Maailman nopeimmaksi kansaksi tituleeraaminen on melkoisen paljon sanottu maasta, jossa todellisena moottoriurheiluna pidetään vain formulaa ja rallia. Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion visiitti MotoGP-luokassa noteerattiin sivumaininnalla, mutta pitkä menestysputki enduroradalla on pysynyt vain pienien piirien tietoisuudessa. Motocrossin edellistä suomalaista maailmanmestaria saadaan hakea aina vuodesta 1985, joten lajin säilyminen lähinnä ainoastaan extreme-urheilusta pitävien kiinnostuksen kohteena ei liene suuri yllätys. Tiiviillä nimellä siunattu MUD – FIM Motocross World Championship pyrkii paikkaamaan tätä vääryyttä, mutta tylsyydellä ja läpeensä epäonnistuneella kokonaisuudella on kovin vaikea markkinoida kokonaista urheilulajia.

Ajakaa!

Kolme erilaista kisaluokkaa sekä 84 oikeaa kuskia, mukaan lukien suomalaiset Toni Eriksson ja Harri Kullas, kuulostaa hyvältä. Paperilla voi samaa sanoa pitkäkestoisesta uramoodista sekä tyylikkäällä sarjakuvamaisella otteella luoduista valikoista. Valitettavasti starttialueella odottava järkytys on sellainen, että heikompia hirvittää. Susiruma ulkoasu ja taustalla soiva geneerinen metallimusiikki ovat melkoisia shokkeja ja pettymyksiä, mutta toisaalta hyvin linjassa itse pelin kanssa. Varsinaisesta kilpailemisesta saa tarpeekseen ensimmäisen kisan jälkeen, sillä se on yksitoikkoisuudessaan lähes ennennäkemätöntä.

Kisaluokasta riippumatta pyörät tuntuvat täysin identtisiltä, mitä korostaa ratojen aneemisuus. 12 eri maassa sijaitsevat kentät eivät eroa toisistaan käytännössä mitenkään muuten kuin yleisön väreistä. Mainospuheissa luvattiin reaaliaikaista ratojen muuttumista ja pintojen kulumista, mutta väitteet osoittautuvat melkoisiksi kalavaleiksi. Ajotiet pysyvät täsmälleen samanlaisina läpi starttien, eikä ympäristöjen hajoamattomuus auta asiaa. Rataa ympäröivät muoviset mainokset kestäisivät ydinohjuksen suoran osumankin, joten liian kovaa tulevan prätkäilijän osaksi jää itsensä keräileminen maanpinnasta. Yksinpelissä tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä teleporttaaminen radalle ja kiihdytys maksiminopeuteen kestää aika tasan sekunnin. Piikkipaikkaa pitävä saa siis tunaroida toden teolla, ennen kuin takaa tuleva pääjoukko ehtii ohitse.

Kilpa-ajopelien perisynteihin lukeutuva kuminauhatekoäly on myös muistettu ottaa mukaan raivostuttamaan pelaajaa. Elämänsä kisaa ajavan mielessä liikkuvat sanavalinnat eivät ole tarkoitettuja ihan perheen pienimmille, kun letka pysyy pakoputkessa kiinni omasta suorituksesta huolimatta. Toisaalta startista myöhästyvä ehtii pidemmässä kisassa ottamaan tekoälyn helposti kiinni, joten pelin aiheuttamat onnistumisen tunteet ovat yhtä harvassa kuin oivaltavat dialoginpätkät pantomiimiesityksessä. Tylsyyttä korostaa myös muiden kilpailijoiden persoonattomuus, sillä vihollisten tunnistaminen ei onnistu eikä tiukahkosta cup-väännöstä täten saa mitään irti. Toisaalta minkäänlaista porkkanaakaan ei ole voitosta tarjolla, joten kiinnostus pokaalijahtiin on lähes olematon.

Ah ahdistavia aikoja

Pelimuodot tarjoavat yksittäisen kilpailun ohella lyhyenläntää turnausta sekä pihvinä tarjoiltavaa MUD World Touria. Viimeksi mainittu toimii uramoodina, josta ei pelaajan toiveista huolimatta lopu tekeminen kesken. Pelattavaa on useiden tapahtumien muodossa yli kymmeneksi tunniksi, mutta pelin ratamäärän rajallisuudesta johtuen kaikki näkemisen arvoinen on nähty ensimmäisen tunnin aikana. Kiinnostusta pyrkivät lisäämään erilaiset kisavariaatiot, kuten temppu- ja eliminointikisat, jossa muutaman sekunnin välein tiputetaan hännänhuippu kisasta. Valitettavasti tylsää pelattavuutta ei onnistu pelastamaan mikään, joten uramoodin lopettaminen on ajankohtaista kauan ennen viimeisiä kilpailuja. Menestyksellä saatavien rahojen kuluttaminen uusiin tehtäviin, kypäriin tai temppuihin ei myöskään riitä pitämään mielenkiintoa yllä.

Verkkomoninpeli on ynnätty pakettiin mukaan, ja se toimii muuhun peliin verrattuna ihan kivasti. Verkkoviivettä ei ole juuri nimeksikään ja lataustauot ovat lähestulkoon siedettäviä. Palvelimia ei ollut rasittamassa noin kuukausi julkaisun jälkeen tekoälykuskien ohella kuin muutama hassu pelaaja, joten moninpelaamisen varaan ei kannata ostopäätöstä perustaa. Kilvanajo kaverin kanssa samalta sohvalta on jätetty pois, mutta tuskin edes vastenmielisintä sukulaista viitsisi pitkästyttää ja kiduttaa MUD:n esittelemän motocrossin parissa.

MUD – FIM Motocross World Championship on läpeensä epäonnistunut julkaisu. Motocross-aiheisista peleistä ei ole markkinoilla ruuhkaa, joten hivenen heikompikin peli saattaisi paikata puutostilaa menestyksekkäästi. Valitettavasti kuitenkin Black Bean Gamesin kehittämä tuotos on järjestään surkea tapaus, jossa heikoimmin toteutetun osa-alueen mestaruuspystistä kilpailevat tasavahvoina ulkoasu, pelattavuus ja palkitsevuus. Verkosta saatava piristys on liian vähäinen, jotta siitä saisi kaavittua toisen tähden kasaan. Lisäksi palvelimien ruuhkautuminen lähitulevaisuudessa tuntuu varsin epätodennäköiseltä, pikemminkin päinvastoin. Maailman nopein kansa keskittynee tulevaisuudessakin vain formulaan ja ralliin, mikäli tästä pelistä pitäisi jonkinlaisia johtopäätöksiä vetää.