Kunniattomasti hiiviskellen

Gristolin pääkaupungissa Dunwallissa kuohuu. Keisarinna murhataan, ja lavastuksen vuoksi tämän henkivartija Corvo Attano saa syyn niskoillensa. Attano tuomitaan vankilaan, mutta pääsee pakenemaan kapinallisten ansiosta. Entiselle henkivartijalle tarjotaan uutta pestiä salamurhaajana.

Kurkusta kiinni

Corvo ei omista alkuun juuri muuta kuin miekkansa, mutta taitava pelaaja pääsee sen, hiipimisen ja pimeässä vaanimisen turvin pitkälle. Matkan varrelta tappamiensa tai tainnuttamiensa vihulaisten varusteista voi kerätä vaikkapa pistooleja, kranaatteja ja jousipyssyjä. Ensimmäisestä persoonasta kuvattua Dishonoredia on kuitenkin mahdollista pelata tappamatta ketään – takaapäin tajuttomaksi kuristaminen ajaa hyvin asiansa. Vahinkotapot olivat kuitenkin tämän arvostelijan kohdalla kovin yleinen riesa. Kun immersio vie mukanaan, tulee hädissään tehtyjä ikäviä ratkaisuja. Tappojen määrä vaikuttaa suoraan myös Dunwallin levottomuuteen ja läheistenkin ihmisten suhtautumiseen hyvämaineiseen Corvoon. Kentän loputtua voi tarkistaa Chaos-mittarin tilan. Arvostelusession joka kentässä mittari oli korkealla, ja sen kyllä huomasi esimerkiksi peliin olennaisesti liittyvien rottien määrässä ja aggressiivisuudessa.

Corvo osaa yliluonnollisen Blink-taidon avulla teleportata itsensä vaikkapa pahisten selän taakse. Erityisesti se on tarpeen vaihtoehtoisia reittejä etsiessä, jolloin maasta voi helposti siirtyä vaikkapa ikkunalaudoille. Matkan varrelta kerättävien riimujen (“rune”) avulla Corvolle tarjoutuu mahdollisuus ostaa itselleen lisää yliluonnollisia ominaisuuksia. Pimeässä näkeminen oli aluksi mukava taito, mutta samalla jännitys alkoi kaikota liiaksi, kun tiesi etukäteen nurkan takana lymyilevistä kelmeistä. Pelin oudoin esine on mukana kannettava sydän, joka kertoo salaisuuksia Dunwallin asukkaista. Se myös paljastaa riimujen sijainnin. Kovin kiinnostavia paljastuksia ei vastaan kuitenkaan tullut, joten sykkivän sydämen käyttö jäi vähemmälle.

Corvon energian huvetessa matkan varrelta löytyvät ruoka-aineet auttavat jonkin verran, mutta kunnon boostauksen saa matkan varrelta löytyvistä Sokolovin terveyseliksiiripulloista. Teleporttaukseen ja muihin yliluonnollisiin tempauksiin voi doupata itsensä Pieron spirituaalilääkkeellä. Nämä kaksi lääkettä ovat elintärkeitä Corvon onnistuneille missioille.

Maalauksellista silmäkarkkia

Dishonoredin maailma, ympäristö ja juoni on uskottavia – huolimatta siitä, että pelin tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Dunwallin kaupunki näyttää jotakuinkin sata vuotta vanhalta Lontoolta, jossa tosin vilahtavat yliluonnolliset hahmot ja olennot. Eteneminen on vapaata, jolloin maailmakin tuntuu isommalta. Rajat tulevat toki aina jossain vaiheessa vastaan.

Visuaalisesta suunnittelusta vastanneen Viktor Antonovin (mm. Half-Life 2) tyyli ei todennäköisesti miellytä kaikkia. Antonovin tyylittely on kuitenkin mahdottoman kiehtovan näköistä. Erityisesti aamuinen auringonvalo on tunnelmallisuudessaan omaa luokkaansa. Hahmoja ei ole edes yritetty luoda realistisen näköisiksi, vaan niissä on sarjakuvamaista ja maalauksellista vivahdetta. Tämä on ollut oikea valinta, sillä näin Dishonored näyttää täysin omalta itseltään. Audiopuolella tyylikäs taustamusiikki toimii oivana tunnelmanluojana. Dialogi ei ehkä säväytä mutta ei juuri ärsytäkään. Ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Carrie Fisheria ja Susan Sarandonia.

Viime vuodet lähinnä Wiillä ja Nintendon käsikonsoleilla pelanneelle Dishonoredin ohjaus luonnistui PS3-padilla kuin vettä valaen. Selkeät ohjeet auttavat oppimista, mutta Dishonoredista on tässäkin tapauksessa tehty helposti lähestyttävä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehittäjä Arkane Studios (mm. Arx Fatalis ja Dark Messiah of Might & Magic) olisi tinkinyt toteutuksesta.

Läpipeluun jälkeen

Dishonoredia on jo ehditty haukkua helpoksi ja lyhyeksi. Sen voi toki mennä läpi suoraviivaisesti ilman vaihtoehtoisia tehtäviä, teleportaten tylsästi itsensä paikasta toiseen. Toinen vaihtoehto on pelata sitä rauhallisesti hiipien silloin, kun on mahdollisuus ja tutkia Dunwallin mielenkiintoisia ympäristöjä. Omalla kohdalla läpipeluu kesti varmaankin lähemmäs 20 tuntia. Osa kestosta johtuu varmasti taidonpuutteesta, osa taas totaalisesta uppoutumisesta Dishonoredin maailmaan.

Dishonored on ehdottomasti yksi vuoden peleistä. Sen tutkimattomia teitä tulee varmasti tutkittua läpipeluun jälkeen. Vaihtoehtoiset reitit kolunneita ilahduttanee tieto joulukuulle luvatusta ladattavasta lisäsisällöstä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi