Noir-henkinen murha nyrkkeilysalilla

Pienimuotoinen Blacksad: Under the Skin on hankalassa paikassa. Pulmapelejä ei pahemmin nykymarkkinoilla näy, minkä lisäksi isot AAA-tuotokset painavat uhkaavasti päälle. Tästä huolimatta ranskalaissarjakuvaan pohjautuva dekkariseikkailu jää lopulta mieleen enimmäkseen positiivisena kokemuksena.

Gonna fly now

Nyrkkeilylegenda Joe Dunn löydetään kiikkumasta hirrestä omistamansa salin katosta. Samaan aikaan nouseva tähti Bobby Yale on kadonnut – vieläpä nurkan takana häämöttävän megaottelunsa alla. Dunnin salin perivä tytär Sonia taas hakee kimuranttiin tilanteeseen apua rahaongelmissa rypevältä Blacksad-yksityisetsivältä. Tästä lähtee aukenemaan sellainen syherö, että vanhan ajan muistiinpanovälineet kynä ja paperi kannattaa oikeasti kaivaa naftaliinista pelisessioiden kylkeen.

Blacksad: Under the Skin tekee hurjan paljon asioita oikein. 50-luvun noir-henkinen New York on todella tunnelmallinen paikka ratkoa aluksi kohtuullisen perinteiseltä vaikuttavaa salapoliisipulmaa. Eläinkasvoiset hahmot taas tuovat kuvioihin sellaista surrealismia, joka kohottaa pelin taidesuunnittelun selkeästi keskitason tuotosten yläpuolelle. Liitä tähän suorastaan mainio ääninäyttely ja jatkuvasti taustalla jammaileva erinomainen jazz-tiluttelu, niin kasassa on taatusti positiivisella tavalla valtavirrasta poikkeava pelielämys. Kehittäjille täytyy nostaa hattua myös yllättävän rohkeista teemoista, joita käsitellään tarinan lomassa kypsästi ja asiallisesti, tekemättä niistä kuitenkaan numeroa.

Kissat koiria gfffögkfhjd

Tarinakin kantaa hyvin koko kymmentuntisen kestonsa ajan. Matkan varrelle mahtuu reilusti dialogivalintoja, jotka oikeasti tuntuvat muokkaavan kokemusta ainakin sen verran, että toinen pelikerta on jo harkinnan alla. Johtolankoja etsiskellään pieniltä alueilta kerrallaan, ja selvitettyjä vihjeitä yhdistellään keskenään suurempien, tarinaa eteenpäin vievien oivallusten toivossa. Hiljaisempien hetkien väliin heitetään satunnaisia toimintakohtauksia, jotka vaativat sorminäppäryyttä, mutta ratkeavat valitettavan usein tympeällä yritys ja erehdys -periaatteella. Harmittavia äkkikuolemiakin tulee vastaan erityisesti tarinan loppupuolella. Kenties kehittäjien on ollut pakko jo tuossa vaiheessa ryhtyä johdattelemaan pelaajaa kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua – saavutusten perusteella näitäkin on muuten useampi mahdollinen.

Haastetta on mukavasti, ja välillä syheröinen juoni vaatii pelaajalta yllättävänkin paljon tarkkaavaisuutta. Hahmoja ja nimiä tulee vastaan jatkuvalla syötöllä, ja muutamaan otteeseen johtolankojen yhdistely osui allekirjoittaneella kohdilleen sillä paljon puhutulla puhtaalla tuurilla. Jumiin ei kuitenkaan voi suoranaisesti jäädä, sillä etenemisvaihtoehtoja ei ole kerralla järin montaa.

Yksikseskös yskiskelet?

Valitettavasti pahasti yskähtelevä tekninen toteutus haluaa jatkuvasti parhaansa mukaan viskellä kapuloita pelaajan rattaisiin. Mainiosti kirjoitettu dialogi ei myötäile välillä lainkaan hahmojen suiden liikkeitä, ajoittain nämä taas jättävät välistä kokonaisia lauseita. Pariin otteeseen koko peli jäätyi vaatien useamman minuutin uudelleenpeluuta, mitä ei nykypäivänä pitäisi todellakaan tapahtua. Osa johtolangoista taas on aavistuksen liian epäselviä, eikä mokomia erota ympäristöistä kyllin hyvin. Onneksi päämäärättömän vaeltelun tielle on aika lailla mahdotonta päätyä, sillä pelaajaa talutetaan eteenpäin kohtuullisen jämptein ottein.

Testilaitteena toimineen Xbox Onen ohella PC:lle, Switchille ja PlayStation 4:lle julkaistu Blacksad: Under the Skin on ristiriitainen tapaus. Toisaalta siitä on niin vimmatun helppo tykätä, kiitos mainion taidesuunnittelun ja hyvien hahmojen kyllästämän tarinasyherön. Pienten teknisten murheiden korjaaminen ja pelimekaaniset hienonsäädöt olisivat kuitenkin tehneet todellakin poikaa. Tarinapohjaisten seikkailupelien ystävien kannattaa kuitenkin ehdottomasti vaivautua – kyllä Blacksadin ratkoo mieluusti läpi ainakin kerran, ehkä toisenkin.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi