Need For Speed oli viime vuosikymmenen aikana kova juttu. Sarjan perusajatus sisälsi nopeita ja ennen kaikkea kalliita urheiluautoja kiitämässä upeissa maisemissa vuoristoteillä ja aurinkorannoilla. Usean osan jälkeen EA päätti uudistaa sarjaansa, ja seurauksena oli myyntimenestys Need for Speed Underground. Vaikka tyylisuunnan muutos kalliista urheiluautoista halvempiin ja rankasti viriteltyihin nitrohirmuihin tuntuu maistuvan yleisölle, alkaa koneesta olla kierrokset vähitellen lopussa.

Persoonallisuus kateissa

Need for Speed ProStreet ottaa sarjan evoluutiossa pari askelta eteen ja pari taakse. Peli ei enää sijoitu yhteen kaupunkiin, eikä kisaamisessa muutenkaan keskitytä samalla tavalla katukisoihin kuin aiemmin. Lisäksi se tärkein eli poliisit ovat jälleen päätetty siirtää sivuun pelisarjasta. Vaikka ProStreet muodostuukin lukuisista valikoiden kautta valittavista kilpailuviikonlopuista, on juonikuvioihin panostettu edelleen reilusti. Tarina seuraa Ryan Cooper -nimisen kuljettajan etenemistä kohti huippua, tavoitteena sysätä eri kilpailumuotojen hallitsevia mestareita sivuun valtaistuimiltaan.

Kilpailuviikonlopuissa on pelaajalla kevyttä valinnanvaraa, eikä kaikkea tarvitse suorittaa hiki hatussa. Kilpailumuodoista mukaan on saatu perinteistä kisaamista sekä muita kuljettajia että kelloa vastaan, nopeushaasteita, driftaamista ja kiihdytyskisoja. Luvassa on siis hyvin tuttua tarjontaa sarjaa seuranneille. Kilpailutapahtumista on saatu haastavia ja mielenkiintoisia, eikä turhautuminenkaan pistä rumaa päätään esille kovin usein. Menestyksekäs läpäiseminen kun onnistuu huonommallakin suorituksella, mutta tapahtuman dominointiin vaaditaan jo vähän parempaa suoritusta.

Autovalikoima ProStreetissä on hyvin sarjan nykyisen imagon näköinen. Tarjolla on vajaa sata erilaista muskeliautoa ja aasiantuontia, joita on höystetty Lamborghini Murcielagolla ja Pagani Zondalla. Viriteltävyys on toki edelleen keskeisessä roolissa, ja Carbonissa esitelty mainio AutoSculpt on pitänyt pintansa. Samantasoisten, mutta erimerkkisten osien välillä ei ole huomattavaa eroa, mikä tekee koko virittelystä tasapaksua puuhaa.

Verkko-ominaisuudet ovat kehittyneet aiemmasta vaikka peruskisaaminen on luonnollisesti keskiössä. Tämän rinnalle on kuitenkin tullut mahdollisuus jakaa luomiaan kilpailuita sekä autojen piirustuksia, minkä lisäksi autoista ottamansa kuvat saa siirrettyä pelin kotisivuille.

Konepellin alla sutta ja sekundaa

EA:n ajopeleissä on viimeisen kierroksen aikana nähty monenlaista yrittäjää. Nascar 08 näytti ja tuntui edellisen sukupolven koneilta repäistyltä, kun taas Burnout Paradise nosti riman korkealle sekä teknisen toteutuksen että pelattavuutensa ansiosta. ProStreet löytää paikkansa näiden välistä. Vaikka Burnoutin tekninen loistokkuus on kaukana, ei NFS kuitenkaan ole selkeä alisuorittaja.

Tärkein eli ajettavuus on pelisarjalla hukassa. Vaikka kaikki ajoavut jättää pois, ei autoon saa täydellistä yhteyttä ohjattavuuden osalta. Väkisin alitajunnassa piilee epäilys siitä, että kone auttaa pelaajaa. Ja kun se tekee sen yhtä laiskasti kuin ProStreet, ei lopputulokseen voi millään olla täysin tyytyväinen.

On ajettavuudessa toki positiivistakin. ProStreet on perustuntumaltaan aikaisempaa fyysisempi Need for Speed, joka on käyttänyt kesäharjoittelulle varatun ajan punttisalin puolella. Pelti kolisee tyylikkäästi, mutta vahinkoa ei jaeta tarpeeksi reilulla otteella. Tämän seurauksena ohittaminen kylkeen nojaamalla tai suoranainen sikailu on liiankin helppoa, kun siitä ei rangaista ollenkaan.

Graafinen ilme on huomattavasti paria aiempaa osaa paremmin suunniteltu ja peli näyttää pysäytyskuvissa upealta. Valitettavasti vauhdissa pelin upea ulkokuori murenee käsiin. Pahimman ongelman aiheuttaa ajopelien todellinen peli-ilon tappaja eli ajoittain takkuileva ruudunpäivitys. Ruudunpäivitysongelmia ja suoranaisia teknisiä bugeja on entistä vaikeampaa ymmärtää, kun saman julkaisijan varikkopilttuusta löytyy ammattitaitoa luoda markkinoiden kuumin arcadekaahailusarja.

Äänipuolella mörinä on melko yksitoikkoista, mutta mainio soundtrack pelastaa paljon. Jatkuvasti taustalla kuuluva selostajan ääni taas on ideana hauska, mutta toteutus ontuu. Vakuuttavuus on hukassa ja yli-innokkuus suorastaan korostaa amatöörimäistä otetta.

Ammattitaitoa kehiin

Need for Speed ProStreet on teknisine vikoineenkin ihan mukiinmenevä ajelu. Tekniset viat toivottavasti vielä korjataan päivityksellä, jolloin tarjolla on viihdyttävää, mutta perin keskinkertaista kaahausta. Pienet ongelmat on helppo antaa anteeksi, jos peli on innostava, aivan kuten sarjan ensimmäiset osat 90-luvulla olivat.

Suurin ongelma sarjalla on nykyisin siinä, että se on mauton, hajuton ja täysin eloton. Se suorastaan janoaisi uutta virtaa tankkiin. Nykyisin kun muut sarjat tekevät yksittäiset osa-alueet niin paljon paremmin, on NFS:n pyrittävä uudistautumaan, jos se mielii takaisin kevyempien ajopelien kärkikolmikkoon. EA:n viimeaikaiset otteet huomioiden toive ei välttämättä ole niin mahdoton miltä se alkuun kuulostaa.