Uniterapian tarpeessa
Ihmisen aivot tekevät jatkuvasti ajatustyötä, oli sitten hereillä tai unessa. Nukkuessa aivot prosessoivat niin aiempien päivien tapahtumia kuin käsittelevät alitajuntamme syvimpiä ajatuksia. Unissa kaikki on mahdollista, ja niitä voi jopa hallita pitkäjänteisellä harjoittelulla. Miten tämä liittyy sitten Superliminaliin? Ei mitenkään tai olennaisesti – kaikki on kiinni perspektiivistä.
Pelaajan ohjaama hahmo uppoutuu uniterapian seurauksena syvemmälle alitajunnan outoihin koukeroihin. Näissä maailmoissa ennakko-odotukset ja tapahtumat eivät välttämättä kohtaa, sillä kaikki on kiinni katselukulmasta. Kaukana oleva esine saattaakin olla lähellä – tai sitten se onkin vain maalaus seinässä. Superliminal leikkii pelaajan ajatuksilla, huijaa ja vedättää. Samalla se myös opettaa unohtamaan kaavoihin kangistuneet ratkaisut ja katsomaan laatikon ulkopuolelle. Parhaimmillaan ideat ovat nerokkaita, toisinaan toteutus olisi vaatinut pientä hiomista.
Silmä valehtelee
Pieni tiimi on taikonut uniikin kokemuksen, jonka lähimmät esikuvat ovat todennäköisesti olleet mestariteokset Portal ja The Stanley Parable. Teos esittelee useita ideoita ja ajatuksia, joita ei ole nähty peleissä aiemmin. Jokainen uusi unitaso lisää variaatiota pulmiin keskittyen samalla kuitenkin yhteen keskeiseen ideaan. Mitä jos esineet muuttavatkin kokoa etäisyyden perusteella? Pieni kahvimuki saattaakin olla valtava, kunhan sitä katsoo oikeasta kulmasta. Entäpä jos talon pienoismallin suurentaa ja kävelee sinne sisään? Tavat, joilla nimike kuljettaa pelaajaa läpi kulisseista rakentuvien kenttien, ovat nerokkaita ja ennen kaikkea mahtavan omaperäisiä.
Pelissä on tiettyä veijarimaista henkeä. Tohtori Glenn Piercen ja muun hoitohenkilökunnan kuulutukset muistuttavat aiemmin mainituista esikuvista, eikä tunnelma ole missään vaiheessa turhan vakava. Laitoksen käytävät tulevat tutuksi samalla tavalla kuin The Stanley Parablessa, joskin Superliminalissa on selkeä jatkumo ja juoni.
Ympäristöt vaihtelevat tutuista toimistohuoneista abstrakteihin rakennelmiin, mutta kokonaisuus pysyy erittäin yhtenäisenä alusta loppuun asti. Viimeiset hetket unohtavat yksittäiset pulmat ja kuljettavat tarinaa läpi tuon tuosta muuttuvien tilojen. Kiitos lopun ilotulituksen, pelaajalle jää pohdittavaa myös lopputekstien jälkeen.
Hyvä myös konsoleilla
Switch-käännös ei jää kauas alkuperäisestä teoksesta. Graafisesti lopputulos on hieman rosoinen, ja varsinkin pieneltä ruudulta pelattaessa objektien käsittely on ajoittain hankalaa. Mutta pulmat ja niiden nokkelat ratkaisut eivät ole kärsineet PC:ltä konsoleille hypätessä. Kontrollit istuvat kiitettävästi ohjaimeen, eikä hiirtä ja näppäimistöä tule missään vaiheessa ikävä.
Superliminal on kompakti, ehdottomasti kokemisen arvoinen puzzlepeli, jollaista ei ole aiemmin tullut vastaan. Pillow Castle -studio jaksaa yllättää omalaatuisilla ideoilla kerta toisensa jälkeen. Mielenkiintoinen tuttavuus, katsoi tätä sitten mistä kulmasta tahansa.
