Kesällä 2014 julkaistu Divinity: Original Sin esitteli pelaajakansalle perinteitä kunnioittavan, haastavan ja syvällisen roolipelikokemuksen. PC:lle julkaistu tuotos keräsi kiitosta ja fanaattisia seuraajia siinä määrin kunnioitettavasti, että Larian Studios jatkokehitti seikkailua vielä eteenpäin. Nimihirviö Divinity: Original Sin - Enhanced Edition laajentaa entuudestaan mittavaa pakettia tuoreen sisällön ohella myös konsolimarkkinoille. Vaikka Baldur's Gaten kaltaisille klassikoille kumartava julkaisu ei päästäkään pelaajaansa helpolla, Divinityn fantasiamaailmaan uppotuvalle seikkailijalle on tarjolla mainio kokemus.

Haastetta kerrakseen

Divinity: Original Sin seuraa kahta päähenkilöä, joita voi ohjastaa joko yksin tai kaverin kanssa. Hahmonluontiin tarjotaan sangen monipuoliset välineet, joten kaksikostaan saa taatusti itsensä näköisen. Mikäli esimerkiksi taipaleelle lähteneen taikuriduon kykyvalikoima käy sietämättömäksi, sankareitaan voi muuttaa myös matkan varrella. Monisyisen ja -puolisen hahmonkehityksen salat eivät aukea välittömästi, mutta asioihin perehtyminen on suotavaa jo pelissä etenemisenkin vuoksi. Haastetta nimittäin piisaa rutkasti. Divinityn maailmassa on hivenen darksoulsmaiseen tapaan tyypillistä saada kuonoonsa pahanpäiväisesti, mikäli taistelijakatras kääntyy risteyksessä väärään suuntaan.

Korkea vaikeusaste pitää seikkailun mielekkäänä ja pelaajan hereillä, mutta samalla ensimmäiset askeleet tuntuvat turhan raskailta. Kerrassaan onneton tutoriaali ei anna seikkailijan matkaan kuin perusteet. Pelimekaniikkojen salaaminen ärsyttää, sillä paketista saisi pienellä opastuksella huomattavasti helpommin lähestyttävän. Arvosteluprosessi sai vaivasta konkreettisen todisteen, kun moninpelinä aloitettu yhteinen taival päättyi loitsijan tympiintymiseen. Onneksi matkaa voi jatkaa myös itsekseen: sooloilu muuttuu kimppapeliksi yhdellä napinpainalluksella – ja sama tietysti toisinpäin.

Jaetulla ruudulla pelaaminen on toteutettu erinomaisesti: kameran voi halutessaan jakaa molemmille hahmoille erikseen. Seikkailijoiden ei siis tarvitse liikkua jatkuvasti köörillä, vaan esimerkiksi taajamaan kömpineet soturit voivat hoitaa kauppaostoksensa omine nokkineen. Vaarallisessa maastossa liikkuessa yksinäinen susi tapaa olla nopeasti teurastettu lammas, joten kaveripiirin pitämisessä on kuitenkin puolensa.

Mutinaa ja murinaa

Enhanced Edition tuo mukanaan tukun uusia juonikuvioita, jotka valottavat pelin maailmaa alkuperäisteosta enemmän. Harmillisesti tehtävät tapaavat kuitenkin olla sekavia ja kätkössä, joten kokemuspisteiden perässä haahuileva joutuu jutustelemaan toisinaan koko kylän kanssa ennen duuniputkeen hyppäämistä. Muiden valikkojen tapaan melkoiseksi sekamelskaksi osoittautuva tehtäväloki ei sekään auta asiaa. Annettujen tehtävien puuhastelut jäävät monesti kesken ihan vain ryhmä rämän vajavaisen taitotason.

Divinityn kiinnostavinta puolta edustaa hahmojen persoonallisuuden muovautuminen tehtäviä tehdessä. Pelaaja käy itsekseen tai taisteluparinsa kanssa lyhyehköjä keskusteluja, joiden myötä määräytyy suhtautuminen maailman tapahtumiin. Höpinöillä on myös tapana vaikuttaa tapahtumiin, joten esimerkiksi pelkurimaisten vartijoiden käräyttäminen saattaa myöhemmin kostautua. Mikäli hahmot eivät pääse keskenään yhteisymmärrykseen päätöksestään, ratkotaan dilemma perinteisellä kivi, paperi ja sakset -pelillä. Erilaisissa toimintamalleissa on puolensa, sillä empaattinen ja pessimistinen hahmo saavat erisorttisia bonuksia persoonallisuudestaan.

Väkivalta on ratkaisu

Jos lörpöttely on toteutettu mainiosti, samaa voi myös sanoa taistelumekaniikasta. Vuoropohjaisesti etenevä mätkintä vaatii strategista pelisilmää, minkä lisäksi pelimaailman hyödyntäminen on suotavaa ellei jopa pakollista. Esimerkiksi tulitaikojan aiheuttaman maastopalon voi sammuttaa vesiloitsulla, kun taas luolaston pohjalla olevan öljyläikän käräyttäminen aiheuttaa vihulaisille epämieluisan yllätyksen. Niin etäisyydellä kuin esteilläkin on merkitystä, joten kiven takana nysväävä rosvo on jousiampujalta turvassa. Onneksi samat lainalaisuudet pätevät yhtä lailla pelaajalle kuin tekoälylle, joten nahinoissa on todellista vaaran ja taktisuuden tuntua.

Taistelusysteemi on saatu käännettyä konsoleille mainiosti. Iskuvalikoissa kahlaaminen on näppärää, erilaisten kykyjen valitseminen helppoa ja ruudulla oleva statistiikka riittävää. Ainoa pieni moite joutaa taisteluareenan ruutujen ja kohteiden valitsemiseen, mutta senkin kanssa oppii elämään alta aikayksikön. Mätkintä on monesti kireästä haastavuudeltaan huolimatta kiehtovaa, sillä jokainen otettu osuma nipistelee vatsanpohjassa asti. Enhanced Editionin mukana tulleet kaksi uutta vaikeustasoa pitävät myös huolen siitä, että haaste ja pinna kiristyvät samassa tahdissa. Honour-pelitilassa hahmojen kuolema on lopullinen, eikä pelaajaa ole siunattu ylimääräisellä tallennuspaikallakaan.

Teknisesti Divinity: Original Sin hoitaa hommansa kunniakkaasti. Visuaalinen anti on tyylikästä, vaikka perinteiden kunnioitus näkyykin lievänä yksinkertaisuutena. Maisemien tyylit vaihtuvat paikasta toiseen, mikä tekee seuraavan nurkan taakse katsomisesta aina kiintoisaa. Äänipuoli edustaa perinteistä fantasiatyyliä ilman kummempaa ikivihreyttä tai ärsytystä. Erityiskiitos on kuitenkin annettava erinomaiselle dialogille, jota kuuntelee mielellään.

Kokonaisuutena Divinity: Original Sin – Enhanced Edition kääntyy ehdottomasti plussan puolelle. Hankalahko valikkorakenne sekä turhauttavan heikot pohjat antava tutoriaali nakertavat kokemusta jonkin verran, mutta vauhtiin päässyt pelaaja huomaa imeytyneensä seikkailun syvimpiin syövereihin. Vaikka täydellisyydestä ei voidakaan puhua, lopputulos on harvinaislaatuisen syvällinen roolipeli kera mainion teknisen toteutuksen. Mieluustihan tällaisia pelaisi useamminkin.

Kirjaudu kommentoidaksesi