Parannettu ulkoasu ei pelasta tylsää legendaa itseltään

Shigeru Miyamoton luoma legenda Zeldasta ja hänen kumppanista Linkistä on yksi parhaita moderneja satuja. Kaunis ja surumielinen tarina sielunkierrosta vuosituhansien halki on tärkeä osa Nintendon identiteettiä, ja vihreänuttuisen seikkailijan ikonografia on periytynyt sukupolvelta toiselle parhaiden myyttien tapaan. Nämä vahvat elementit ovat kannatelleet sarjan tarinaa alusta lähtien vailla sen kummempia selityksiä. Joten on vain luonnollista ettei esiosana toimiva Skyward Sword voi olla mitään muuta kuin pettymys.

Olipa kerran

Kaukaisessa valtakunnassa horisontin tuolla puolen sijaitsee Skyloftin kylä. Pilvien sekaan piilotettu leijuva saari kantaa selässään pientä kansaa, joiden yhteiselo valtavien lintujen kanssa on antanut heille kyvyn hallita taivasta vuosisatojen ajan. Tähän maailmaan syntyy kaksi lasta, Link ja Zelda, joista kasvaa elinikäiset ystävät. Aikuisuuden kynnyksellä parivaljakko ajautuu keskelle mystistä pyörremyrskyä, jonka seurauksena Zelda tippuu pilvipeiton läpi kauan sitten hylättyyn maailmaan, jota paikalliset kutsuvat "pinnaksi". Kohtalo käynnistää peruuttamattoman tapahtumasarjan, joka tulee muuttamaan molempien elämän nyt ja iankaikkisesti.

Kronologisesti Skyward Sword on koko legendan ensimmäinen osa vaikka julkaistu tapahtui vasta vuonna 2011, reilut kaksi vuosikymmentä sarjan ensimmäisestä osasta. Esiosan on siis vastattava hurjaan määrään kysymyksiä, joita sarjan fanit ovat teorisoineet vuosia. Mutta kuten kaikkien esiosien kanssa (erityisesti The Phantom Menace tulee mieleen), Skyward Sword ei tarjoa mielenkiintoisia vastauksia.

Miksi tallustaa kun voisi lentää

Heti alkuunsa käy selväksi, että Skyward Sword haluaisi olla jotain muuta kuin se on. Korkealle taivaisiin sijoittu Skyloft on lupaava alku tarinalle ja lintujen kanssa elävä kansa on mukava irtautuminen sarjan vanhoista troopeista. Kymmenen vuotta aiemmin Wind Waker edusti samanlaista irtiottoa perinteistä, ja onkin edelleen sarjan parhaimmasta päästä. Mutta käsittämätöntä kyllä taivaan valtakunta on vain pienen pieni osa tarinaa, eikä kestä kauaakaan kunnes Link ajautuu tutkimaan putkimaista pöpelikköä tunnista toiseen.

Maailma maan kamaralla koostuu luolastoista, metsistä ja puoliksi avoimista kylistä. Neljään osaan jaettu maailmankartta on tuttuun tapaan viehättävä, mutta pohjimmiltaan se tuntuu myös askeleelta taaksepäin. Toisin kuin vaikka valloittava matka merten halki Wind Waker -pelin parissa, Skyward Sword nojaa menneisiin muutenkin kuin tarinaltaan. Lopputulos on ristiriitainen. Sitä samaan aikaan haluaisi nauttia paluusta esiaikojen Hyrule-valtakuntaan, mutta kaikki tuntuu liiankin tutulta ja turvalliselta. Viittaukset tulevaan saavat ajattoman tarinan vaikuttamaan pienen piirin viikonlopulta, ja kuten aina kaikissa esiosissa on tapana, niin hahmojen kierrätys maistuu pahvilta.

Taivaaseen pääsee takaisin aina halutessaan, mutta vain tallennuspisteitä käyttämällä. Paitsi tietenkin jos pulittaa lisää ostamalla muovisen Amiibo-figuurin, joka antaa mahdollisuuden tulla ja mennä miten huvittaa. Kyyninen ratkaisu on Nintendoa pahimmillaan. Vanhasta pelistä täyden hinnan veloittaminen on jo alhainen veto, mutta pelaamista helpottavan ominaisuuden piilottaminen kolmekymppiä maksavan lelun taakse on suorastaan halpamaista.

Vanhassa paha pahempi

Muutenkin tallennuspisteet ja rajoitettu matkaaminen ovat esimerkkejä tavoista, joilla pelikehitys on tullut eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pelistä löytyy päivityksenä aataminaikainen automaattinen tallennussysteemi, sekä ruhtinaalliset kolme tallennuspaikkaa muuten. Nykyään rajoitettu tallentaminen tuntuu suorastaan vastenmieliseltä ajatukselta, eikä yksikään moderni julkaisu uskaltaisi pakottaa niin typerää mekanismia enää tuotteisiinsa. Mutta Nintendo kieltäytyy helpottamasta pelikokemusta uusille tulokkaille ja Skyward Sword on suorastaan uppiniskaisen kiintynyt olemaan tismalleen sama peli kuin aikanaan. Nostalgian huuma kestää tasan vartin, jonka jälkeen viehätys Wanhoista Hyvistä Ajoista karisee nopeasti.

Ukkosenjohdattimena täytyy pitää Wii-konsolin ajoilta jäänyttä ohjausmekaniikkaa. Reilut kymmenen vuotta sitten Nintendo uskoi vakaasti huonosti kalibroitavien muovikapuloiden tulevaisuuteen, joten sen sukupolven kaikki uutuudet hyödynsivät ponnetonta ohjainta. Teoriassa idea oli loistava, kuka nyt ei haluaisi leikkiä kantavansa oikeasti Master Swordia käsissään? Mutta käytännössä surkeat kontrollit yhdistettynä niihin täysin nojaavaan taistelumekanismiin melkein upotti kokonaisuuden aikanaan. Skyward Sword on loppujen lopuksi toimintaa tulvillaan, eikä jatkuva epämääräinen heiluminen ollut millään tasolla hauskaa puuhaa.

HD-versio Switchillä antaa sentään käyttää normaalia ohjainta Joy Conien sijaan, mutta kokonaisuus takkuaa silti. Miekan heiluttaminen on yhdistetty oikeaan tattiin, mikä johtaa jatkuvaan häsläämiseen jos yrittää vaikka tehdä jotain niinkin räikeää kuin vaihtaa kuvakulmaa. Kameran kontrollit on sen sijaan piilotettu nappiyhdistelmän taakse, jolloin pelaajan täytyy pitää jatkuvasti vasenta ylänappia pohjassa voidakseen katsella ympärilleen. Kolmiulotteisessa seikkailupelissä ratkaisu on auttamattoman typerä, varsinkin kun meno käy kiivaaksi taistelun keskellä.

Loppuaika sitten heilutellaan tatteja eestaas, kun Link yrittää epätoivoisesti lyödä vihollisia oikeasta kulmasta kerta toisensa jälkeen. Mikä aikanaan oli hetkellisesti kiehtovaa on nyt vain puuduttavaa toistoa, joka olisi ihan hyvin voitu korjata uusintaversiota varten.

Vuorten uumeniin

Onneksi luolastot ovat edelleen taattua Zelda-laatua. Pulmat ovat juuri sopivan vaikeita, että niiden parissa jaksaa ihmetellä, mutta turhautumista ei kuitenkaan tapahdu. Varsinkin loppupäässä peli jaksaa viehättää, kun maailman eri kolkat avautuvat ja tuttu Hyrule pilkistää vuosisatojen päästä.

Hitaasti alkava tarina vaatii kuitenkin pitkää pinnaa. Onneksi HD-versiossa valtaosan välianimaatioista ja keskusteluista voi ohittaa täysin. Zelda-sarja on aina kärsinyt turhasta selittelystä ja pelaajan aliarvionnista, eikä Skyward Sword ole poikkeus. Alussa peli suorastaan matelee kohtauksesta toiseen, eikä kiinnostavaan maailmaan pääse käsiksi vaikka kuinka haluaisi. Verrattuna esimerkiksi Breath of the Wild -peliin, joka kärsii täysin omista ongelmistaan, Skyward Sword tuntuu ensimmäisten tuntien aikana liian pitkäksi venytetyltä tutoriaalilta.

Tästä huolimatta sarjan pitkäaikaiset fanit voivat silti nauttia uudesta HD-päivityksestä. Mitään mullistavaa tai oikeastaan edes uutta siinä ei ole, mutta pintapuolinen kiillotus on silti mukavaa katseltavaa. Uusille tulokkaille päivitystä on huomattavasti vaikeampi suositella. Vaikka kyseessä on esiosa, tarina aukeaa hitaasti ja monimutkaisesti. Se keskittyy liikaa vastaamaan asioihin, joilla ei oikeasti ole merkitystä, eikä lopullinen ratkaisu tunnu välttämättömältä kokonaisuuden kannalta. Pelimekaniikat ovat myös auttamatta vanhentuneita, ja Nintendon sumeilematon rahastus tunnetulla tuotemerkillä on tässä tapauksessa harmillisen läpinäkyvää.

Täysihintaisena tuotteena Skyward Sword ei saa papukaijan merkkiä. Kolmella kympillä kokonaisuutta voisi jo helposti kehua mukavaksi matkaksi menneisyyteen, tai ainakin kivaksi välietapiksi ennen ensi vuoden Breath of the Wild -jatko-osaa. Nyt sen arvo on enemmänkin kuriositeettina, jonka voi helposti ohittaa. Ei näin pitäisi käydä rakkaan sarjan kanssa.

Kommentit

Muistan kanssa tuon tylsän alun Wii versiosta. Nuo tylsät alut ovat yleinen vaiva ison budjetin peleissä. Välillä sitä rautalankaa aletaan vääntämään ihan oudoista asioista vaikka peliä olisi pelattu yli 10 tuntia. Esim. Mario & Luigi Dream Teamissa. Kattelin mun vanhoja kommentteja pelistä, niin Wii version kanssa oli ongelmia kilpitorjunnan kanssa ja siinä että pomoon on vaikea lukittautua ja joutuu lyömään sokkona. En tiedä miten ne sujuu remasterissa. Tuo kolme tallennuspaikkaa on yleistä Nintendo peleissä.

Tulipa hankittua myös juurmaar ja vaikka BotW ei napostellut epäzeldamaisella palatsien puuttumisella, vaivaa tätä tapausta aika vahva innottomuus ja miekkailu on melko kankeata.

Periaatteessa ihan perusookoo tasoa, mutta ei mitenkään täyden hintasena suositeltava. Harmi sinänsä että laiskana menin digidigiä paukuttelemaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi