Joskus suomen kieli on juuri oikea kuvaamaan asioita. Rökin tapauksessa en keksi mitään parempaa sanaa sitä summaamaan kuin pikkunätti. Tekniikaltaan ja kepeältä tarinalta vaatimaton peli kuitenkin ihastuttaa kauniin ulkoasun sekä komean musiikin ansiosta.

Menneitä muistellen

Tove ja hänen veljensä asuvat jossain kaukaisessa skandinaavisessa kylässä kaukana muista. Heidän ainoa yhteys ulkomaailmaan on isänsä, joka viettää päivänsä kuorsaten eilisiä ryyppäjäisiä pois. Äiti on kuollut aikaa sitten ja kaikki muistot hänestä satuttavat vieläkin. Kun yllättäen myyttinen maailma tuntuu heräävän henkiin ja perhe joutuu uhatuksi, joutuu Tove keräämään rohkeutensa jos aikoo pelastaa päivän.

Röki on vanhaan LucasArts-tyyliin toteutettu point-and-click-seikkailupeli, jonka pääpaino on ongelmien ratkaisussa. Maailma on tulvillaan kerättäviä esineitä ja asioita joista näpäyttämällä saa lisätietoa tarinan taustoista. Jokainen kenttä jakautuu pieniin askareisiin, eikä kokonaisuus varsinaisesti tunnu kertaakaan puuduttavalta.

Tavaraa kiusaksi asti

Ongelmat ovat yleensä muutamaan osaan pilkottuja “kerää esineet ja yhdistä ne” tyyppisiä tapauksia, jotka eivät yllätä genren kokeneempia faneja. Muutenkin peli tuntuu olevan enemmän suunnattu ensikertalaisille, mikä on positiivista. Tämän tyyliset juonivetoiset seikkailut ovat omiaan tutustuttamaan pelejä aiemmin vältelleet harrastukselle. Tarina on nähty kauttaaltaan noin kuudessa tunnissa, eikä sen pariin palaaminen houkutellut ainakaan minua lopputekstien rullatessa.

Ensikertalaisia ei kuitenkaan auta erityisen heikko käyttöliittymä, joka tuntuu jopa veteraanille tuskalliselta. Varsinkin PC:llä pelatessa teki mieli repiä hiuksia päästä monta kertaa sessioiden aikana. Röki on suunniteltu pelattavaksi ohjaimella ja se näkyy kaikkialla. Jos haluat vaikka yhdistellä esineitä tai käyttää jotain repussa olevaa, täytyy koko komeus vetää ruudun poikki juuri oikeaan paikkaan jotta yhdistelmä toimisi.

Ohjaimen puuttuessa hiirtä voi käyttää välillä, mutta ei joka kerta ja valtaosa pelin ohjauksesta tapahtuu täysin nuolinäppäinten varassa. Pieneltä tuntuva lapsus kuitenkin tekee kokonaisuudesta tympeän, sillä muuten mukaansatempaavaa tarinaa ei yksinkertaisesti jaksa tahkota tämän vuoksi.

Kaikki on tuttua

Muuten viehättävää kerrontaa vaivaa myös raskaskätinen lainaaminen Tove Janssonilta, jonka mukaan pelin päähenkilö on nimetty. Erityisesti Veljeni Leijonamieltä ja pohjoismaista mytologiaa sekoitellaan vapaasti toisiinsa. Asiaan vihkiytymättömille kokonaisuus on varmasti eksoottinen, mutta siitä huokuu silti pinnallinen kulttuurimatkailu. Vähän samalla tavalla kuin ensimmäisellä ulkomaanreissulla opitaan se yksi uusi sana, jota sitten viljellään vuoden verran kaikkialle ihastuksen pauloissa, Röki käyttää pohjoismaita kepeänä verhona vailla personaa.

Onneksi kaunis grafiikka ja upea musiikki pelastavat paljon. Rökiä on miellyttävä katsella ja kuunnella, jopa silloin kun sen sisältö ja toteutus turhauttavat. Aetherin säveltämä soundtrack on koskettava perinteitä kunnioittava sekoitus, joka juuristaan huolimatta tuntuu tuoreelta. Ali Torcherin äänisuunnittelu ansaitsee myös maininnan. Rökin maailma kuulostaa suurelta ja elävältä, minkä vuoksi sitä haluaa tutkia enemmän.

Röki ei ole huono peli, mutta se on kieltämättä pieni pettymys. Tarina on koskettava, mutta langanohut. Maailma on kaunis, mutta pinnallinen. Pelimekaniikka on yksinkertainen, mutta turhauttava. Kokoniasuus on kompromissien sarja joka pyrkii miellyttämään kaikkia, mutta tämä tekee aktiivisesti hallaa kokonaiskuvalle.

Ehkä on vain parempi kuunnella pelin soundtrackia ja lukea Muumeja.

Kirjaudu kommentoidaksesi