Phoenix Wright - Ace Attorney: Justice For All

Syyttävä sormi on palannut

Puolustusasianajaja Phoenix Wright sulatti vastalauseillaan ja osoittavalla sormellaan tiensä länsimaisten pelaajien kylmiin sydämiin vuoden takaisessa DS-debyyttissään. Dekkarityötä ja oikeussalidraamaa yhdistelevä Phoenix Wright – Ace Attorney osoitti point ’n’click-seikkailuista saamillaan vaikutteilla, että lähes kuolleeksi julistettu genre on löytänyt uuden ja entistä ehomman kodin Nintendon taskukonsolilla.

Viiteen toinen toistaan loisteliaampaan murhatapaukseen jaetun Ace Attorneyn jälkeen odotukset jatko-osan suhteen ovat auttamatta korkealla. Phoenix Wright – Ace Attorney: Justice For All ottaa tiukan haasteen vastaan, joskaan ei erityisen kunnianhimoisesti. Justice For All sisältää vain neljä tarinakokonaisuutta, jotka on päivitetty DS:lle pelin Japanissa julkaistusta Game Boy Advance -versiosta. Vaikka ensimmäisen Phoenix Wrightin neljän ensimmäisen episodin kohdalla toimittiin samoin periaattein, oli sen viides osio täysin uusi ja suunniteltu Nintendon kaksinäyttöisen taskukonsolin ominaisuuksia silmällä pitäen. Moisen tapauksen puuttuminen Justice For Allista on harmillinen vastaisku niille, jotka odottivat jatko-osalta samankaltaista interaktiivisuutta kuin ensimmäisen pelin ansaitusti kehutussa päätösepisodissa. 

Justice For Allissa ensimmäisen Ace Attorneyn tapahtumista on kulunut jo vuosi, joten Phoenix ei ole enää oikeussalin keltanokka. Tästä huolimatta piikkitukkainen nuorukainen on jatkuvasti pulassa yleisen syyttäjän ja tämän todistajien kanssa. Hölmösti hölmöileviä hölmöjä vihaava syyttäjä Franzisca von Karma viuhuvine piiskoineen antaa tiukan vastuksen sankarillemme ja pistää salissa niin todistajat kuin itse tuomarinkin koville. Ja kuten tytön legendaarinen syyttäjäisä Manfred von Karma ja tämän nimekäs oppilas, Miles Edgeworth, myös Franzisca tähtää voittoon keinoja kaihtamatta.

Oman osansa piiskansivalluksista saa edellisosasta tuttu etsivä Gumshoe, joka toilailevan luonteensa takia joutuu melkeinpä maksamaan työpaikkansa säilyttämisestä. Hyvätahtoisuutensa vuoksi Gumshoe on mainio liittolainen oikeudenjanoiselle Phoenixille, joka aina uskoo asiakkaansa syyttömyyteen. Oman panoksensa Wrightin puolustuslinjaan antavat meedioserkukset Maya ja Pearl Fey, jotka ovat mystisine voimineen yhteydessä henkimaailmaan. Edellisosan tavoin hahmot ovat hyvin monitasoisia ja kehittyvät tarinallisesti episodi episodilta. Tapausten matkassa tavataan päähahmojen lisäksi vaihtelevia persoonia suulaista ylioppilaista Kanadan kokoisilla egoilla varustettuihin sirkustähtiin. 

Oikeutta joka tupaan

Tapausten tapahtumat jakautuvat tuttuun tapaan oikeussalin ristikuulusteluihin ja murhapaikkojen penkomiseen. Erittäin dialogipainotteisissa oikeidenkäynneissä vertaillaan ristiriitaisuuksia todistajien lausuntojen ja murhapaikoilta noukitun todistusaineiston välillä. Kuvitellaan tilanne, että joku kehtaa naama pokkana väittää syyttäjä Franzisca von Karman olevan Miles Edgeworthin pikkusisko. Vaikka pelaaja tietää puheen olevan täyttä potaskaa, on se pystyttävä todistamaan pöytäkirjasta löytyvällä esineellä tai profiililla. Toki itse pelissä ristiriidat on suunniteltu esimerkkiä paremmin, ja ne antavat pelaajalle purtavaksi kunnollisia aivopähkinöitä. Vääristä syytöksistä, tai pikemminkin väärien todistusaineiden esittämisestä, rangaistaan joskus jopa kerrasta poikki -menetelmällä. Paikoitellen hieman epäloogisten pulmien takia ajoittainen välitallennusten tekeminen on entistä suotavampaa, ja onneksi se onkin mahdollista lähes joka tilanteessa. 

Oikeussalin ulkopuolella tutkitaan murhapaikkoja, haastatellaan silminnäkijöitä ja napsitaan todistusaineistoa oikeuden yleiseen pöytäkirjaan. Kuten oikeussalissa, myös tapahtumat sen ulkopuolella ovat point ’n’ click -seikkailuiden tapaan tarkkaan käsikirjoitettuja, joten peli ei etene, ellei saa haltuunsa tarvittuja esineitä ja lausuntoja. Uutuutena edellisosaan nähden ovat keskusteluissa ilmaantuvat psyykelukot, jotka paljastavat henkilön salaavan jotakin puheenaiheen tiimoilta. Lukot aukeavat oikeudenkäyntien ristikuulusteluiden tavoin pöytäkirjaan kerätyillä todisteilla, ja kun näyttö puheita vastaan on tarpeeksi suuri, puhuvat todistajat suunsa puhtaaksi.

Pelatessa itse pelimekaniikkaan ei juuri kiinnitä huomiota, mikä on merkki sen toimivuudesta. Kosketuskynällä osoittelu ei häiritse tarinankuljetusta, joten Justice For All on pelinä juuri niin hyvä kuin sen käsikirjoituskin. Vaikka tapaukset eivät olekaan vakavamielisiä murhamysteereitä, juonenkäänteisiin on selvästi panostettu ja saatu muutamia puun takaa tulevia yllätyksiä. Tapausten sekä pidentyessä että monipuolistuessa loppua kohden tunnelmassa päästään lähelle ensimmäisen Phoenix Wrightin tasoa. Valitettavasti se viimeinen silaus – DS:ää varten suunniteltu viides episodi – jää puuttumaan. Mukaan lisätty roima annos japanilaista hulluttelua pitää kuitenkin huolen, ettei vahvasti tekstipainotteisesta pelikokemuksesta lopu mielenkiinto kesken. 

Lähes vastalauseeton

Ace Attorneyn mangamainen grafiikka tekee paluun sellaisenaan Justice For Alliin, eikä pelikaksikkoa erota toisistaan kuin tapahtumapaikkojen ja henkilöiden perusteella. Yleisilme on silti hyvin toimiva, etenkin yhdessä musiikin ja ääniefektien kanssa. On kuitenkin myönnettävä, että muutamien ensimmäisestä osasta tuttujen teemojen puuttuminen harmittaa. Vaikka uudet sävellykset ja miksaukset ovat sangen tarttuvia, etenkin oikeussalin istuntojen uusituista musiikkiraidoista puuttuu samankaltainen särmä, joka nosti pelaajan sydämentahdistimen tempoa alkuperäisessä pelissä. Ääninäyttelyä ei ole dialogin paljouden sekä DS:n teknisten rajoitusten takia. Toisaalta ajatus ääninäytellystä Phoenix Wrightista jotenkin vieroksuttaa: se vaatisi vähintään Metal Gear Solidin tasoista jälkeä toimiakseen kunnolla.

On muistutettava, että pelin Suomessa myytävä versio vaati melko sujuvaa kielitaitoa englannin, ranskan tai saksan saralla, jotta siitä voi nauttia täysin siemauksin. Mikäli kielipäätä riittää, on Phoenix Wright – Ace Attorney: Justice For All ehdoton pakkohankinta kaikille hyvien pelien ystäville. Edeltäjänsä ja muiden point ’n’ click -seikkailuiden tavoin kakkos-Phoenixilla ei kenties ole kovinkaan suurta uudelleenpeluuarvoa, ei ainakaan niin kauan kuin juonenkäänteet ovat hyvässä muistissa. Silti se tarjoaa viihdyttävimmät parisenkymmentä pelituntia pitkiin aikoihin.

Galleria: 

Kommentit

Niitten pitäis hankkia ensimmäisen PW:n kääntäjä, Alexander Smith, takaisin (sama heebo on tehnyt aivan mahtavat käännökset myös sellaisiin "pikku"peleihin kuin FFXII ja Vagrant Story). Capcomin oman sisäisen tiimin tekemät käännökset ovat suoraan sanottuna persiistä. Tällaisen ei-natiivin englannin-puhujankin silmiin osuu vaikka minkälaisia virheitä, eikä vitsejäkään olla onnistuttu kääntämään niin hyvin. On kyllä sääli, että tämän pelisarjan menestyksen vain kasvaessa länsimaissa, Capcom näyttäisi haluavan käyttää yhä vähemmän ja vähemmän vaivaa & rahaa käännösten tekemiseen (Capcom on kyllä hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan, että sitä voi kohtapuoliin kutsua Japanin EA:ksi). Pitäisi varmaan tehdä jonkinsortin vetoomus, että ainakin NELJÄNTEEN osaan (joka on siis tehty alusta asti DS:lle) saataisiin Smith takaisin. Kolmas osa näyttäisi screenshottien perusteella olevan jo menetetty tapaus, lue: Alexander Smithiä ei ole hankittu takaisin kääntäjän pallille.

Ei siinä, ihan viihdyttävää pelattavaahan Wrightit ovat tällaisenaankin, Smithin tekemä käännöstyö ensimmäisen osan kohdalla vain oli niin erinomaista, että se nosti kokemuksen vielä pykälää korkeammalle tasolle (kakkosellekin olisi voinut antaa arvosanaksi ysin :p )

Itse en ole suurta eroa käännöksen laadussa huomannut. Toisaalta englanti on ehkä monimutkaisempaa kakkos-osassa.

Oma arvosana pelille: 8

"Itse en ole suurta eroa käännöksen laadussa huomannut."

Sitten olet sokea tai et kovin kummoinen englannissa. Vitsit, tai siis "vitsit", ovat aivan käsittämättömän huonoja verrattuna Smithin tekemään työhön, puhumattakaan lukuisista kielioppivirheistä ja huonosta englannista.

"puhumattakaan lukuisista kielioppivirheistä ja huonosta englannista."

Vaikuttaisi siltä, että eurojulkaisussa on karsittu ainakin osa Japanissa ja Pohjois-Amerikassa julkaistuiden versioiden kielioppivirheistä ja typoista.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi