Rehti lisenssipökäle wanhan ajan malliin

Kuvitellaanpa hetki jokaisen bensalenkkarin unelmien lisenssipeliä. Luontaiseksi lähdemateriaaliksi valikoituisi luonnollisesti yksi 2000-luvun menestyneimmistä viihdetuotteista, eli The Fast and the Furious. Tuttavallisemmin Hurjapäinä tunnetut leffat esittelevät komeiden kiesien ja videopelimäisten karikatyyrihahmojen ohella virtuaalimaailmoihin erinomaisesti istuvaa toimintaa.

Soppaan olisi totta kai makoisaa mallintaa vielä elokuvista tutut starat. Loppusilauksena projekti annettaisiin kaahailuihin erikoistuneen studion hoiviin, jotta mikään ei varmasti menisi pieleen.

Aivot narikkaan, kehittäjiltä sekä pelaajilta

Aika palata takaisin reaalimaailmaan. Kyseinen unelmaprojekti on itse asiassa komeillut jo kotvasen kauppojen hyllyllä. Fast & Furious Crossroads suorastaan pursuaa älyvapaata toimintaa. Juonikin hyppii paikasta toiseen yhtä vauhdikkaasti ja vailla logiikkaa kuin valkokankaalla, kun tuttu sankarijengi jahtaa pahiksia esimerkiksi Barcelonan ja Miamin kuumissa maisemissa.

Taustalla häärää autopeliveteraani Slightly Mad Studios. Luomuksessa nähdään ja kuullaan isoja Hollywood-tähtiä Vin Dieselistä ja Michelle Rodriguezista aina pahiksen roolia vasemmalla kädellä vetelevään Peter Stormareen. Kaikesta tästä huolimatta lopputulos muistuttaa vaaleanpunaisten hattaraunelmien sijaan pikemminkin kuumehuuruista painajaista.

No mikä siellä moottorissa nyt mättää?

Ei Fast & Furious Crossroadsissa ole oikeastaan muuta vikaa kuin umpisurkea tekninen toteutus, joka kattaa miltei kaiken aneemisesta ulkoasusta suorastaan hirvittävään ajomallinnukseen. Ruman pelin kohdalla on jo kulunut klisee puhua PlayStation 2 -tason grafiikoista, mutta Crossroadsin tapauksessa vertaus ei ole ainakaan karuimmissa kohdissa kaukaa haettu. Autot mallinnetaan vielä nykystandardien rajamailla, mutta ympäristöissä ja tragikomiikan puolelle lipsahtavissa hahmomalleissa pallo putoaa täysin kehittäjien hyppysistä.

Välillä dramaattiset valaistusefektit onnistuvat luomaan valheellisen mielikuvan jopa kelvollisesta lopputuloksesta, mutta totuus lävähtää jälleen enemmin kuin myöhemmin takaisin silmille. Edes Xbox One X -version tehot eivät pysy Dieselin katkuisen koodauksen mukana: Vaikka ruudunpäivitys menettelee suurimman osan ajasta, notkahtelee taso häiritsevästi hektisimmissä paikoissa.

Hektisiä paikkoja tarinan varrella riittää. Vastaan asettuu kaikkea mahdollista panssarivaunuista ilmatyynyaluksiin tai jopa avaruusraketteihin. Ideana kerrassaan eeppisiltä kuulostavat mittelöt taantuvat todellisuudessa puuduttaviksi hippaleikeiksi, kun raskaasti suojatut tonnikeijut päästelevät tuning-autoja karkuun sata lasissa. Kunhan ison ilkimyksen saa lopulta tähtäimeensä, kulutetaan mörököllin energiapalkkia erilaisten aseiden avulla. EMP-iskut, harppuunat ja ohjukset toimivat kaikki samantyylisellä periaatteella: ensin kohde lukitaan ja sitten painetaan nappia. Toinen tyyli on kiilata vastustajan kylkeen olkanäppäintä spämmäämällä. Yhtä tylsää ja karua kuin miltä kuulostaakin.

Toki tehtäviin mahtuu myös muuta puuhasteltavaa. Aktiviteetit sisältävät esimerkiksi tylsää ajelua annettuun kohteeseen tiukasti rajatun putken sisällä sekä muutaman ehdan katukisan. Vielä starttiruudukossa saavutetaaan etäisesti ensimmäisten leffojen fiiliksiin kurottavia hetkiä, kun toinen toistaan coolimmat tyypit odottavat lähtövuoroaan. Ensimmäisten mutkien jälkeen totuus iskee kuitenkin jälleen naamalle surkean tekoälyn ja etenkin luokattoman ajomallinnuksen vuoksi.

B-luokan budjetilla Ö-luokan lopputulos

On kerrassaan käsittämätöntä, että laadukkaista kaahailuistaan tunnettu Slightly Mad Studios on suostunut tunkemaan nimensä pelin kehittäjälistaan. Ajomallissa ei ole oikeastaan mitään logiikkaa. Oletuksena erittäin kankeasti kääntyvät kotterot saattavat ottaa 90 asteen kulman jo pienellä jarrun napautuksella tai ihan vain rennommin kääntämällä. Toimivin tekniikka on pitää kaasu pohjassa ja toivoa parasta – kenties elokuvien hengen mukaista, mutta ei järin onnistunutta pelisuunnittelua.

Audiopuoli lienee ainoa osa-alue, josta voi kaivaa etäisesti positiivisia asioita. Musiikkiraita myötäilee pääosin teattereissa kuultujen teemojen tunnelmaa, vaikka toistaakin välillä itseään. Kovan luokan ääninäyttelijät suhtautuvat rooleihinsa pelin vaatimalla arvokkuudella, sillä starat lukevat vuorosanansa suoraan paperilta ja mitä ilmeisimmin kertapurkituksella. Siltikin, laiska Hollywood-tähti lienee sentään parempi vaihtoehto kuin huono imitaattori.

Toki imitaattoreita käyttämällä pelin budjetista olisi saattanut jäädä pieni siivu myös varsinaiseen kehitystyöhön. Tällaisenaan ala-arvoista räpellystä ei voi suositella kenellekään – ei edes niille, jotka suunnittelevat kyseisen nimikkeen hankkimista sen huumoriarvon vuoksi. Tämä kun ei juuri naurata. Tarinan paras puoli on sen lyhyys, mikä kertoo paljon sisällöstä. Mukana on myös nettipeli, mutta aulojen kumistessa tyhjyyttään kyseinen herkku jäi kokematta.

Mutta päätetään arvio positiiviseen sävyyn: Fast & Furious Crossroads ei kaatunut kertaakaan tai kärsinyt mistään fataaleista bugeista sessioiden aikana. Toisin sanoen tätä karmeaa kokemusta ei keskeyttänyt mikään ylimääräinen. Jipii.

Kirjaudu kommentoidaksesi