Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Lienee suhteellisen yleinen harhakuva, että Nintendon yksinoikeudet olisivat poikkeuksetta priimaa. Surullisia esimerkkejä päinvastaisesta riittää pienellä kaivamisella vaikka millä mitalla. Toisaalta miksi tonkia menneitä, kun tuoreemman pään todistusaineistoa on laskeutunut suoraan KonsoliFINin toimituksen mahonkipöydälle.

Everybody 1-2-Switch! (kyllä, huutomerkillä) on itse asiassa jatko-osa, jota tuskin kukaan isommin odotti tai toivoi. Vuonna 2017 julkaistun 1-2-Switchin tärkeimmäksi tehtäväksi nousi esitellä tuolloin uunituoreen hybridikonsolin sekä etenkin sen ohjainten innovaatioita. Alkuperäinen peli oli hetkellisesti viihdyttävä mutta jäi sisällöltään varsin köykäiseksi tekniikkademoksi. Samalle raudalle kuusi vuotta myöhemmin ilmestyneeltä seuraajalta odottaisi vähintään reilusti tuhdimpaa sisältökattausta sekä ensimmäisen osan lapsuksien korjaamista. Kummastakaan on turha haaveilla, itse asiassa monilla osa-alueilla otetaan takapakkia.

Määrää vai laatua

Kehittäjiltä ei kuitenkaan puutu tyystin kunnianhimoa, sillä uutukaisen monenkirjavien minipelien parissa lupaillaan bileitä jopa sadan hengen kesken. Absurdilta kuulostava määrä olisi luonnollisesti mahdotonta toteuttaa samassa huoneessa tai etenkään pelkkien Joy-Conien turvin, joten avuksi otetaan kaikkien taskuista pullottavat älypuhelimet sekä etäyhteydet.

Määrää kasvattamalla tingitään ikävä kyllä laadusta. Luurien liiketunnistus, värinöistä puhumattakaan, on luonnollisesti valovuosia Switchin omien ohjainten toteutusta perässä – viiveestä puhumattakaan. Toki Joy-Coneilla pelaaminen onnistuu yhtä vaivattomasti kuin aina, mutta kehnomman ohjaustavan huomioimisen vaikutus on suunnittelussa kaikkialla läsnä.

Ensimmäisen osan tähtihetkiä olivat nimenomaan ne satunnaiset hämmästyksen hetket, kun uunituoreen ohjaimen sisältä pystyi esimerkiksi laskemaan kuulia erittäin tarkan tärinäefektin avulla, tai kapulaa pystyi käyttämään erittäin hienovaraisesti vaikkapa virtuaalivauvan nukuttamiseen. Everybody 1-2-Switchissä minipelikatras keskittyy lähes yksinomaan suurpiirteiseen heilumiseen ja huitomiseen, aivan kuin jo pari konsolisukupolvea sitten nähdyissä Wiin tusinatuotteissa.

Kun ihan kiva ei riitä

Arvostelun nuivasta sävystä huolimatta pelin parissa on myös hauskoja hetkiä, kunhan oikea porukka kerääntyy ruudun ääreen. Perheen pienimpienkin on helppo oppia kisaamaan yksinkertaisissa lajeissa, kuten ilmapallojen pumppaamisessa, pikajuoksussa, erinäisissä ninjailuissa sekä vaikkapa kokkikoulussa – joka siis todellisuudessa palkitsee tarkimman sekuntien laskijan. Yllättävän paljon hupia irtosi etukäteen hieman tylsältä kuulostavasta ohjainten piilotuksesta, jossa voittajaksi selviytyy nopein etsijä tai vaihtoehtoisesti ilmaistuna etevin kapulan piilottaja.

Lajikatras on kuitenkin aivan liian suppea. Koko tarjonnan ehtii näkemään käytännössä parin tunnin aikana. Minipeleistä esitellään erilaisia variaatioita valitun vaikeustason mukaan, mutta varsinaiset peruspuuhat alkavat toistaa itseään äärimmäisen nopeasti. Lajit esitellään hienon informatiivisesti ja selkeästi, mutta jostain syystä kyseisiä ohjeistuksia ei edelleenkään pääse skippaamaan, joten pikajuoksun alkeiden opettelu saattaa kypsentää aivolohkoa viimeistään kymmenennellä kerralla. Perheen pienimmät jäävät luultavasti kaipaamaan myös lokalisointia. Kielimuurin yli ei välttämättä aina selviä, pitikö ilmapallo vain täyttää äärirajoilleen vai puhkaista mahdollisimman nopeasti.

Everybody 1-2-Switch! jää lopulta unohdettavaksi julkaisuksi. Se on monilla tavoin sympaattinen yritelmä, joka toimii teknisesti hyvin ja johon kaikkien on helppo loikata mukaan. Tässä vaiheessa pakettiin olisi pitänyt saada kuitenkin jotain lihaakin luiden ympärille, että jatko-osan olemassaolon pystyisi perustelemaan. Ainoana konkreettisena parannuksena tällä kertaa päästään muodostamaan joukkueita sekä kisaamaan kokonaispisteistä useamman lajin aikana. Tämäkin toteutus on jätetty hieman puolitiehen, sillä esimerkiksi kolmen hengen porukassa monet minipeleistä muodostuvat epäreiluiksi tavalla tai toisella. Samoin yhden hengen "joukkueissa" esimerkiksi viestijuoksun suorittaminen tuntuu vähintään oudolta.

Mikäli tarkoituksena on pitää muutaman hengen kotibileet tai viettää perheaikaa hauskojen pikkupelien parissa, alkuperäinen tuotos lienee yhä parempi vaihtoehto. Vastaavasti jättimäisiin kännyköiden kautta tapahtuviin kisailuihin lienee fiksumpiakin toteutustapoja kuin investoida Switch-peliin.

Kirjaudu kommentoidaksesi