Splinter Cell Essentials

Joskus kaukaisella 90-luvulla ensimmäisen ja kolmannen persoonan räiskintöjen rinnalle ilmestyi uusi mutaatio: ensimmäisen ja kolmannen persoonan hiiviskelypelit. Yhtenä klassisimpana esimerkkinä näistä tunnetaan Thief: Deadly Shadows, mutta kauas jälkeen ei jää teknotrillerikirjailija Tom Clancyn pajasta ponnistanut Splinter Cell. Kuten kaiken Clancy-brandatyn tavaran kanssa, myös Splinter Cellissä amerikkalaiset käyttävät teknistä ja sotilaallista osaamistaan pelastaakseen maailmaa pahoilta kommunisteilta ja muilta terroristeilta. Pääosassa häärää NSA:n irrallissolujen ykkösmies Sam Fisher, joka vielä vähän varttuneempanakin on varsin vetreässä kunnossa.

Splinter Cell -sarjan viehätys on aina perustunut ennen kaikkea loistavaan hiiviskelytoimintaan, sillä yhden miehen iskuryhmä ei suorassa tulitaistelussa oikein pärjää leirilliselle puolisotilaallista joukkoa. Päämääränä ei yleensä olekaan ollut massateurastus vaan tiedonkeruu, jotta se massateurastus on sitten helpompi toteuttaa isommalla porukalla.

Tarina? Mikä tarina?

Splinter Cell Essentials tilkitsee kolmen aikaisemman SC-pelin tarinoiden väleihin jääneitä aukkoja. Heti kättelyssä Fisher heitetään Elysian Fieldsin hautuumaalle etsimään kuolleen tyttärensä hautakiveä. Lyhyen kävelyretken aikana opetetaan käyttöliittymän perusasiat: miten liikutaan, miten käännellään kameraa, miten hiivitään ja miten pysytään näkymättömänä. Yhtäkkiä pusikosta hyppää kuitenkin joukko aseistautuneita miehiä, jotka pidättävät Fisherin. Ja sitten alkavat takautumat.

Välivideoiden aikana nähdään väläyksiä Fisherin esimiehistä, työkavereista ja Samista itsestään. Välivideot tyytyvät vain paljastamaan palasia siitä, miksi Sam on pidätetty, mutta ennen kaikkea ne toimivat aasinsiltoina tehtäviin Fisherin historiasta. Vuosien 1992 ja 2008 välillä tapahtuvat Kolumbiaan, Jugoslaviaan ja eri puolille Yhdysvaltoja sijoittuvat episodit ovat toisiinsa liittymättömiä, eivätkä ne tarjoa mitään huikeita juonenkäänteitä. Sillisalaattimaisen tehtäväkirjon lisäksi oman lisänsä kaoottiseen kokonaisuuteen tuovat hämmentävät välivideot, joissa esiintyy aiemmista ja tulevista sarjan peleistä tuttuja hahmoja. Jos Splinter Cell -maailma ei ennestään ole tuttu, voi Essentials aiheuttaa pahemmanlaatuista sekavuuden tunnetta.

Kun SCE vielä kaiken poukkoilun jälkeen loppuu kuin seinään, ei voi olla ajattelematta, että Essentials ei ole niinkään itsenäinen peli kuin traileri tulevalle Double Agentille.

Varjo hyvä, valo paha

Kuten hiiviskelypeleissä yleensä, myös Essentialsissa pelaaja täytyy koko ajan kiinnittää huomiota siihen, miten hyvin hän erottuu ympäristöstä. Liikkua kannattaa vain varjoissa ja vain hiipien, sillä tylsistyneempikin vartija saa rynnäkkökiväärillä pahaa jälkeä aikaan lähietäisyydeltä. Yleensä vain neljä-viisi 7,62mm:n luotia saattaa Fisherin ennenaikaiseen hautaan.

Hipsuttelu on kuitenkin vaikeampaa kuin voisi yhtäkkiä kuvitella. Kolmannen persoonan peleissä on perinteisesti totuttu pienoisiin kameraongelmiin, mutta harvoin ne ovat yhtä pahasti pelattavuutta hankaloittavia kuin SCE:ssa. Toisen analogiohjaimen puuttuminen on jo aikaisemminkin havaittu melkoisen ikäväksi jutuksi, mutta kun tuohon puutteeseen yhdistetään vielä jääräpäisesti pelaajan käskemään suuntaan jämähtävä kamera, alkaa keljutusmittari kivuta punaiselle.

Kameran ohjaaminen on periaatteessa ihan helppoa: painetaan ympyränappi pohjaan ja käännellään analogiohjaimella. Toimii niin kauan kuin vihollisia ei ole lähimaillakaan ja yhdessä varjoisessa paikassa voi rauhassa suunnitella etenemistä seuraavaan. Mutta yhtäkkiä pelaaja huomaa olevansa tilanteessa, jossa vihollinen lähestyy takaapäin ja edessä näkyy vain kirkkaasti valaistu oikealle taittuva käytävä. Tuolloin pitäisi lähteä juoksuun, kääntyä kulman taakse, kääntää kameraa, avata piilopaikaksi soveltuvan komeron ovi ja kyykistyä pimeään nurkkaan. Kun automaattisesti liikettä myötäilevä kuvakulma on onnistuttu toteuttamaan Liberty City Storiesiin ja Daxteriin, niin luulisi saman olleen mahdollista myös Splinter Cellissä.

Ei rasitu polla

Puhkikulutettu termi "putkijuoksu" kuvaa Splinter Cell Essentialsia hyvin. Yhdessäkään kentässä ei pääse eksymään, sillä suuntia on vain kaksi: eteen ja taakse. Tämän huomioon ottaen on vähintäänkin mielenkiintoista, että välillä voi jäädä sormi suussa ihmettelemään mitä seuraavaksi pitäisi tehdä; kaikki tehtävänannot eivät yksinkertaisesti ole täysin selkeitä. Päämäärättömyyden tunne vaivaa jatkuvasti, ja usein "Mission completed" -teksti tulee täysin puun takaa.

Fisherin laajaksi hehkutettua liikerepertuaariakaan ei päästä juuri hyödyntämään, sillä kattorakenteisiin piiloutumiselle tai tuplahypyille seiniä pitkin soveltuvia maisemia ei kenttiin ole jätetty. Turha hienostelu on muutenkin tarpeetonta, sillä luoti vihollisen päässä tekee vähän valoisammistakin maastonkohdista kyseiselle ex-viholliselle näkymättömän.

Toisaalta vartiomiesten sisäänrakennettu infrapunanäkö aktivoituu ruumiisiin kompastuttaessa. Kun Sampan LVI-palvelu pistää FARC-sissin ajukopan ilmanvaihtoratkaisut äänenvaimennetulla 9-millisellä uusiksi, näkevät kaverit amerikanninjamme vaikka minkälaisesta piilosta. Tähän yleensä vielä liittyy eskaloitunut kameraongelma, jolloin niitä neljää-viittä tappolaukausta kuunneltaessa vihulainen on piiloutunut Fisherin taakse. Kolmannen persoonan riemua siis riittää...

Olennaiset

Essentialsin suurimmat puutteet ovat tylsyys, yltiökökkö kamera ja UMD-median rajoitteiden antaumuksellinen huomioonottamattomuus. Latausajoista nillittäminen on PSP-pelien yhteydessä jo yhtä tuttua juttua kuin kauniin grafiikan ihaileminen, joten kummassakaan suhteessa Essentials ei tarjoa mitään uutta. Silti Ubisoft ei ole oppinut Prince of Persian ongelmista mitään, ja välillä peli pykäisee juuri sillä hetkellä, kun pitäisi hipsiä vastustajan selän taakse vähän kopauttamaan. Taas ruumiita syntyy, mutta väärästä joukkueesta.

Michael Ironside Sam Fisherin äänenä on kuitenkin cool, ja joissakin kentissä on häivähdyksenomaiset hyvätkin hetkensä. Essentialsin pariin palaamista on kuitenkin vaikea kuvitella edes kolmen bonustehtävän takia. Ubisoft on valitettavasti syvässä suossa suosittujen pelisarjojensa PSP-väännösten kanssa, mikä on erityisen surullista isoilla konsoleilla erinomaisiksi todettujen PoP- ja SC-pelien kohdalla.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi