Kaikki palaset kohdillaan, mutta jotain silti pielessä

Kas, meiltähän puuttuu Unruly Heroesin arvostelu. Korjataanpa asia!

Ranskalaisen Magic Design Studiosin käsialaa oleva seikkailu tarjoilee pelaajilleen tasoloikkaamista, taistelua ja kaunista katseltava, joten eiköhän arvio ole paikallaan. Hieman aikataulusta myöhässä ollaan, sillä nimike on julkaistu jo vuoden 2019 alussa. Ei anneta sen häiritä, etiäpäin.

Kadonneen arvostelun pojan paluun kosto

Aivan ensimmäisenä Unruly Heroesissa pistää silmään sen ulkoasu. Peli nimittäin näyttää kovin tutulta, etenkin jos on tullut pelanneeksi Ubisoftin kehittelemää Rayman Legendsia. Ulkoasu on kuin jonkinasteinen kopio raajattoman sankarin temmellyksestä, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia.

Tälle on syynsä, sillä osa kehittäjistä on ollut työstämässä myös edellä mainittua Rayman-tasoloikkaa.

Nimikkeen pääosassa koheltaa neljä ”kuritonta” sankaria, jotka loikkivat, taistelevat ja rymistelevät läpi 29 sivusuunnasta kuvatun kentän. Inspiraatiota on haettu kiinalaisesta Journey to the West -tarinasta, mikä näkyy ja kuuluu läpi seikkailun itämaisina teemoina ja äänimaailmoina.

Kovinkaan suurta tarinaa polveilevine juonikuvioineen ei lähdemateriaalista ole ammennettu. Neljä sankariamme matkaa paikasta toiseen ja kohtaa matkan varrella erilaisia vekkuleita hahmoja. Mutta siinäpä se oikeastaan on. Ei kai sitä tasoloikkaan sen suurempia tarvitakaan. Kysykää vaikka Mariolta.

Kaikkia pataan

Itse pelaaminen on suurimmalta osin toimivaa. Neljän hahmon välillä voi vaihdella oman mielensä mukaan yhtä nappia painamalla. Jokainen sankari on varustettu omalla ulkoasullaan ja erilaisilla kyvyillä. Apinainen Wukong osaa muun muassa tuplahypyt sekä sauvalla taistelun, kun taas munkki Sanzang hyppää todella korkealle ja osaa liitää. Matkan varrella kohdattavat alttarit mahdollistavat lisäksi muutamien erikoiskykyjen käytön aina pallona lentelystä energia-ammusten ampumiseen.

Hyppimisen ja pomppimisen lisäksi matkaan kuuluvat monet isommat ja pienemmät taistelut, jotka vaativat yllättävän paljon huomiota. Vihulaisia ei voi nimittäin vain rynnätä mäiskimään hyökkäysnappi pohjassa, vaan väistelyt kuuluvat melkeinpä pakollisena osana tähän kokemukseen. Vaikka vihollista kurmottaa oikealta ja vasemmalta, voi vihulainen silti hyökätä vastapalloon. Jos ei väistä, ottaa vahinkoa. Tämä tietynlainen ilmavuus vaatii kosolti totuttelua, ja kaikille se ei tunnu vain sopivan. Kaksinpelikumppanini ei tästä perustanut lain, joten matka jatkui ensimmäisen neljänneksen jälkeen soolona.

Tosiaan, hiemankin varomattomampaa pelaajaa odottaa useampien hahmojen kuoleminen. Tyhjää potkaiseminen ei ole kuitenkaan suuri haitta. Menehtyneet sankarit voi palauttaa helposti takaisin eloon, kunhan kaikki kumppanukset eivät satu kuolemaan heti yksi toisensa perään. Pomotaisteluissa samaa mekaniikkaa ei ole tarjolla, vaan jokaisen sankarin kuolema tarkoittaa koitoksen aloittamista alusta.

Vaikeustasoltaan nimike on perin passeli. Eteneminen ei onnistu kuin vettä vaan, vaan kapuloita heitellään rattaisiin vähän väliä. Etenkin pomotaistot ovat mukavan haastavia. Toisaalta kaikenlaisiin kerrasta tappaviin teriin ja laavaläntteihin tulee tiputtua ilmavan liikkumisen takia hieman liiankin usein. Kentät voi suorittaa kolmella eri vaikeustasolla helposta vaikeaan. Lopputekstejä pääsee puolestaan katselemaan noin 8–9 tunnin pelailun jälkeen.

Hyvä mutta hengetön

Kenttäsuunnittelu ansaitsee omat erilliset kehunsa. Pelaajan matkaa piristetään vähän väliä jonkinlaisilla jipoilla, jotka tuovat omia mausteitaan matkan etenemiseen. Välillä kaapataan vihollisia ohjattavaksi, toisinaan kanniskellaan savusumua poistavaa pulloa selässä ja onpa välillä ohjattavana naperosankareitakin. Suoranaisesti tylsäksi matkanteko ei ylly missään kohdin.

Mutta olisi yksi iso mutta. Jokin tässä kokonaisuudessa iskee vastaan. Taistelun ilmavuus toki häiritsee, mutta minkään sortin valloittavaa tunnelmaa Unruly Heroesissa ei ole. Kaikki palaset ovat kyllä kohdallaan, mutta mitään vau-fiilistä tahi intoa pelata julkaisua ei tule missään kohdin. Kyseessä on hyvä, joskaan ei loistava kokonaisuus.

Jokaisessa kentässä on kyllä kerättävää kolikoiden ja kääröjen muodossa, mutta niillä avattavat uudet hahmojen ulkoasut ja konseptitaiteet eivät saa haluamaan koluta joka nurkkaa. Myöskään ruutujen lopussa jaettavat pystit eivät aikaansaa sen suurempia tuntemuksia. Kyllä tätä pelaa, mutta ei suurella innolla.

Ääninäyttely pitää toki myös mainita erikseen. Vastaan tulevat isommat otukset nimittäin puhua pulputtavat omia juttujaan, mutta ääninäyttely on suorastaan kamalaa. Dialogi yrittää luultavasti olla humoristista ja hauskaa, mutta lopputulos on niin ikään kamala, suorastaan korni. Musiikkipuoli ei sen sijaan ole hassumpaa. Se on toimivaa ja loikkimisen taustalle sopivaa, joskaan mitään ei jää hyräilemään pelisession päätyttyä.

Seikkailua pääsee haastamaan maksimissaan neljän pelaajan kesken, joskin vain paikallisesti. Verkkomoninpeliä ei valitettavasti ole tarinatilassa, mutta erillisessä Player vs Player -moodissa se sentään on tarjolla.

Tulipahan nyt arvioitua

Niinpä näinpä, mitenköhän tämän nyt summaisi? Unruly Heroes on hyvä, mutta vain hyvä nimike. Plussapuolelle kokonaisuudessa kyllä päästään, sillä kaikki palaset ovat kohdallansa, mutta se jokin viimeinen silaus puuttuu. Kentät ovat mukavan erilaisia, hahmot erottuvat toisistaan, ja näytöllä nähtävä meno on hyvin animoitua sekä kaunista.

Mutta jotenkin hengetöntä ja ehkä jopa ilotonta meno kuitenkin on. Ja kornia, ei saa unohtaa kornia dialogia.

Kirjaudu kommentoidaksesi