Vuonna 2008 julkaistu Prince of Persia aloitti sarjassa uuden tarinan, mutta harmillisesti peli ei menestynyt odotetusti. Elokuvateattereihin saapuneen Sands of Time -elokuvan vanavedessä Ubisoft palaa Prinssin vanhaan tarinaan pelillä The Forgotten Sands. Tuloksena tarjoillaan vahvasti arabiahenkistä akrobatiaa ja paljon hiekkahirviöitä, mikä miellyttää varsinkin sarjan veteraaneja suuresti. Ilmeisesti tuotantoaikataulu on ollut liian tiukka, sillä pelin lyhyt kesto ja lukuisat bugit aiheuttavat pettymyksen tunteita Prinssin kovimmillekin faneille.

Tarinallisesti The Forgotten Sands sijoittuu Sands of Timen (2003) ja Warrior Withinin (2004) väliin. Kuningas lähettää Prinssin valtakunnan kaukaisempaan provinssiin opettelemaan hallitsijana olemista isoveljeltään Malikilta. Paikalle saavuttuaan Prinssi huomaa Malikin linnan olevan hyökkäyksen kohteena ja pikkuveli kirjaimellisesti loikkaa taistelun tiimellyksessä muurien sisäpuolelle. Isoveljen tavoitteena on vapauttaa myyttinen kuningas Salomonin armeija ja murskata hyökkääjät sen avulla. Enkelin tai demonin tyylinen djinn-olento kuitenkin ilmestyy Prinssille ilmoittaen, ettei Salomonin armeijaa saa missään nimessä vapauttaa. Malik ei tietenkään pikkuveljeään usko, ja pian hiekkahirviöt valtaavat kaupungin. Mystisen djinnin avustuksella Prinssillä on kuitenkin vielä mahdollisuus pelastaa veljensä, ja hän totisesti aikoo niin myös tehdä.

Pelisarjan veteraaneille tarina ei ole mitenkään yllätyksellinen, mutta tämä ei kuitenkaan ole huono asia. Kerronta etenee selkeästi ja fanit ovat alkumetreiltä saakka kuin kotonaan. Disneyn valkokangaselokuvan vaikutus näkyy pelissä erikoisella tavalla: sekä djinnin että Prinssin ulkonäkö muistuttaa hämärästi rainasta tuttuja Gemma Artentonia ja Jake Gyllenhaalia. Toinen muutos totuttuun kaavaan on aiempaa selkeämpi viittaaminen islamiin ja arabimaailmaan yleensä. The Forgotten Sands onkin uskonnollisesti latautunein Prince of Persia koskaan.

Prinssin ohjaaminen on pitkälti ennallaan, ja varsinkin akrobatian hallintaan on panostettu. Peli käyttää Assassin’s Creedin Anvil-moottoria, ja se näkyy varsinkin taisteluissa hyökkäysten ajoittaisena epämääräisyytenä. Tappeluissa ei missään nimessä saavuteta God of Warin tai Ninja Gaidenin sulavuutta, mutta toiminta on kuitenkin riittävän sujuvaa ollakseen viihdyttävää. Taistelua ei myöskään ole liikaa, ja ajoittain huomaa toivovansa jopa enemmän toimintaa seinäloikintaa jaksottamaan.

Ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa Prinssi kehittyy matkansa aikana. Kokemuspisteillä aukeavat kyvyt ovat selkeästi neljän elementin eli tulen, veden, maan ja ilman inspiroimia. Taitojen käyttäminen on näyttävän näköistä ja ne helpottavat merkittävästi tiukimmista taistoista selviämistä. Tarinan edetessä djinn antaa Prinssille taitoja, jotka monipuolistavat akrobatiaa. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin ja käytetyin konsti on mahdollisuus jähmettää vesi kiinteäksi yhdellä napin painalluksella. Pelin loppupuolella eteneminen vaatiikin jatkuvasti enemmän hoksaamiskykyä sekä taitoa painella nappeja oikeaan aikaan. Ylivoimaisen haastavaksi The Forgotten Sands ei kuitenkaan missään vaiheessa muutu, ja pelin läpäisee helposti muutamassa illassa.

Rakenteeltaan The Forgotten Sands on hyvin selkeä. Koko peli pelataan suuren palatsin uumenissa ja eri osioita jaksotetaan nimeämällä ne erillisiksi huoneiksi tai alueiksi. Erillisten kappaleiden puuttuessa tarina onnistuu etenemään saumattomasti tilanteesta toiseen ja jopa vallitseva vuorokausi muuttuu kerronnan edetessä. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä peli on täysin lineaarinen: jokainen uusi huone tai taistelu on suunniteltu pulmaksi, joka pelaajan on ratkaistava tarinassa edetäkseen. Läpäisyn jälkeen aukeaa Challenge Mode, jossa on tarkoitus piestä aalloittain kimppuun käyviä vihollisia. Yhdentekevä ja turha lisää kelpaa lähinnä kokemuspisteiden keräämiseen eikä jaksa kiinnostaa muutamaa kertaa kauempaa.

Prince of Persia -pelien parasta antia on aina ollut kenttäsuunnittelu yhdistettynä taiteelliseen ilmeeseen eikä sarjan uusin osa tee poikkeusta. Mestarillisesti suunniteltujen esteiden yli kiipeileminen on alusta loppuun saakka silkkaa nautintoa. Harmillisesti joukkoon mahtuu muutama turhauttavan vaikea pulma, ja välillä huono kamerakulma aiheuttaa kuiluun putoamisen, mutta tällaiset hetket ovat onneksi harvassa. Vaikka peli tapahtuukin erittäin rajatulla alueella, on ympäristöissä silti riittävästi vaihtelua tylsistymisen estämiseksi. Itämainen teema, sipulikupolit ja keltainen väripaletti yhdessä luovat sen Tuhannen ja yhden yön tunnelman, josta sarja parhaiten tunnetaan.

Tiukka tuotantoaikataulu näkyy selkeimmin graafisen hiomisen puutteena. Ympäristöt ja liikeanimaatiot ovat komeita, mutta niissä ei ole sitä samaa viimeistelyn tunnetta kuin muissa samalla moottorilla tehdyissä peleissä. Värimaailma on rikas, minkä ansiosta maailma onnistuu näyttämään persoonalliselta ja satumaiselta. Ruudunpäivitys tökkii vain muutaman kerran koko matkan aikana, joten suunnittelijat ovat selvästi tulleet sinuiksi ohjelmointityökalujensa kanssa. Äänimaailma on erittäin tuttua ja onnistunutta kaikin puolin. Harmillisesti ajanpuute kuitenkin näkyy (tai oikeastaan kuuluu) tälläkin osa-alueella: musiikki on mahtipontista ja itämaista, mutta teemoja on liian vähän. Tämä käy selväksi varsinkin tarinan loppupuolella, kun huomaa kuuntelevansa kolmatta versiota samasta sävellyksestä.

The Forgotten Sandsissa on luvattoman paljon bugeja. Jouduin aloittamaan hahmonkehitykseni kolme kertaa alusta, koska peli päätti nollata asetukseni. Kerran putosin kiinteän marmorilattian läpi tyhjyyteen ja välillä pelitilanne jäätyi kokonaan. Pahin tilanne oli, kun väärällä hetkellä tapahtunut automaattitallennus teki pelin jatkamisen mahdottomaksi. Internetin ihmeellisestä maailmasta löysin avun ja tallennuksilla kikkailun jälkeen pääsin jatkamaan aikaisemmasta pelitilanteesta. Prinssin fanina haluaisin kovasti antaa tällaiset puutteet anteeksi, mutta bugit vaikeuttavat pelistä nauttimista niin merkittävästi, ettei asiaa pysty ohittamaan pelkällä olankohautuksella.

Prince of Persia: The Forgotten Sands on paluu 2000-luvun alkupuolen Sands of Time -trilogiaan, ja peli on selvästi suunniteltu elokuvan oheistuotteeksi vanhan pelisarjan ehdoilla. Veden jähmettämisellä kikkailun lisäksi se ei tuo sarjaan pelillisiä uudistuksia, mutta toisaalta tarjolla on sitä ammattitaitoista ja innovatiivista kenttäsuunnittelua, josta Persian Prinssi tunnetaan. Arvosanaa on laskettava siksi, että peli on ohi aivan liian nopeasti ja lukuisat bugit pystyvät pahimmassa tapauksessa pilaamaan pelinautinnon kokonaan.