Prince of Persia: The Forgotten Sands

Prince of Persia, yksi vuoden 2008 aliarvostetumpia teoksia, aloitti uuden luvun perinteikkään sankarin tarinassa. Harmillisesti uudistuneen Prinssin jatkoseikkailut jäivät yhteen ladattavaan lisäosaan, sillä nyt on palattu takaisin Playstation 2:lta tuttuun hiekkauniversumiin. Ainakin mainostekstien mukaan.

Hiekkaa rattaissa

Alkuperäisen Sands of Time -trilogian ensimmäistä osaa pidetään yleisesti onnistuneena tekeleenä sen yksinkertaista taistelujärjestelmää lukuun ottamatta. Jatko-osa Warrior Within teki tappeluista mielenkiintoisempia, mutta kaikessa muussa otettiin takapakkia. Sarjan päättänyt The Two Thrones yhdisti viilatun miekanheiluttelun perinteisempään ulkoasuun, ja lopputulos olikin – ainakin omasta mielestäni – trilogian laadullinen lakipiste.

Valitettavasti The Forgotten Sands ei ole oppinut menneestä. Prinssi on vähintään yhtä akrobaattinen kuin aikaisemmin, mutta miekka ei heilu entiseen tahtiin. Lyöntejä on kahta laatua, minkä lisäksi sankari osaa potkaista vastustajan kumoon. Taistelut ovat monotonista neliönapin napsuttelua muutamalla satunnaisella kolmionpainalluksella höystettynä.

Prinssi hallitsee nyt myös taikuuden: tulen, veden, maan ja ilman voimia hyödyntämällä voi vihollisia niittää hygieenisesti ilman fyysistä kontaktia. Elementit tehoavat tasa-arvoisesti yhtä hyvin kaikenlaisia vihollisia vastaan, joten mitään taktista merkitystä eri voimien käyttämisellä erilaisissa tilanteissa ei ole.

Hiekkaa tiimalasissa

Akrobaattinen liikehdintä on aina olleet Persian prinssien parasta antia, eikä The Forgotten Sands tee poikkeusta. Alussa tutustutaan hyppimiseen, seiniä pitkin juoksemiseen ja kielekkeiltä roikkumiseen. Vähitellen lisätään kuvioon erilaisia liikkuvia esteitä ja ympäristön manipulointia. Lopulta kaikki Prinssin osaamat temput ketjutetaan monimutkaisiksi liikesarjoiksi, jotka vaativat oikeiden nappien oikea-aikaista painamista.

Ajan muokkaaminen on hauska lisä Prinssin keinovalikoimaan. Hän osaa esimerkiksi pysäyttää juoksevan veden ja hyödyntää näin syntyviä tolppia ja tankoja tempuissaan. Koska ajan voi pysäyttää vain lyhyeksi hetkeksi kerrallaan, täytyy ajoituksen olla kohdallaan. Tästä syntyy edes pieniä onnistumisen ilon hetkiä.

The Forgotten Sands ei ole aivan yhtä helppo kuin edellinen Prince of Persia, vaikkei sitäkään voi vaikeaksi haukkua. Haasteettomuutta lisää se, että aiemmista Sands of Time -sarjan aiemmista osista tuttu ajan kelaaminen on jälleen käytettävissä. Virheiden perumismahdollisuuksia on käytettävissä vain rajallinen määrä, joten välillä kuolinanimaatiokin välähtää ruudulla. Tallennuspisteitä on kuitenkin riittävän tiheässä, joten turhautuminen ei pääse iskemään.

Hiekkaa kalsareissa

Sands of Time on yksi suosikkipelisarjoistani. Tai ainakin sen ensimmäinen ja viimeinen osa olivat oikein onnistuneita tapauksia. Pidin kuitenkin vielä enemmän parin vuoden takaisen Prince of Persian satumaisesta tunnelmasta ja kauniista tarinasta, joten en ollut täysin innostunut paluusta edellisen sukupolven tarinoihin.

Todellisuus osoittautui odotuksia karummaksi. Ajan hiekat on valutettu maahan niin täydellisesti, että tätä uutuutta ei voi oikein pitää muuna kuin ajankohtaisen elokuvan rinnalle pikaisesti kyhättynä rahastuksena. Muuten ihan mukiinmenevästä tarinasta puuttuu edellisten osien tapainen Prinssin ja naispäähahmon kipinöivä suhde. Musiikki ei jää mieleen, ja realismia tavoitteleva mutta tylsä grafiikka suorastaan alleviivaa sitä, miten fiksun ratkaisun edellisen PoP:n kehittänyt tiimi teki päätyessään piirrosmaisempaan ulkoasuun.

Prince of Persia: The Forgotten Sands on valitettavan helposti unohdettava välivuoden tuotos. Tarina kantaa hienoista tasoloikkaosuuksista toisiin parhaimmillaan keskinkertaisten taisteluiden läpi. Kevyet hahmonkehityselementit eivät pakota pelaamaan "vielä seuraavaan etappiin", eikä parinkymmenen kehnosti kätketyn sarkofagin metsästäminen sykähdytä. Nykypeleiltä toivoisi muitakin ansioita kuin että ne eivät käy hermoille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi