Mr. Driller: Drill Spirits

Hei, me porataan taas!

Nintendo DS:n kosketusnäyttö tuntuu soveltuvan erityisen hyvin ongelmapeleihin, mikä näkyy jo taskukonsolin julkaisupelivalikoimassa. Sekä Polarium että Zookeepper tarjoavat molemmat melkoisia pähkinöitä purtavaksi, mutta myös Namcon hieman toiminnallisempi Mr. Driller: Drill Spirits vaatii refleksejä ja tarkkaa pelisilmää. Muillakin alustoilla toisinaan nähty sarja paneutuu nimensä mukaisesti poraamisen kiehtovaan maailmaan, jossa ote ei saa herpaantua hetkeksikään.

Drill Spiritsin uumenista voi tonkia neljä yksinpelimoodia sekä jonkin verran kimppakivaa kanssaporaajille. Jokaisen pelimuodon uumenissa on omat erityiset piirteensä, mutta huomion keskipisteeksi aina jää maan pastellinsävyisiin kolkkiin kaivautuminen. Mitä syvemmälle ja kiemurtelevammin pelaaja etenee, sitä enemmän matkan varrelle jääneitä hataria palikoita putoilee hahmon niskaan. Sortuvien palasten alta voi toki pelastua nopeilla väistöliikkeillä ja tiheätahtisella poraamisella, mutta myös palikoiden värit on syytä huomioida. Samanväriset neliöt liimautuvat toisiinsa, ja tarpeeksi monen palikan rykelmä haihtuu savuna ilmaan, mikä antaa pelaajalle aina muutaman hengähdyssekunnin.

Ote pyhästä jyräyksestä

Mission Drillerin tehtävät hyödyntävät sarjan ideaa klassisimmillaan ilman minkäänlaista lisäsähläystä. Matkan varrella kerätään vain happipulloja, jotta pieni poraaja jaksaisi porskuttaa retkellään maan keskipisteeseen. Kenttiä on sijoitettu eri puolille maailmaa, mutta maa-teemoja ei hyödynnetä kuin pinnan yläpuolella, jossa aikaa ei suuremmin vietetä. Kentät kieltämättä kaipaisivat enemmän vaihtelua, koska niiden väliset poikkeavuudet ovat etupäässä pituudessa.

Konsepti on suhteellisen toimiva ja paikoitellen hauskakin, mutta ei erityisen koukuttava moodien määrästä huolimatta. Näissä kuvioihin astuvat mukaan muun muassa aikarajat, tarkkuus tai muutamat erikoisesineet, mutta perusmoodi vie kuitenkin aina sen pisimmän korren. Drill Spiritsiä voi toki pelailla langattoman tiedonsiirron avulla jopa neljän toverin kanssa, joko yhden tai useamman pelilevykkeen turvin. Yksi levyke tosin mahdollistaa vain yhden kentän pelaamisen, mutta siinäkin lienee enemmän kuin tarpeeksi useimmille kaveriporukoille.

Kosketusnäyttötuki on tietenkin mukana, mutta parhaimman otteen Sasuken ja muiden pelihahmojen liikkeisiin saa viskaamalla DS:n kosketuskynällä vesilintua. Onhan kynällä ihan kivaa tökkiä palikoita palasiksi, mutta ristiohjain- ja näppäimet-kombon tarkkuutta ja nopeutta sillä ei saavuteta edes toivomalla lampun hengeltä. Etenkin Pressure Driller -moodissa kynä ei repeä millään kaikkiin tarvittaviin suuntiin, kun kaivautumisen lisäksi olisi kyettävä ammuskelemaan tulipalloilla pelihahmoa seuraavaa jättiläisporakonetta. Tavanomaisella ohjausmenetelmällä peli on astetta helpompaa, mutta täysin nautittavaa tasoa se ei kuitenkaan saavuta.

Peliriemua hankaloittaa alkumetreiltä asti melko korkealla oleva vaikeustaso. Palikoiden värien seuraaminen ja sopivien pujottelureittien nopea kaavoittaminen vaatii tarkkaa pelisilmää ja vikkeliä refleksejä. Jatkuva painolastin alle murskaantuminen kannustaa pitkäjänteisimpiä yrittämään aina vain uudelleen, mutta toisaalta vieroksuttaa kärsimättömimmät pelin parista jo muutamien yritysten jälkeen. Söpöstä ja pastellivärienhohtoisesta ulkoasustaan huolimatta Mr. Driller on armotonta tuskailua, joka voi olla nuoremmille pelaajille jopa liiankin vaativaa.

Ken poran kalloon saa?

Graafiselta toteutukseltaan Drill Spirits on hyvin perinteikkään 2D-älypelin näköinen ja oloinen. Nintendo DS:n graafisia kykyjä ei siis viedä äärimmilleen, mutta näkymät ovat mukavan värikkäitä ja selkeitä molemmissa näytöissä. Yksinkertainen ilme istuu poraustoimintaan, mutta äänimaailman suhteen tilanne on hieman monitasoisempi. Musiikki on kaikessa pirteydessään siedettävää ja sopivan temmokasta, mutta ääninäyttelyn lapsellisuus lyö paikoitellen laudalta kaikkien Nintendo-maskottienkin ylisöpöt hassuttelulauseet.

Mr Driller: Drill Spirits ei ole suinkaan ole toivoton tapaus. Se vain vaatii pelaajiltaan roimasti harjoittelua ja keskittymistä, etenkin kosketusnäytöllä pelatessa. Kunhan tietää mitä tekee, poralla päristely voi olla jopa hauskaa lyhyissä erissä. Ellei kuitenkaan satu olemaan erityisen kova äly- ja refleksipelien ystävä, on paristojaan syytä tuhlata katuporan sijasta johonkin muuhun yleishyödylliseen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi