Metroid Fusion

Retro-Metroid

Toki Samus Aran on esittänyt pääosaa yhdessä tunnetuimmista ja kehutuimmista pelisarjoista ikinä. Silti häntä ympäröi salaperäisyyden verho, jota raotetaan kussakin Metroid-pelissä vain osittain. Panssaroidun puvun taakse piiloutuva neitonen on kiertänyt kosmosta palkkionmetsästäjän toimessa aina kahdeksanbittisen Nintendo-konsolin ajoista lähtien. Varsinainen menestys oli kuitenkin kahdeksan vuoden takainen Super Metroid, jonka jalanjäljillä tämä Game Boy Advance -debyytti jatkaa. Metroid on aiemminkin esiintynyt käsikonsolilla, mikä ei olekaan ihme. Metroid-sarjan alkuperäisen kehitystiimin luotsina kun toimi Game Boyn isäksikin kutsuttu Gunpei Yokoi. Vaikka vuodet ovat vierineet, ei Samus Aranin tarina ole koskaan edennyt harppauksin, vaan se on aina jatkanut siitä, mihin edellisen seikkailun jäljiltä on jääty.

Tämänkertainen tapahtumien vyöry saa alkunsa Samuksen joutuessa X-loisen hyökkäyksen kohteeksi. Samus huomaa paitsi jääneensä henkiin myös saaneensa tartunnan X:ltä. Koska Samus on nyt immuuni X:lle, lähetetään hänet tutkimaan loisolioiden saastuttamaa laitosta. Vaikka Samus on menettänyt parhaat voimansa tartunnan myötä, pystyy hän hyödyntämään parasiitteja energiatasoaan ja aseistustaan kohentaakseen. Harmi vain, että X muuntautuu yhä massiivisemmiksi hirviöiksi. Näiden iskuista sankaritar ei selviä vaurioitta.

Konsoli koetuksella

Samuksen ohjaaminen ei käy ensialkuun ihan helposti. Erikoisominaisuudet kerätään vasta seikkailun edetessä, mutta perustoiminnoissakin on tekemistä. Tyypillistä Mario-peliä vaativampiin kontrolleihin on syytä keskittyä. Ampua voi joka suuntaan ja kun vielä pitäisi liikkua, on hommassa opettelemista. Metroid Fusion työllistää jokaista Game Boy Advancen vähiin käyvistä näppäimistä. Esimerkiksi painamalla vasenta olkanappia, nostaa Samus aseensa piipun yläviistoon, ja kun samalla painaa alas osoittavaa nuolinäppäintä, tähtää hän eteen ja alas. Oikea olkanappi taas vaihtaa ammukset nopeasti ohjuksiin, mikäli moisia löytyy. Samuksen sulavia liikkeitä katsellessa sormetkin vertyvät tanssimaan näppäimillä ja meno on taitavan pelaajan käsissä varmasti todella näyttävää.

Pelimaailma rakentuu tutunoloisista käytävänpätkistä ja vain paikoin aukeaa edessä laajempi halli. Viholliset viihtyvät yhtä hyvin katossa kuin liihotellen pitkin ilmateitä. Ne on kuitenkin helppo havainnoida eikä taisteleminen äidy hakuammunnaksi. Hirviöt ovat kuin mistäkin halvasta tieteiselokuvasta, mutta jotenkin kliseet eivät pienellä ruudulla haittaa. Taustagrafiikoihin on kiinnitetty huomiota ja ne luovat syvyysvaikutelmaa. Muutama hieno efekti näyttää välillä, että Game Boy Advancen tehot ovat täydessä käytössä.

Tunnelma on tiheä kuin alienin veri

Suunnistustaidot olivat tarpeen aiempia Metroideja selvittäessä, sillä oikeaa menosuuntaa ei yleensä osoitettu nuolella. Metroid Fusionissa pääsee vähemmällä. Avaruusaseman salat tunteva tietokone on paljon äänessä neuvoen tavoitteiden suhteen ja kertoen, mihin mennä seuraavaksi. Vuoropuhelua onkin varmasti enemmän kuin muissa osissa yhteensä. Tarinalla ei edelleenkään ole merkittävää roolia eikä se veny aivan toivottuihin mittoihin. Juonenkulusta saa silti selon, vaikkei tekstiä juuri seuraisikaan, sillä jännittävimmät ja pelottavimmat kohtaukset on rakennettu alleviivaten mutta taitavasti. Pakokauhun tuntua on mahdutettu mukavasti peliin, vaikka pohjimmiltaan se on mitä perinteisintä nopeita refleksejä vaativaa toimintaa.

Tunnelma kohoaa kenties korkeammalle kuin mihin kannettavalla konsolilla on aiemmin ylletty. Tähän on suurena syynä loistava audiovisuaalinen toteutus. Ei se paljolla Super Metroidia ylitä, mutta etenkin äänet ovat pelialustan huomioon ottaen omaa luokkaansa. Musiikkia ja kuvallisia erikoistehosteita käytetään harkiten ja osataanpa pelkoa herättävää hiljaisuuttakin hyödyntää. Valikoista pääsee säätämään Game Boy Advancen kaiuttimille ja toisaalta kuulokkeille sopivan ääniasetuksen väliltä. Graafisen annin ja äänimaailman saumaton yhteistyö luo painostavan ilmapiirin, joka on nopean toiminnan ohella Metroid Fusionin paras valtti.

Alansa eliittiä

Game Boy Advancella jo kahden pelin voimalla jatkunut Konamin Castlevania-sarja taistelee samoista kuluttajista Metroid Fusionin kanssa. Sen tuorein edustaja on alaotsikoltaan Harmony of Dissonance. Pelisarjoissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös omat vahvuutensa. Vampyyrin pieksemiseen verrattuna avaruusolioiden räiskiminen on sulavamman näköistä ja kontrollit ovat monipuolisemmat. Metroid Fusionissa jää kaipaamaan vain syvyyttä, jota Castlevanioiden kevyet roolipelivaikutteet tuovat. Myös värikäs pelimaailma on saanut väistyä tummasävyisen joskin eheän kokonaisuuden tieltä.

Metroid Fusion on huolellisesti viimeistelty paketti, joka ei yllä aivan samaan kastiin Game Boy Advancen kärkipelien kanssa. Kuitenkin siinä missä Golden Sun loistaa konsolin roolipelitarjonnan kirkkaimpana tähtenä ja Advance Wars strategiaosaston, ohittaa Metroid Fusion kilpakumppanit omassa genressään. Se on kahta Castlevaniaa hiotumpi tuotos ja tunnelmaltaan tiiviimpi. Castlevanioista irtoaa kyllä todennäköisesti useamman tunnin verran pelattavaa. Pelillä ei ole erikoisia keinoja houkutellakseen uusintakierrokselle. Metroid Fusion on yhdistettävissä kaapelin välityksellä ensi vuonna kuutiolle ilmestyvään Metroid Prime -peliin. Game Boy Advancen ruudulle tämä yhteys ei kuuleman mukaan tuo mitään uutta, vaan lisäominaisuudet ovat koettavissa GameCubella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi