Sonic the Hedgehog 4: Episode II (XBLA)

Syksyllä 2010 julkaistu Sonic the Hedgehog 4: Episode I jätti ristiriitaisen jälkimaun. Kauan odotettu paluu sarjan alkuaikojen kaksiulotteiseen loikintaan kierrätti väsyneesti vanhoja ideoita, eivätkä uudistuksetkaan aivan onnistuneet. Suurimmat syytökset lyhyt latauspeli sai uusista fysiikoistaan, jotka tekivät ohjauksesta aiempaa kiikkerämpää.

Nelososan toista episodia lähettiinkin tekemään pitkälti puhtaalta pöydältä. Sarjan tekijät ovat selvästi ottaneet oppia virheistään. Myös vanhoihin onnistumisiin on palattu. Pitkä hautominen tuottaa tulosta, sillä Sonic the Hedgehog 4: Episode II on selvä loikka eteenpäin. Uutukaisesta ei kuoriudu suurta klassikkoa, mutta virheineenkin se välttää pahimmat pöpeliköt.

Vanha siili oppii uusia temppuja

Ensimmäinen episodi oli kumarrus alkuperäisen, Sega Mega Drivella ilmestyneen Sonic the Hedgehogin suuntaan. Vastaavasti Episode II:n esikuva on ensimmäinen jatko-osa Sonic 2. Kaksihäntäinen Tails-kettu, kahden pelaajan moninpeli ja kourussa juostavat bonuskentät nähdäänkin jälleen, mutta uudistuneina.

Vaikka historia on hallussa, ei uudistuksiakaan pelätä. Viimeistään ensimmäisessä pomotaistelussa käy selväksi, että lähdemateriaalin kahleet voidaan tarvittaessa heivata kertaheitolla. Sinisen vauhtisiilin varhaisia seikkailuja pelanneet ovat kuitenkin kuin kotonaan kakkosepisodin parissa. Fysiikat ja ohjattavuus on vihdoin saatu kuntoon, joten tarkat ponnistukset lähtevät jälleen selkäytimestä.

Edelliskerralta tuttu vihollisiin ja esineisiin tähtäytyvä ilmasyöksy jatkaa liikerepertuaarissa. Hyökkäys mahdollistaa pitkät ja näyttävät pomppusarjat yläilmoissa. Kakkosepisodissa Tails-apuri kulkee mukana kaikkialle, joten uudet lisäliikkeet perustuvat kahden hahmon yhteistyöhön. Napin painalluksella Tails voi nostaa Sonicin lentoon tai sukellella vesistöissä. Lisäksi kaksikko voi vieriä esteet jyräävänä superpallona.

Kyvyt on huomioitu kenttäsuunnittelussa, joten hahmojen yhteistyöllä löytää parempia reittejä. Perinteistä poiketen yhteisliikkeet ovat myös pakollisia, kun kenttiä rytmitetään esimerkiksi tarkkaa ajoitusta vaativilla lentelykohtauksilla. Vaihtelua vauhdikkaasta säntäilystä onkin kaivattu. Eikä kenenkään tarvitse edes tarttua taikamiekkaan tai muuttua siilisudeksi.

Munamiehen maailma

Sonic the Hedgehog 4: Episode II näyttää ja tuntuu Sonic-peliltä. Piikkipallo pinkoo värikkäillä alueilla, joista jokainen on jaettu kolmeen tasoon ja pomotaisteluun. Peruselementit sormusten keräilystä Chaos Emeraldeihin ja pahaan Dr. Eggmaniin ovat kuuluneet kuvioihin jo yli 20 vuotta. Uutuudenviehätys onkin kadonnut jo aikoja sitten, eikä tuttua pohjaa rikota nytkään. Pienet lisäykset sentään piristävät kokonaisuutta.

Sananmukaisesti näkyvimpänä uudistuksena Sonic 4:n toinen puolikas on selvästi edeltäjäänsä näyttävämpi. Osaltaan tämä selittyy julkaisualustoilla, sillä Nintendon WiiWare-latauspalvelu on hylätty ja uutuus julkaistiin vain tehokonsoleilla. Vanhasta raudasta ei kuitenkaan revitä yllätyksiä, eikä pelin sulavaa pyörimistä ole riskeerattu liioilla polygoneilla.

Episode Metal

Mikäli kovalevyllä on Sonic 4:n molemmat episodit, tarjotaan jälkimmäisen kylkiäisenä lyhyt lisäseikkailu Episode Metal. Pelihahmona toimii perinteisesti pomovastuksena nähty Metal Sonic. Miniepisodissa selitetään, kuinka Sonic CD:ssä kukistettu robotti palaa kuvioihin Episode II:ssa.

Jos ensimmäistä episodia ei omista, ei puutetta kannata harmitella. Episode Metal koostuu neljästä uudesta tasosta, joissa kierrätetään ensimmäisen episodin ympäristöjä ja vihollisia. Kentät läpäisee parissakymmenessä minuutissa, eikä muuta sisältöä kuten bonustasoja tai pomovastuksia ole. Metal Sonicilla ei ole omia erikoiskykyjä, eikä uusia yhteisliikkeitäkään pääse käyttämään.

Episode Metal palauttaa pelaajan ykkösepisodin maisemiin tiukemmalla vaikeustasolla ja korjatuilla fysiikoilla. Ilmaisena lahjana tämä menee, mutta ensimmäisen osan missanneet eivät varsinaisesti menetä mitään.

Sen sijaan ulkoasu kerää kiitokset kauniista maisemistaan. Useimmat kentät sijoittuvat aurinkoiseen satumaailmaan, jossa taivaat ovat dramaattisia ja auringonlaskut täydellisiä. Hieman yllättäen mieleen tulee kotimainen Trine 2. Valitettavasti etualan kohteet ovat paljon pelkistetympiä, eivätkä säväytä taustojen tapaan.

Äänipuolella nojataan vahvemmin 16-bittisiin perinteisiin. Saundit Sega-huudahduksesta ja ilmakuplan haukkaisusta lähtien ovat vanhoille faneille tuttuja. Musiikeissakin jäljitellään vanhaa meininkiä, mutta tulos epäonnistuu. Täyteen ahdetut kappaleet unohtuvat nopeasti, kun itseään toistavan kohkauksen keskeltä ei nouse mieleenpainuvia melodioita.

Kun parempi puolisko ketuttaa

Netissä leviävän Sonic-syklin mukaan sarjan uudet osat vaikuttavat alkuun lupaavilta, kunnes ne pilataan hölmöillä uudistuksilla ja rasittavilla lisähahmoilla. Vaikka kierteestä onkin lähivuosina päästy eroon, ovat tekijät aloittaneet uuden perinteen. Faneja kuunnellaan, mutta lupaavista lähtökohdista huolimatta lopputulokseen jää rosoisia reunoja. Näin käy nytkin.

Pahiten hiomattomuus näkyy pomotaisteluissa, jotka liikesarjoihin reagoinnin sijaan taantuvat rasittavaksi säätämiseksi. Vaikka kamppailujen mittasuhteet ovat suuria, jäävät näyttävät puitteet hyödyntämättä. Pahimpia ovat juosten tai muuten vauhdissa käytävät koitokset, joissa hahmon ohjastaminen on erittäin kömpelöä. Vaikka muihin kenttiin palaisikin läpipeluun jälkeen, ei eri tavoin epäonnistuneita kaksinkamppailuita halua kokea uudestaan.

Huomauttamista löytyy myös peruskentistä – esimerkiksi löysää vaikeustasoa on kiristetty ärsyttävillä äkkikuolemilla. Kenttäsuunnittelu olisi kaivannut vielä viimeistelyä, jotta loputkin töyssyt olisi saatu tasattua. Oma ongelmansa on sekin, että tasoilla loikkiminen ja silmukoissa juokseminen hoituvat tutulla rutiinilla eivätkä säväytä kuin muinoin.

1200 MS-pisteen (noin 15 euroa) peliksi Sonic 4: Episode II tarjoaa myös niukasti sisältöä. Ensiyrittämällä pelin läpäisee muutamassa tunnissa, ja bonuskenttien läpäisyyn sekä kenttiin piilotettujen punaisten tähtisormusten keräilyyn saa upotettua pari lisää. Samalla koneella tai Xbox Livessä hoituvasta moninpelistä irtoaa joksikin aikaa lisähupia. Moninpeliä on paranneltu kiitettävästi: nyt molemmat pelaajat ovat yhtä aktiivisia toimijoita, ja vauhdista jäänyt pelaaja pääsee parinsa luokse napin painalluksella. Sujuvaa ja mukavaa.

Sonic-setä jaksaa heilua

Vaikka Sonic the Hedgehog 4: Episode II parantaa selvästi ensimmäisestä episodista, jättää uudempikin julkaisu rutkasti petrattavaa. Pari uudistusta ja hienot maisemat eivät riitä, kun tasokasta sisältöä on hintaan nähden liian vähän. Jos hinta ei hirvitä, kannattaa vanhojen fanien hypätä jälleen pinkovan piikkitukan matkaan.

Sonic-sarja tuntuu juurilleen palaamalla selvinneen synkimmistä vuosistaan. Viimevuotinen juhlajulkaisu Sonic Generations sekä uusi Episode II ovat kuitenkin vain kohtalaisen hyviä pelejä, joissa on edelleen puutteensa. Keskisarjastakin olisi vielä noustava, mutta uusia mestariteoksia ei kannata odotella henkeä pidätellen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi