavasi ykkös-Quakea sen ylivertaisen pelattavuuden johdosta ja voit olla varma päällesi ryöpsähtävistä naurunpurskahduksista, mutta putkimies Marion tai Sonic-siilin kaltaisten pomppijoiden ansioita ei edelleenkään käy kenenkään kiistäminen. Maximo on modernina esityksenä vähällä kaatua niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, jotka kieltävät kolmessa ulottuvuudessa liikkuvaa tasohyppelyä olemasta onnistunut. Pinnan alta löytyy kuitenkin siinä määrin rikasta pelillistä sisältöä, ettei Maximoa voisi kuvitellakaan ohittavansa olankohautuksella.

Jos lajityypin menestyksen päivät ovatkin menneitä, Maximon juuret kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla pelihistorian pohjamutiin. Japanista kajahti 1985, kun Capcom julkaisi arcade-halleissa hitiksi muodostuneen Ghosts'n Goblinsin, jossa kolikoita koneeseen lapannut pelaaja astui Arthur-ritarin raskaisiin saappaisiin ja puki ylleen haarniskan. Nykyään pelin nimi on lähinnä synonyymi helvetilliselle vaikeustasolle, mutta yleisö piti tuotoksesta ja Ghouls'n Ghostsina tunnettu jatko-osa seurasi kolmen vuoden päästä. Capcom vuoli tuohta kolikkopelien parissa vielä pitkään tämän jälkeenkin, mutta Arthurista ei sen koommin kuultu. Ei siis ennen Maximoa, jonka paljastettiin jo hyvissä ennen PlayStation 2:n täkäläistä julkaisua seuraavan Ghosts'n Goblinsin jalanjäljillä. Tärkeimpänä tavoitteenaan pelillä oli tietenkin sovittaa hyväksi havaittu resepti nykystandardien mukaiseksi viihteeksi. Aikaa tekijöillä on siis ollut hioa osa-alueet kohdilleen eikä Maximosta hevin hätäilyn merkkejä havaitse.

Akilleen kantapäätä etsimässä

Hautakivien koristaman ympäristön lisäksi peliä yhdistää menneisyyteen myös haarniskaan puettu sankari, tällä kertaa Maximo nimeltään. Keskiaikaiset ritarinkuteet ovat vaihtuneet roomalaishenkisiin hameisiin ja rintapanssareihin. Varustusta parannettuaan soturin kypärän lakea koristaakin melkoinen harja. Tuttuun tapaan kohennusta tamineisiin löytyy kenttiä tallusteltaessa, ja niin ikään viimeisenkin suojan taistelun tuoksinassa menettänyt alushoususillaan pärjäilevä ritari nähtiin jo Maximon esikuvassa. Alkuperäisissä kolikkopeleissä kuolema saattoi kohdata pelihahmon parillakin osumalla, mutta Maximo on tässä suhteessa armollisempi ja iskuja saa ottaa runsaammin vastaan. Viholliset Maximo hoitelee powerupien myötä uusia ominaisuuksia ja liikkeitä keräävällä miekallaan. Perustoiminnoltaan lyöntien torjumiseen sopeutuvaa kilpeä voi käyttää myös heittoaseena, mutta se kestää vain aikansa, jonka jälkeen on etsittävä uusi. Ensialkuun perushirviöitäkin vastaan saa taistella tosissaan, mutta kun haalii kattavamman liikevalikoiman kasaan ja tehokkaamman säilän, alkaa Maximon peluu totisesti maistumaan.

Juonen merkitystä voi tällaisissa peleissä epäillä eikä Maximokaan yllätä suuntaan eikä toiseen. Ylevän Maximon kerran sopuisa valtakunta on pirstaleina. Hänen neuvonantajansa Achille on päästänyt helvetin valloilleen ja maasta tunkeekin rauhattomia ruumiita hälyttävään tahtiin. Aivan kuin epäkuolleiden taltuttamisessa ei olisi puhdetta riittämiin, on Achille retuuttamassa Sophia-prinsessaa kanssaan alttarille, vaikka Maximo pitää itseään soveliaampana sulhasena. Tie prinsessan luo on odotettua mutkaisempi, kun Maximo saatellaan tuonelan portille ainoana oljenkortenaan alamaailmaa käskyttävä viikatemies. Tällä on oma kanansa kynittävänä Achilleen kanssa, onhan tuo pahus pakottanut jo haudan levoon asetetut manalan asukkaat liikekannalle. Kun kerran ollaan kimpassa viikatemiehen kanssa, ei pahinkaan turmio välttämättä katkaise juonenkulkua, vaan maksua vastaan Maximon nimi kirjoitetaan jälleen elävien kirjoihin. Seikkailu käy läpi monen vaiheen ja on ohi vasta kymmenien tehtävien jälkeen. Toisto on käsinkosketeltavaa, mutta kentät eivät päästä pelaajaa helpolla ja monet koettelemukset piristävät.

Kameramiestä laiskottaa

Mitään ennennäkemätöntä on turha odottaa silmiin kantautuvan, vaan graafisella osastolla Capcom Digital Studios on työskennellyt hyvinkin varman päälle. Kalmiston yllä leijaileva usva on alkeellinen mutta toimiva tunnelman luoja. Synkät pilvet viuhuvat ohitse tasoja reunustavien kallioseinämien ja aitojen yllä tuoden oman osansa pelimaailmaan. Muuten Maximosta sitten uupuvatkin huikaisevat näköalat ja näyttävimpien pelien seurassa sillä ei ole paljon esitettävää. Räjähdykset sun muut tehosteet ovat tyylikkäitä joskin pelkistettyjä eikä veden loiskeessakaan ole valittamista. Laavameren sylkemät tulisuihkut kyllä naurattavat eteen sattuessaan yksinkertaisuudellaan. Maximon ulkomuotoa ei silti käy pilkkaaminen. PlayStation 2:ta ei ehkä potkita rajoillensa, mutta kun esitys pyörii sutjakkaasti ja sen graafiset osa-alueet ovat tasapainossa, palvelee kuvaruudulle avautuva näkymä pelaajaa.

Se seikka mihin yksi jos toinenkin kolmiulotteisia kenttiä hyödyntänyt tasoloikka on kaatunut, on kameratyöskentely. Tutut ongelmat muistuttavat olemassaolostaan myös Maximoa pelattaessa. Kuvakulma pysyy pelihahmon takana varsin laiskasti, eli viettää aikaansa oikeassa paikassa kovin harvoin. Kameran saa kyllä käskytettyä Maximon taakse, mutta käsittämätöntä kyllä juoksujalkaa liikuttaessa tämä ei onnistu, vaan ritarin nuhjake täytyy pysäyttää aloilleen, jotta kuva ehti kiertää tämän taakse. Eli vauhdikkaimmissa toimintakohtauksissa pelaaja saattaa joutua taistelemaan yhtä hyvin itse vihollisia kuin välttävää pelinäkymääkin vastaan. Pahimmat hyppelypaikat, jollaisia Maximo heittää eteen kyllä yllin kyllin, täytyy myös katsastaa ensin vapaasti Maximon silmien tasolla liikuteltavalla kuvakulmalla, sillä usein pelitilanteessa näkökenttä on rasittavan rajallinen. Pidemmän päälle kameraongelmat muodostuvat tottumiskysymykseksi, ja muuten lyömätön pelattavuus korvaa paljon.

Mukavan ikävää

Kalman katkusta huolimatta Maximo ei tukeudu synkkyyteen, vaan peliä on lähdetty suunnittelemaan kieli poskella. Hahmoja on palkattu suunnittelemaan pelikuvittajaksi profiloitunut japanilaisartisti Susumu Matsushita, jonka kädenjälki näkyy erityisen hyvin välianimaatioissa. Toki myös pelitilanteet tarjoavat runsain mitoin persoonallisia ilmestyksiä. Haudoistaan kaivautuvat ruumiit hölkkäävät luut kolisten kohti Maximoa. Isku tai pari tainnuttaa heikoimmat, mutta pahemmalta maatumiselta selvinneet viholliset torjuvat hanakasti. Näiden kukistaminen vaatiikin monesti useamman perussivalluksen tai tehokkaamman lyönnin. Vihollisten kohdalla tekoälystä puhuminen on liioittelua. Mitä voisikaan odottaa köntyksiltä, joiden aivot muiden ruumiinosien tapaan ovat olleet jo vuosia maan matosten purtavina. Perusluurangot jättävät jopa itsensä ja Maximon väliin jäävän hautakiven tai puun kiertämättä ja pyristelevät läpipääsemätöntä estettä vastaan aikansa. Peliympäristö on todella vakuuttavaa jälkeä, sillä ukkonen ei pelkästään jyrise ja maa tärise vaan luonto asettaa omat haasteensa pelaajalle. Eteen halkeava rotko yllättää hätäisimmät. Taivalta helpottavat silloin tällöin edessä häämöttävät tarkastuspaikat, joiden kohdalle miekan lyötyään ei tarvitse aloittaa kenttää aina alusta.

Lajityypin harrastajille tiedossa on rautaisannos tasohyppelyä, jota ei tarvitse nostalgia-arvolla puolustaa. Omassa luokassaan Maximo kuuluu ehdottomaan aatelistoon, johon myös muiden sopii tutustua. Vaikeustaso saattaa nousta ylittämättömäksi kynnykseksi, mutta milloinkas prinsessa on pelastettu ilman hitusta onnea ja rutkasti rohkeutta. Maximo tullaan varmasti muistamaan Ghosts'n Goblinsin tapaan haasteita tarjoavana klassisena seikkailuna. Pohjois-Amerikan suosion yllyttämänä suunnitelmat jatko-osasta lienevät selvillä ja onkin kiinnostava nähdä mihin Maximo suuntaa seuraavalle retkelleen. Nythän peli ravaa pitkälti samoja polkuja kuin legendaarinen Ghosts'n Goblins hautuumaineen ja sen rauhattomine asukkaineen. Maximo ei ehkä tarjoa mitään uutta, mutta yhdysvaltalaistiimi on tehnyt niin huolellista jälkeä pelinautinnon eteen, että julkaisua voi hyvin mielin suositella tasoloikan ystäville. Se miten muut pelaajat suhtautuvat Maximon esittämiin haasteisiin, onkin vaikeampi kysymys.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Egmont Entertainmentille.