Sniper Elite 3

Kolmas Sniper Elite jatkaa Rebellionin varovaisen nousujohteista suuntaa pelimarkkinoilla. Aiemmin varsin ailahtelevaisista suorituksistaan tunnettu brittikehittäjä on onnistunut hivuttamaan sarjan myyntilistojen kärkeen normiräiskinnöistä piristävästi poikkeavalla kaavallaan. Kolmas osa esittelee uuden maanosan lisäksi aiempaa avoimempia ympäristöjä koluttaviksi.

Afrikkaan tutustumassa

Sniper Elite 3:n teema pyörii totutusti toisen maailmansodan ja natsien lahtaamisen ympärillä. Tällä kertaa Berliinin pommitetut kaupunkimaisemat vaihdetaan Pohjois-Afrikan paahtavaan helteeseen. Pelaajan ohjastaman Karl Fairburnen tehtävänä on paljastaa natsijohtaja Vahlenin salaiset suunnitelmat sekä päästää häikäilemätön koppalakki pois päiviltä. Sanonnan mukaan sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta Fairburnen edesottamusten perusteella tätä on vaikea uskoa. Tarkka-ampujaksi pestattu mies joutuu salamurhaamisen ohella vapauttamaan sotavankeja, sabotoimaan lentokenttää sekä hoitamaan muita sivupuhteita kymmentuntisen kampanjan varrella. Apujoukkoja nähdään lähinnä välivideoissa, joten tehtävien aikana täytyy selvitä omin voimin. Edellisosien miltei minimalistisen kerrontaan verrattuna tarinaa viedään ryhdikkäämmin eteenpäin. Parantuneesta presentaatiosta huolimatta juonen vuoksi peliin ei kannata kuitenkaan investoida.

Varsinainen tarkka-ampuminen on onneksi vähintään yhtä tyydyttävää puuhaa kuin aiemmin. Selkeästi laajemmat kentät lähentelevät parhaimmillaan avoimen maailman kokemusta, sillä potentiaalisia reittivaihtoehtoja tarjotaan kiitettävästi. Kun sopiva sauma vihdoin avautuu, mahdollisimman turvallisesta kätköstä ammuttuja kaukolaukauksia höystetään äärimmäisen tyylikkäillä hidastuksilla. Röntgen-katseen avulla päästään näkemään laukauksen tuhoisat seuraukset vihollisten sisäelimissä saakka. Vaikka samaista kikkaa käytettiin jo viimeksi, jaksaa se yhä viihdyttää entistä yksityiskohtaisemman toteutuksensa vuoksi.

Pelattavuuden kannalta olennaisinta osa-aluetta, eli kiikarikiväärillä tähtäämistä voi säätää omia taitoja ja kärsivällisyyttä vastaavaksi. Helpoimmilla asteilla käyttöön annettava ajan hidastaminen paljastaa samalla tarkalleen, mihin luoti laskeutuu. Ominaisuuden aktivoiva hengityksen pidättäminen vaatii silti pulssin tasaantumista, joten päätön ryntäily kostautuu. Todellista haastetta etsivien kannattaa tutustua Authentic-tasoon, joka poistaa kaikki apuvälineet käytöstä. Tällöin pelaajan on otettava huomioon perusballistiikan lisäksi tuulen vaikutus pidemmillä etäisyyksillä. Tosimiehet eivät pääse edes tallentamaan kesken tehtävän, joten hermojen on syytä olla rautaa.

Vihollisten listimisessä hyödynnetään tarkkuuskiväärin lisäksi muitakin keinoja. Suositeltavin tyyli on hiippailla selustaan vaimennetun pistoolin tai veitsen kera. Suoria konflikteja kannattaa välttää viimeiseen asti, vaikka mukana kulkeva konepistooli auttaakin suurimmassa hädässä. Tehtävien aluksi varustekassi pakataan miinoilla tai astetta väkevämmillä räjähteillä, kuten dynamiitilla. Useissa tilanteissa kätevimmäksi apuvälineeksi osoittautuvat kuitenkin kivet, joita heittelemällä voi hämätä lähistöllä partioivia vartijoita.

Paremmat puitteet, vanhat murheet

Sniper Elite 3:n mainiosta peruskonseptista paljastuu muutamia peli-ilon rikkovia suunnittelukukkasia. Tekoälyn toimintaa on viilattu aiemmasta, mutta se jättää yhä kosolti toivomisen varaa. Erityisesti korkea-arvoisempien vihollisten aistit on viritetty yliluonnollisen tehokkaiksi. Esimerkiksi vauhdilla etenevän panssariajoneuvon kyydissä istuskeleva upseeri bongaa sankarin jo satojen metrien päästä. Rivisotilaatkin osoittavat uskomatonta ampumatarkkuutta huomattuaan pelaajan – välimatkasta ja aseesta riippumatta.

Aiempaa avoimemmasta maailmasta huolimatta Rebellion ei ole malttanut pitää toimintakohtauksia aisoissa. Loistavasti sujunut hiippailutehtävä päätetään liian usein vyöryttämällä ylimääräinen vihollisjoukko tai tankki pilaamaan päivän. Kankeista kontrolleista ja höllässä riippuvasta hengestä päätellen peliä ei ole suunniteltu lähitaisteluita varten, joten ratkaisut tuntuvat käsittämättömiltä. Samalla kiinnostus mahdollisimman huomaamattomaan etenemiseen laantuu, kun loppumetreillä homma vesitetään joka tapauksessa. Onneksi useimmista loppuyllätyksistä sentään selviää muutamalla sopivasti kulkureitille asetetulla miinalla. Siitä huolimatta etenkin realistisimmalla vaikeusasteella porttikongista viime metreillä kurkistava panssarivaunu harmittaa takuuvarmasti.

Tähtäimessä ystävä

Erilaisia yhteistyötiloja tarjotaan kattavasti. Pareittain vedettävän tarinan lisäksi haastetehtävät pitävät mielenkiintoa yllä pitkään. Survival edustaa perinteistä selviytymistaistoa aalloittain hyökkääviä vihollisia vastaan. Huomattavasti mielenkiintoisempi Overwatch asettaa yhden pelaajan ampujaksi, kun toinen tähystää mahdollisia kohteita kentällä. Vaikka täydellinen onnistuminen edellyttää tiivistä tiimityötä, luonnistui eteneminen yllättävän hyvin ventovieraiden kanssa.

Viimeksi konsolipelaajat jätettiin julkaisuhetkellä kokonaan ilman kilpailullista moninpeliä, mutta nyt Rebellion päästää tatinheiluttajatkin ottamaan heti mittaa toisistaan. Tavallisten tappomatsi-variaatioiden ohella esitellään Distance King, jossa voittaja ratkotaan pisimmän ampumaetäisyyden kautta. Vaikka etukäteen ajatus puskissa kykkivien tarkka-ampujien viivästystaistosta herätti epäluuloa, on moninpelaaminen mukavaa puuhaa. Yleensä taistelukentälle mahtuu muutama hätähousu, joiden avulla omia tilastoja on helppo kaunistella. Satunnaiset verkkovirheet ja hitaanpuoleinen pelinhaku sotkivat jonkin verran muutoin vakuuttavaa kokonaisuutta.

PlayStation 4 -versio ei suoranaisesti räjäytä tajuntaa visuaalisella annillaan mutta näyttää riittävän nätiltä. Edellisen sukupolven painoksesta kasvanut resoluutio helpottaa oleellisesti vihollisten bongaamista, ja tasaisen sulava ruudunpäivitys on niin ikään kaivattu parannus. Audiopuolella erityismaininta kohdistuu pätevien aseäänten ohella pienempiin tehosteisiin. Luoti pureutuu hidastettuna vihollislihan läpi jopa inhorealistisen kuuloisesti. Ohjaimen kaiuttimista toistuvat metalliset latausäänet ovat hauska mutta nopeasti vanhaksi käyvä lisä.

Sniper Elite 3 parantaa usealla osa-alueella edeltäjäänsä nähden, joten lopputulosta voi pitää onnistuneena. Kuitenkin ne kaikkein ärsyttävimmät epäkohdat tekoälyn epätasaisuuden ja turhanpäiväisten toimintakohtausten suhteen ovat yhä läsnä, mikä himmentää uutukaisen hohtoa. Mikäli etsinnässä on vaihtoehto moderneille ADHD-räiskinnöille, kannattaa Rebellionin tuotokseen silti tutustua. Etenkin sopivan taisteluparin kera kokemuksesta saa kosolti hupia irti.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä arvostelu. Itse pidin edellisestä osasta, huolimatta karuudesta, tönkköydestä ja putkimaisuudesta. Peli on nimenomaan parhaimmillaan vaikeimmalla tasolla, jolloin jokainen onnistunut sniputus ja taistelun välttäminen tuntuu niin paljon paremmalta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi