Pokémon Black 2

Nintendon ikiomat taskuhirviöt ovat palanneet. Liekö väriskaala loppunut kesken, kun Pokémon Black 2 turvautuu ensimmäisenä sarjan osana nimessään järjestysnumeroihin. Viime vuosituhannella kultakautensa eläneen tuoteperheen pääpelisarjan laatu on ollut alusta lähtien niin korkealla, ettei sarjan uusimmalta vesalta sovi vaatia yhtään vähempää.

”Takavuorten huippujen, mä etsin aina vaan...”

Lyhykäisyydessään Pokémon-pelien universumissa on kyse kerättävien hirviöiden ympärille rakennetusta roolipeliseikkailusta, jossa näennäinen juoni pysyy osasta toiseen samana. Nuori pojan- tai tytönkloppi saa valita oman taskuhirviön kolmesta vaihtoehdosta. Kun tuli-, vesi- tai maaelementin hallitseva otus on napattu mukaan, alkaa matka kohti maailman parhaan kouluttajan titteliä. Seikkailun aikana pyritään keräämään mahdollisimman paljon uusia otuksia samalla kun kierretään maan kolkasta toiseen päihittämässä välipomoina toimivia salipäälliköitä. Tarina on aivan yhtä irrelevantti kuin aina ennenkin, mutta onneksi Black 2:n taika syntyy sarjan aiempien osien tavoin aivan muista asioista.

Pelattavuus on nimittäin sarjalle ominaiseen tapaan silkkaa rautaa. 300 pokémonin valikoimasta on saatavilla jokaiselle mieluinen sekstetti, jonka kehittäminen kiehtoo tunnista toiseen. Luonnossa taapertava seikkailija törmää kasvistoon pujahtaessaan satunnaistaisteluihin, joiden läpikäyminen on yksinkertaisuudestaan huolimatta yllättävän koukuttavaa. Enintään neljän iskun valikoimalla pitäisi saada villi hirviö tainnutettua tai niin heikkoon kuntoon, että sen saalistaminen onnistuu. Homman juju on sama muiden kouluttajien otellessa hirviöitä vastana, joskin jo kaapatun örrimöykyn ryöstäminen ei ole mahdollista. Otusten väliset tasoerot perustuvat kokemustasoihin sekä perinteiseen elementtijakoon: kivihirviö antaa sähkörotalle selkäsaunan, mutta on voimaton vesiolentojen löylytyksessä. Pokémonien tunteminen on avain onneen, sillä sopivasti valittu taistelija voi päihittää huomattavastikin korkeatasoisemman hirviön vaivatta.

Taisteluiden lisäksi tekemistä on jos jonkinlaista. Plasma-ryhmän suuruudenhullujen tavoitteiden estämisen ohella aikansa saa kulumaan esimerkiksi elokuvastudiolla. Käsikirjoitusta seuraavien lyhytelokuvien filmaaminen on muiden sivutoimien tavoin todella yksinkertaista ja pidemmän päälle puuduttavaakin, mutta lyhyen hetken ajan niistä saa mukavaa vaihtelua taistelemiselle. Sivutehtävien tavoin myös varsinaista seikkailua vaivaa liiallinen helppous. Eteneminen on suoraviivaista ja sujuvaa, joten mahdollisuus korkeampaan vaikeusasteeseen tarjoaisi kokeneemmalle pelaajalle lisäviihdettä. Pokémonien kokemustasojen grindaamiselle ei ole kummoista syytä, sillä monipuolisesti koottu hirviöjoukkue ei törmää vaikeuksiin missään vaiheessa.

”...ja pokémonin jokaisen, mä opin tuntemaan”

Ulkoasultaan ja ääniefekteiltään Black 2 on tunnistettavissa välittömästi pelisarjan uusimmaksi inkarnaatioksi. Graafinen tyyli on tarkentunut alkuajoista roimasti, mutta Gameboy Colorilla kiehtoneiden Red-, Blue- ja Yellow-osien piirteet ovat heti nähtävissä. Tekijätiimi on hoitanut tonttinsa turhankin varman päälle, mutta toisaalta timantiksi hiotun paketin muuttamatta jättämistä on vaikea tuomita. Oman nuoruutensa alkuperäisten pelien parissa viettäneille uusiin hirviöihin totuttautuminen ei ole helppoa, eikä uusissa otuksissa edes ole sama karismaa kuin originaaleissa. Onneksi joukkoon on kuitenkin soluttautunut sopiva määrä tuttuja pokémoneja, joiden jälleennäkeminen on kuin vanhan ystävän tapaaminen vuosien hiljaiselon jälkeen.

Pokémon Black 2 on käsikonsolipeliksi lähes täydellinen paketti. Se on helposta lähestyttävyydestään huolimatta niin syvällinen, että sen parissa huomaa salakavalasti viihtyvänsä pidempienkin sessioiden ajan. Samalla kuitenkin muutaman lyhyen taistelun pelaaminen tarjoaa syyn napsaista konsoli päälle parin minuutin pikapyrähdystä varten. Harva peli onnistuu addiktoimaan pelaajaa näin hyvin. Pokémon Black 2 on ehdottomasti ostamisen arvoinen tuotos niin pitkän linjan pelaajille kuin hetkellistä hupia kaipaavillekin. Turha helppous ja liiallinen tuttuus verottavat arvosanasta yhden tähden pois, mutta pelisarjan lippu liehuu edelleen kadehdittavan korkealla. Kaikkien otusten kerääminen tuntuu edelleen viihdyttävältä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi