Phantasy Star Online Episode I & II

Kaikella on alkunsa



Phantasy Starin eeppinen saaga alkoi Sega Master Systemin aikoihin ja poiki kolme jatko-osaa. Final Fantasyjen vastike Segan koneella menestyi miten menestyi, ja mylly vaikeni vuosiksi. Vuonna 2000 Dreamcast uudisti alaa moneltakin osin ja monet sarjat saivat kauan odotettua jatkoa, joihin lukeutui myös Phantasy Star. Kuten nimikin sen jo sanoo, Phantasy Star muuttui juonirikkaasta yksinpelistä nettipeliksi monin uhrauksin, mutta myös samalla mukaan tuli myös uudistuksia.



Peliä pystyy pelaamaan maksimissaan neljä pelaajaa, ja he voivat joko tehdä tehtäviä tai läpäistä pelin pääjuonen. Pääjuoni ei eroa mitenkään, pelasi sitten yksin tahi Livessä muiden pelaajien kanssa. Livessä olevat tehtävät ovat täysin erilaisia verrattuna yksinpeliin ja ne usein vaativatkin useamman kuin yhden pelaajan työskentelyä. Yksin pelattaessa saa tehtäviä pelaamalla niin rahaa kuin - oikeita vipuja vetämällä - harvinaisia aseita, joita löytyy vain yksinpelin tehtävissä. Aseet ovat tosin sen verran piilossa, että niiden löytäminen vaatii jo tuuriakin. Tehtäviin ei yksin sen kummemmin jaksakaan perehtyä, kuin muutaman mesetan ja hahmon kehityksen vuoksi.



Viihdettä parhaimmillaan



Livessä on toinen ääni kellossa. Liven tehtävät tuovat huomattavasti enemmän kokemusta ja mesetoja kuin yksinpelissä. Lisäksi on huomattavasti mukavampaa liikkua muiden pelaajien kanssa kuin yksin, jolloin ainoa kumppani on silloin tällöin mukaan lyöttäytyvä NPC-hahmo. Sega pitää pelaajat myös aktiivisina Livessä pelattavien tehtävien myötä, joita sopii odottaa joka juhlapyhäksi. Viimeisin on yllätyksellisesti pääsiäinen. Yksinpelaavat Sega on unohtanut tyystin ja heille onkin ladattavana vain yksi tehtävä tällä hetkellä.



Pelissä ei ilmene suuremmin Dreamcastin kaltaista lagia, vaikkakaan sitä ei ole saatu täysin kitkettyä. Peli myös kärsi allekirjoittaneella puheyhteyden viiveestä, joka ei kertaakaan ollut ajan tasalla. Live-huvi tosin maksaa mansikoita ja mannaryynejä, joka onkin monelle peliin päin katsovalle se karkottava tekijä, ottaen vielä huomioon sen että peli oli ilmainen Dreamcastilla. Mikäli ei ole varma päätöksestään pelin suhteen, Sega tarjoaa kaksi ensimmäistä kuukautta ilmaiseksi, osti pelin sitten uutena tai käytettynä.



Vaikkakin PSO:sta löytyy vain 16 eri aluetta, kattaen version 2.0:nkin, on kerättävää ja nähtävää uskomaton määrä. Harvinaisia aseita ja tarvikkeita löytyy tuskallisen pieni määrä, verrattuna siihen miten paljon niitä on. Tarkalleen ottaen mahdollisuus löytää ”rareja” on niin pieni, että heikoimmat lankeavat huijaamiseen. Useimmat raret, mitä löytyy, on sitten sellaista kertakäyttölaatua, että meinaa parku tulla, kun luulee löytäneensä jonkin oikeasti hyvän esineen. Voisi kuvitella, että Ultimate-tasolla löytyisi pilvin pimein toinen toistaan harvinaisempia tavaroita, mutta niin ei kuitenkaan ole. Rare-esineet ovat levitetty sopivasti ympäri Ragoulia, mutta esimerkiksi kehittävät tarvikkeet, kuten materiaalit, löytyvät parhaiten – ellei ainoastaan – normaalilla vaikeustasolla.



Visuaalisuutta ilman karkkia



Kuten jokaista Segan peliä, myös PSO:ssa häiritsee ajoittain sahalaidat. Pääasiassa PSO:ssa on suorakulmaisia tekstuureja, jotka vähentävät helpottavasti grafiikan rosoisuutta. Heti ensimmäisellä peliminuutilla käy selväksi, ettei PSO:n Xbox-version ulkoasuun ole panostettu juuri sitten Dreamcastin. Ainoa mihin onkin sitten panostettu myös visuaalisesti, on Ultimate-vaikeusaste. Ultimate-vaikeustasolla peli on graafisesti hieman viilatumpi kuin muilla tasoilla ja tämän lisäksi Version I:ssä viholliset ovat täysin uudet. Ultimate-mörkit ovat huomattavasti isompia kuin normaalit ja ovat perusököjä huomattavasti komeampia ilmestyksiä. Version II:ssä Ultimate-muutokset rajoittuvat ulkoasuun, mutta vaikeusastetta on nostettu huomattavasti, sillä lähes jokaiselle viholliselle on annettu oma pelaajan kertalaakista tappava isku.



PSO:n ääniefektit ovat varsin yksitoikkoisia ja pidemmän päälle puuduttavia. Musiikillinen antikaan ei loista täydellisyydellään, mutta hoitaa tonttinsa hyvin. Perusmusiikkien lisäksi pelistä löytyy piilotettuja ”musiikkilevyjä”, jotka aktivoimalla saa taustalle soimaan uudet musiikit, jotka kestävät niin kauan kunnes pelaaja käyttää teleporttia. Levyjen sisältö vaihtelee Japsi-popista häävalssiin ja kutakin levyä voi käyttää vain kerran.



Sitä toisinaan kysyy hiljaa itseltään ”miksi?”



Mikä sitten PSO:ssa niin viehättää, mikä saa pelaajan innostumaan siitä ja maksamaan kuukausittain noin yhdeksän euroa? Äärettömän yksinkertainen ja helppo kysymys, johon on silti niin tuskallisen vaikea vastata. Tähänkään päivään mennessä en ole sitä saanut selville, saatika muut kanssapelaajani. Onko se kenties addiktio etsiä harvinaisia esineitä tai kehittää hahmoaan aina tasolle 200 asti? Ympäristöjen tutkiminen se ei ainakaan ole, sillä jokainen taso tulee hyvin tutuksi jokaista nurkkaustaan myöten. Vaihtelua kun ei oikein ole.



Phantasy Star Online on kaikessa yksinkertaisuudessaan hack’n'slash painotteinen kevyt roolipeli, jossa juonen kulku ei ole niin suuressa osassa. Paino on lähinnä tavaran keruussa ja örkkien lahtaamisessa. Parhaiten tämä toimii luonnollisesti Livessä, jossa maksimipelaajamäärä on valitettavasti neljä. Peli vaatii myös Live-tunnuksen, vaikkei pelaisikaan kuin yksinpeliä, eikä yksinpeli juuri innosta mikäli on mahdollisuus pelata Livessä.



Roolipelinä PSO edustaa Xboxin J-RPG:n parhaimmistoa, ja Live-pelinä se koukuttaa kaikista nopeimmin. Mikäli odottaa Level 5:n True Fantasy Live Onlinelta paljon ja tarvitsee jonkin helpottamaan odotusta, siinä ohessa haluaa kokeilla jotain uutta Live-rintamalla, vastaus on Phantasy Star Online.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi