SSX Blur

Wiin aivan liian hiljaisella pelirintamalla ne muutamat pelit, joihin on nähty vaivaa, erottuvat kirkkaasti lisenssipeleistä ja hätäisesti käännetystä tusinaroskasta. Keskinkertaisuuden joukosta nousee tällä kertaa SSX-sarjan viides osa, Blur. Jo hieman itseään toistavan sarjan liioiteltu lumilautasekoilu saa Wiillä piristävän uudenlaisen otteen.

SSX Blur on lähinnä kooste aiempien osien parhaista paloista, eikä uusi osa sarjaan. Kaikki sarjan tutut tavaramerkit, kuten valtavat ilmalennot, älytön nopeus ja vielä älyttömämpi temppuilu, ovat kuitenkin tallella. Blur ilmestyi yllättävän nopeasti julkistuksensa jälkeen, mikä valitettavasti näkyy sisällössä. Pelin kolmen vuoren rinteet on kierrätetty kolmesta ensimmäisestä pelistä, eikä hahmoissakaan ole kuin kaksi uutta. Jopa mahdollisuus muokata oman hahmon ulkonäköä vaatteilla ja asusteilla puuttuu kokonaan.

Jee, sukset!

Yksinpelin uramoodissa valittua hahmoa kehitetään rinteiden kunkuksi nopeuslasku-, slalom- ja temppukisoissa. Varsinaiset taidot punnitaan näitä kaikkia yhdistelevissä turnauksissa. Laskijan voi varustaa joko laudalla tai suksiparilla, mutta laskuvälineiden ero tuntuu vaikuttavan vain ulkonäköön eikä juurikaan pelattavuuteen. Ura aloitetaan pienimmältä vuorelta, ja vain turnausten läpäiseminen avaa pääsyn uusien vuorien tarjoamiin haasteisiin.

Haastetta kyllä riittääkin. Blur ei ole lumilautapelien Wii Sports. Sen hallitseminen kunnolla ei ole niin helppoa, että kokematon kotiäitikin pystyisi siihen heti tartuttuaan ohjaimeen. Pelikokemuksen yksinkertaistamisen ja helpottamisen sijaan Wiin ohjainpari syventää sitä huomattavasti. Laudalla kantataan Nunchuk-ohjaimen kallistelulla ja analogitikulla, joiden tehoa – eli kumpi vaikuttaa kääntymiseen enemmän – voidaan säätää asetuksista. Eteen ja taakse kallistelulla säädellään laskuvauhtia. Vaikka tosielämän lumilautailu vaatii hieman muutakin kuin kevyitä ranneliikkeitä, Blurin ratkaisu on luonteva ja mukaansatempaava. Muutaman tunnin pelaamisen jälkeen padiohjaukseen ei yksinkertaisesti ja kliseitä välttelemättä ole paluuta. Oppimiskynnys kuitenkin kohoaa jyrkästi pelin temppuilupuolella.

Lautailija hyppää joko A-napilla tai Nunchukin heilautuksella ylöspäin. Ilmassa pyöritään heiluttamalla kapulaa sivuille tai ylös ja grabit tehdään Nunchukilla. Napin painalluksella hahmo lopettaa liikeen ja valmistautuu laskeutumaan jaloilleen. Temppuilu täyttää Groove-mittaria, joka avaa tietyn tason saavutettuaan uuden ulottuvuuden - SSX-sarjan yliluonnollisen älyttömät übertemput, jotka on remontoitu Wiillä läpikotaisin.

Miehet pojista

Siinä missä edellisissä osissa übertemput tehtiin lähinnä länttäämällä ohjaimen kaikki napit pohjaan ja toivomalla parasta, Blur luottaa liikkeentunnistukseen. Übertemppuilu onnistuu painamalla a:ta ja piirtämällä ilmaan kuvioita ohjaimella. Koska kuvioihin ei käytetä Wiimoten osoitinta vaan liikkeentunnistusta, jotkin temput tehdään ohjaimen molempia osia käyttäen. Sydämen piirtäminen ilmaan molempia käsiä käyttäen onkin hauskempaa kuin ohjaimen kaikkien nappien länttääminen pohjaan.

Ideana Blurin temppuilu on loistava, mutta valitettavasti toteutus on anteeksiantamattoman pikkutarkka. Ei riitä, että ilmaan piirretään Z-kuvio Zorron lailla, vaan se täytyy tehdä juuri pelin haluamalla tavalla. Taidottomampi pelaaja saattaa muutaman yrityksen jälkeen turhautua ja kirota koko pelin satunnaiseksi tuuripeliksi, mutta tosiasiassa onnella ei ole Blurissa sijaa. Onnistunut übertemppuilu on ennen kaikkea taitolaji, ja tärkeä osa sitä on juuri kuvioiden oikean piirtotavan opettelu. Tämä onnistuu kätevästi sille tarkoitetussa harjoittelumoodissa.

Haastavuus ja palkitsevuus kulkevat tiukasti käsi kädessä. Helppoudestaan johtuen aiempien osien übertemput alkoivatkin olla nopeasti yhtä jännittäviä kuin kylmä maksalaatikko. Vaikka Blurissa temppuilu vaatiikin kunnolla opettelua, sen hallitseminen kunnolla ei suinkaan ole mahdotonta. Jos jokin tietty temppu ei onnistu millään, kannattaa keskittyä niihin itselle helpompiin kuvioihin ja opetella ne kunnolla. Vaikka tällaisenaan Blurin liiallisen pikkutarkka ratkaisu saattaakin karkottaa amatöörit ja haastetta pelkäävät, se on reilu harppaus oikeaan suuntaan. Näin übertempuissa on edes jotain überia, ja ne tuntuvat paljon palkitsevammilta muunkin kuin pelkän pistesaldon suhteen.

Rytmi veressä

Taustamusiikki elää upeasti pelitilanteen mukaan. Groove-mittarin eri osioiden saavuttaminen avaa musiikista uusia kerroksia, jotka rakentavat yksinkertaisesta perussävelestä intensiivisemmän ja monipuolisemman kokonaisuuden. Tunnelma on yksinkertaisesti huipussaan, kun onnistuneen übertempun aikana taustamusiikki vaimenee, pelihahmo jatkaa temppuiluaan hidastettuna ja lopulta kosketus maankamaraan räväyttää uuden bassoraidan taustalle. Usein tällainen fiilistely myös tuppaa vetämään suun typerään virneeseen. Musiikin tyyli on aikaisempaa kevyempää konepoppia, mikä tuntuu jakavan mielipiteet jyrkästi kahtia.

Homma on hanskassa myös kuvapuolella. SSX-pelit eivät ole koskaan pyrkineetkään realismiin, mitä myös grafiikan sarjakuvamainen ote täydentää. Piirtoetäisyyttä riittää pitkälle, eikä ruudunpäivitys köhi kuin toisinaan. Tunnelmaa luovat myös vaikuttavat valoefektit sekä niin ilmassa pyryttävä kuin laudan pöllyyttämä lumi, joka tarttuu myös kaatuneeseen laskijaan.

Kun yksinpeli ei kiinnosta, kaverista voi ottaa mittaa joko nopeuslaskussa tai temppuilussa. Valitettavasti pelin hoputus näkyy myös siinä, ettei rinteeseen saa mukaan tietokonevastustajia. Moninpeli toimii ilman suurempia hidasteluja, mutta piirtoetäisyydestä on jouduttu tinkimään. Taaempana laskeva pelaaja voi tasoittaa peliä hauskasti lumipalloja viskomalla. B:n painaminen kaappaa kourallisen lunta nyrkkiin, sen päästäminen irti kevyen ranneliikkeen saattelemana paiskaa möykyn kohti kaverin takaraivoa. Pallojen viskely kaventaa moninpelin tasoeroja hyvin, kun kaverin karkaamisen voi katkaista myös matkan päästä.

Huolimatta siitä, että SSX Blur on vain kooste aiempien osien huikeudesta, se tuntuu Wiillä tuoreelta uudistetun ohjaustapansa ansiosta. Hyvältä näyttävän ja kuulostavan paketin ainoa vika onkin sen suppeus. Se kuitenkin osoittaa, mihin Wiin ohjainpari kykenee, kun kehittäjien lähtökohtana ei ole ollut perinteinen padiohjain. Vielä on varaa parantaa nettipelin ja lisäsisällön verran, mutta tällaisenaankin SSX Blur on todella toimiva kokonaisuus.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi