Windbound nostokuva nimellä varustettuna

En voinut pelata tätä peliä loppuun asti, sori siitä

Nytpä on käsillä harvinaisen kaksipiippuinen miekka, kaksiteräinen pyssy. Windboundin idea on suorastaan hieno, mutta toteutus ampuu itseään jalkapöytään varsin pahasti.

5 Lives Studiosin uutukainen on trailerinsa perusteella kuin kahden eri The Legend of Zelda -pelin (The Wind Waker ja Breath of the Wild) yhdistelmä. Itse peli on kuitenkin kaikkea muuta kuin mitä ensivaikutelma antaa olettaa. Todettakoon myös heti, että en voinut pelata seikkailua lopputeksteihin asti. Syy tälle haljulle tosiasialle selviää lukemalla eteenpäin.

Tuulinen ei-hyvä paha seikkailu

Windboundin hentoisen oloinen tarina alkaa Kara-soturin joutuessa eroon heimostaan hirmumyrskyssä. Kun taju palaa, löytää sankarittaremme itsensä Kiellettyjen saarten rannoilta. Poissa on vene ja oikeastaan kaikki muukin hyödylliseksi kelpaava roina. Ei muuta kuin tutkimaan maastoa, ja toivon mukaan lähistöltä löytyy tarpeeksi resursseja jonkin sortin purtilon rakentamiseen.

Merellinen tuotos on seikkailu, mutta sitäkin enemmän selviytymispeli, jossa ruoka, resurssit ja toisinaan myös hermot ovat tiukilla. Homman jujuna on kerätä matkan varrella resursseja, joiden avulla rakentaa käyttöön entistä ehompi, hulppeampi ja isompi laivanrähjä. Alkuun lähdetään heinästä pystyyn pykätyllä soutuveneellä, mutta jos pelaa korttinsa oikein, voi käytössä kohta olla moniosainen purtilo purjeineen ja säilytystiloineen.

Vielä rakennusmateriaaliakin oleellisempaa on syödä ruokaa, sillä Karan kestävyysmittari laskee ajan kuluessa vaarallisen nopeaa tahtia. Mitä tyhjempi tämä mittari, sitä vähemmän voimia vaativaa touhua pystytään tekemään. Lähes nollaan valahtanut kestävyys saattaa myös kuluttaa sankarittaremme energiaa. Asiaa ei selitetä sen tarkemmin, mutta ainakin kertaalleen mittarin valuessa tyhjiin, alkoi Karan energiamittari myös ehtymään.

Suolavettä silmissä, korvissa ja kaiken maailman muissa onkaloissa

Peruslooppi pelissä on suhteellisen yksinkertainen. Tehtävänä on etsiä laajalta pilvien reunustamalta merialueelta kolme kivistä tornia, joiden huipulla möllöttää jonkin sortin mystinen paasi odottamassa aktivoimistaan. Kivikasat on ripoteltu eri saarille, jotka voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Kun kaikki kolme mystistä möykkyä käy aktivoimassa, on aika suunnata vielä yhdelle saarelle, jonka kautta matkataan seuraavaan tarinan kappaleeseen toistamaan tämä operaatio uudemman kerran.

Matkan varrella olisi paikallaan rakennella työkaluja kirveistä keihäisiin sekä päivittää purtiloa vaatimattomasta soutuveneestä useampiosaiseen purjelaivaan. Vihollisolentoja sekä ruoaksi kelpaavia otuksia voidaan joko ammuskella kauempaa lingoilla tai jousilla, minkä lisäksi erilaiset teräväkärkiset varusteet toimivat hyvin lähituntumassa. Vesipelin voi puolestaan varustaa purjeilla, säilytystiloilla ja jopa nuotiolla.

Ideana pelailu on varsin hyvä. Tutki saaria, jotka ovat suurin osa kooltaan varsin vaatimattomia, keräile resursseja ja päivitä välineitäsi sekä itse paattia. Tämähän vaikuttaa kuin merelliseltä ja kolmannen persoonan Don't Starvelta, mainiota. Mutta kuinkas sitten käykään.

Pahemmanlaatuinen eksymä

Kun pelailu toimii, on se kohtuullisen kivaa. Kun alla on useampiosainen purtilo purjeineen kaikkineen, sujuu eteneminen jopa luovimalla kelvollisesti. Myötätuulessa meno on jopa niin vauhdikasta, että paatin kyydistä voi lentää kaaressa syvään siniseen.

Mutta hupi on kaukana, kun aavalla merellä tyhjästä ilmestyy hai tai lauma jonkin sortin psykoottisia pikkurapuja, jotka pistävät purtilon palasiksi. Vaihtoehtoisesti liian lyhyt piirtoetäisyys voi sijoittaa paatin eteen pintaan asti yltävän koralliriutan, joka ei ollut näkyvillä vielä hetki sitten. Hauskaa.

Rikkonainen purkki on paitsi hidas, myös haastava ohjata. Etenkin mikäli juuri haluttuun seilaussuuntaan ei ole täysi myötätuuli. Tässä kohdin taskuissa tai laivan varastossa olisi hyvä olla heinänkorsia tai muita rakennusmateriaaliksi kelpaavaa roinaa, jolla rakentaa uusia osia rikkoutuneiden tilalle. Ei ollut kerta eikä kolme, kun itselläni niitä ei ollut, ja lähin resurssientäyteinen saari oli vastatuulen suunnassa aikamoisen matkan päässä. Usein ei auta kuin alkaa kitkuttelemaan hitaasti, hyvin hitaasti vastatuuleen kohti potentiaalista pelastusta. Ja mikäli saaren resurssit ehti aiemmin kuluttaa loppuun, on tilanne voivoi.

Pelatessa tuuli tuntui olevan useimmiten vastainen, joten hidas eteenpäin kitkuttelu tuli enemmän kuin tutuksi. Voi toki olla, että puhurin suunta vaihtuu pelissä yöaikaan, mutta tätä ei sen kummemmin selitetä. Harvassa ovat ohjeet moneen muunkin asiaan liittyen, sillä iso osa asioista pitää selvittää itse. Muutamat tutoriaalitkin ehtivät hävitä ruudulta ennen kuin olin ne ehtinyt sisäistää. Jälkikäteen niitä ei näe mistään.

Harmillisesti minkään sortin näppäinasettelua tai kontrolleja ei ole valikoissa näkösällä. Siinähän sitten arvuutellaan, että millä napilla vaikkapa taskuista hävitetään turhaa roinaa. Seilatessa ja jousella ampuessa ruudulle saa näppäininfoa, mutta enemmän selitystä ja jonkin sortin infoa kaipaisi. Valikot ovat muutenkin suoranaisen kuppaiset. Niissä liikkuminen on tuskaista ja rakenteluvalikkoon hypättäessä kursori loikkaa lähes aina koko valikkokavalkadin alkuun. Aivan sama oliko sekuntia aiemmin näkösällä haluttu rakennettava asia, niin siinähän selaat läpi koko tarjonnan viimeiselle sivulle asti. Kuulostaa ehkä pieneltä asialta, mutta kyllähän tuo kyrsii jo muutaman kerran jälkeen. Jos asian saa hoidettua paremmin, ei sitä ainakaan selitetä pelaajan suuntaan lain.

Pekka kalastaa, vesikulho

Ulkoisesti Windbound on niin ikään kaksijakoinen tapaus. Yleisilme on seikkailussa mainio, mutta jos siihen kiinnittää vähänkin enemmän huomiota, karisevat kehujen arvoiset asiat. Piirtoetäisyyttä sopisi rukata, sillä horisontissa olevia saaria ei usein näe. Toisinaan ilmassa näyttää roikkuvan kuin lentävä lautanen, yksinään aavalla merellä. Kun seilaa lähemmäs, sen ympärille ilmestyy tyhjästä kokonainen saari. Aallot ja ruohikko ovat näkösällä vain pelaajan lähettyvillä, mutta mikäli katseen luo vähän kauemmas, on nähtävillä vain tasaisen väristä sinistä tai vihreää tasoa. Illan laskeutuessa saarille huomaa varjojen siirtyvän eteenpäin valon mukana kuin kellojen nykivät sekuntiviisarit. Ei kovin sulavaa.

Musiikkipuoli ei anna sekään suuria aiheita kehuille, sillä kuunneltavaa on perin vähän. Vihollisten hyökätessä on yksi ralli ja merellä seilattaessa kuullaan toista melodiaa, joka sentään sateiden lähestyessä muuttaa hieman muotoaan, mutta siinäpä se tuntuu käytännössä olevan. Saaria tutkiessa taustalla vaikuttaa kuuluvan jotain hyvin hiljaista ääntä, mutta en osaa sanoa voiko sitä luokitella musiikiksi. Sen verran hiljaista se mikä lie on. Yleisin äänimaisema lienee kuitenkin täysi hiljaisuus. Erikoinen ratkaisu tai sitten sävelmät eivät vain jostain syystä kuulu oikein.

Nyt kävi niin, että jäi kes

Se isoin ja hermojaraastavin negatiivinen puoli Windboundin arvostelussa oli sen kaatuminen varsin haljussa kohdin.

Pelasin tarinan kolmatta kappaletta, joka otti omalla kohdallani todella koville. En millään ottanut löytääkseni kolmatta aktivoimistaan odottavaa kivipaasia laajalta mereltä. Olin käyttänyt sen etsimiseen jo yli kolme tuskaista tuntia, joiden aikana purkkini oli ottanut osumaa monesti, ruokaa piti metsästää ihan tosissaan, resurssit olivat lähes kaikilta saarilta käytännössä lopussa ja vastatuuli oli ollut seuranani lähes koko ajan. Nuo tunnit olivat yksi epämiellyttävimmistä pelikokemuksistani tänä vuonna.

Kun viimein löysin halutun kivikasan, ja kitkuttelin vastatuulessa seuraavaan kappaleeseen vievälle saarelle, olin kuitenkin melkein tyytyväinen. Kohta tästä kirotusta merialueesta pääsee eroon. Enää ohjelmassa olisi yksi kappaleiden välillä olevista tylsistä ja kerta kerralta pidentyvistä putkeen sijoittuvista purjehdusosuuksista. Kyseiset turhakkeet pitää suorittaa samalla purtilolla, joka käytössä oli aavalla merelläkin. Tämä valitettavasti tarkoitti, että luvassa olisi lähemmäs viisi minuuttia taitelua muotopuolella paatilla. Mutta ei sen väliä, kunhan pääsee lopussa olevan portaalin läpi, niin ohjelmassa olisi seuraava kappale.

Viitisen minuuttia ja siinä se portaali oli. Sen läpi seilaaminen tuntui kuin pieneltä voitolta. Mutta sitten. "An error has occurred" teksti ruudulle ja peli suljetaan. Yli kolmen tunnin kärsimys kankkulan kaivoon.

Ei siinä, kokeillaan uudelleen, paluu kappaleen alkuun. Pystyin aiemmasta koitoksesta oppineena suuntaamaan kivipaasille huomattavasti nopeammin, kenties noin puolessatoista tunnissa. Kivikasat hoidettu, tylsä putkiseilaus ohi, astutaan portaaliin kohti kappaletta neljä.

Ja kuinkas sitten kävikään, sama virheilmoitus, sama lopputulos. Peli lie rikki. Tässä kohdin päätin, että elämällä voi tehdä paljon muutakin kuin koettaa selättää turhaan Windboundia. Seikkailu ei ole ollut tähän mennessä ollut hauskaa, viihdyttävää tai kovin kiinnostavaa, joten en ollut suoranaisen pahoillani. Vaikka todella epätodennäköistä, tuotos voi parantua huomattavan paljon neljännessä ja oletettavasti viidennessä viimeisessä kappaleessa, mutta sitä en tule koskaan saamaan selville.

Ja tosiaan, yksi asia lienee vielä syytä mainita. Pelissä on tarjolla kaksi eri vaikeustasoa, joista "täydeksi Windbound-kokemukseksi kuvattava" Survivalist kuulostaa suorastaan hurjalta. Mikäli kuolema koittaa missä vaiheessa tahansa, lähetetään pelaajat takaisin ensimmäiseen kappaleeseen vain osan taskuissa olleista esineistä pysyessä mukana. Storyteller puolestaan palauttaa vain kesken olevan kappaleen alkuun kaikkien roinien pysyessä inventaariossa. Sopii miettiä minkälaisia ärräpäitä tuo kohtaamani pelin kaatava tilanne olisi aiheuttanut, mikäli olisin pelannut Survivalist-vaikeustasolla.

Potentiaalinen päivitys voi Switch-version ongelmat toki korjata, mutta tämä riittää minulle.

Haaksirikko, eipä tätä voi oikein muuten kuvailla

Sellainen peli. Kokemukseni Windboundin kanssa olivat paikoitellen suoranaisen kamalat. Ehkä mahdollinen päivitys voisi parantaa menoa, ja ehkä Switch-versio on vain ongelmallisempi kuin muiden alustojen julkaisut. Tiedä häntä. Vaadittaisiin todella jumalainen päivitys, että palaisin tämän seikkailun pariin uudemman kerran.

Ymmärrän, mitä pelintekijät ovat ajatelleen luodessaan Windboundia. Ymmärrän myös, että tämä lopputulos ei ole minua varten. Alla traileri, josta ei kannata vetää liikaa johtopäätöksiä.

Kommentit

En pääse pelaamaan kuin 2 minuuttia niin peli vaan sammuu, ei virheilmoitusta ei mitään muutakaan herjaa 

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi