Sushi Striker: The Way of Sushido

Suojissa metsien, rannoilla järvien, sushitellaan missä vaan

Ruoalla ei leikitä, sillä soditaan. Näin ainakin mikäli uskomme Nintendon Switch- ja 3DS-konsoleille saapunutta Sushi Striker: The Way of Sushidoa. Ja miksi emme uskoisi?

Nintendon sekä indieszero-studion kehittelemä nimike on arvostelussamme Switch-versionsa muodossa.

Nälkähän tässä tulee

Sushi Strikerin tarina on hölmö hyvällä tapaa. Peli sijoittuu maailmaan, jossa sushi on kielletty ilkeän imperiumin toimesta. Tämä ei haittaa Musashi-sankariamme, sillä hän menetti kummatkin vanhempansa vuosia sitten koetuissa sushitaisteluissa. Etsiessään ruokaa orpokodin muille lapsille, vastaan tulee muukalainen, joka tarjoaa Musashille tätä kiellettyä herkkua.

Seuraavaksi tapahtuu kaksi asiaa: sushi paljastuu parhaaksi ruoaksi koskaan, ja paha imperiumi kaappaa uuden tuttavuuden. Tässä kohdin ainoa oikea ratkaisu on lähteä taistoon julmaa ylivaltaa vastaan.

Pelaaja saa valita lähteäkö matkaan poika- vai tyttö-Musashin roolissa. Nimi pysyy samana, mutta ulkoasu ja ääninäyttelijä vaihtuvat.

Tyyliltään Strikers on toiminnallinen pulmapeli. Pelaajan tehtävänä on yhdistää liukuhihnalla liikkuvia annoksia toisiinsa, jotta sankarimme voi syödä ruoat ja viskoa niiden lautaset vastustajaa päin. Mitä enemmän samanvärisillä aseteilla olevia susheja pystyy ketjuttamaan, sitä korkeammat lautaskasat, ja sitä enemmän vahinkoa ne tekevät vastapuolen kuuppaan heitettynä.

Erikoinen idea, mutta varsin... maistuva sellainen.

Sushi unatkoon

Erikoinen ratkaisu on mahduttaa aivan sisältö kaikki osaksi tarinamoodia. Tämä näkyy eniten siinä, että kaksinpelaamaan ei pääse ennen kuin kyseisen moodin on avannut suorittamalla vinon pinon tarinatehtäviä. Myöskään nettiin ei pääse ottelemaan ennen kuin tämä etuoikeus on ansaittu kampanjan merkeissä. Toki perusteet pitää oppia, mutta kaksinpelaamaan olisi halunnut himppua aikaisemmin.

Tarinamoodi yllättää myös pituudellaan. Sushivapaustaistelun merkeissä voi käyttää 10-15 tuntia, minkä päälle voi ympätä parempien arvosanojen metsästämisen, tähtien keräämisen ja salakenttien koluamisen. Tekemistä piisaa pitkäksi aikaa.

Homman juju, eli ruoka-annosten yhdistely ja vihollisten kurmotus lautasilla, tulee kovin pian tutuksi. Onneksi vaihtelua tuodaan erilaisilla säännöillä, liukuhihnalla kulkevilla erikoisesineillä ja eräänlaisilla sushiolennoilla, joiden kanssa ystävystyä. Jokaisella otuksella on oma erikoiskykynsä, jota voi käyttää taistelun tuoksinassa. Jokin mörri saa vihollisen ruoka-annokset häviämään, yhden avulla voidaan syödä herkkuja oman energiamittarin palauttamiseksi, ja voipa oikeanlainen turrikka myös suojata vihollisen hyökkäyksiltä. Erilaisia otuksia on kohdattavana ja kerättävänä turkasen monta kappaletta.

Pelaajahahmo sekä otukset keräävät tarinan edetessä roolipelityyliin kokemuspisteitä ja -tasoja. Mitä enemmän taistoja on koettuna, sitä voimakkaampia hyökkäyksiä ja enemmän energiaa.

Tarinan lisäksi koettavana on eräänlainen ongelmanratkontamoodi sekä aiemmin mainitut kaksinpeli että verkkotaistelut. Verkossa liikkuessa kannattaa varautua siihen, että vastapuoli on treenannut sushitaitojaan vuorilla sijaitsevassa luostarissa.

Verkossa pelatessa saa helposti... pataansa.

Punahilkka ja iso paha sushi

Pelaaminen onnistuu joko perinteisesti ohjaimella näpytellen tahi kosketusnäyttöä tökkien. Ohjaimen käyttäminen tuntuu tehokkaammalta, sillä sushiketjuja on helpompi tehdä analogitattia eri suuntaan kallistellen. Yhdistelmiä tulee tehtyä usein jopa vahingossa. Miinuspuolena on kuitenkin se, että tietyn ruoka-annoksen valitseminen ilman erikoissäätöjä ei onnistu kiikkerän kursorin takia kovinkaan helposti. Kosketusnäytöllä sushittaminen toimii varsin hyvin, vaikka hitaampaa tökkiminen onkin.

Nimike on saatavilla myös 3DS:lle, jonka stylus-kynän luulisi sopivan peliin kuin nakutettu.

Anime-tyyliset välivideot on ääninäytelty, mutta tarinaa edistävät dialogit joutuvat tyytymään ärsyttäviin irtolauseisiin. Hahmojen dialogista on ääninäytelty joko ensimmäinen puolisko tai jokin tilanteeseen sopiva huudahdus. Tämän ei olettaisi olevan iso juttu, mutta Sushidon tapauksessa ratkaisu ärsyttää kummallisen paljon.

Ulkoasultaan taistelut ovat värikkäitä ja silmää miellyttäviä, mutta tarinatuokioiden animointi ja taustat ovat usein kovin pelkistettyjä. Välivideot eivät ole hassumman näköistä anime-tykitystä, vaikka sama taustojen ja tiettyjen liikkeiden pelkistys onkin nähtävissä kaikkein kriittisimmillä silmäoptiikoilla. Heti pelin käynnistämisen jälkeen koettava alkunäyttö on kuin suoraan jostain tuoreesta anime-sarjasta musiikkeineen kaikkineen.

Tuotos näyttää hyvältä myös mobiilisti Switchin omalta näytöltä koettuna. Nimikettä kehtaa siis pelata vaikka suojissa metsien tai rannoilla järvien. Sushitella voi missä vaan.

Kaksinpelatessa ruutua ei jaeta kahtia, kuten olettaa voisi. Perinteisen tyylin sijasta toinen osanottajista passitetaan ruudun takaosaan hamuamaan sushejaan taaemmilta linjastoilta. Kahteen pekkaan mittelemään päästään kahdessa eri moodissa. Niistä ensimmäinen on tuttua kaksintaistelua, kun taas toinen iskee linjastolle yksinpelistä tuttuja erikoisesineitä. Moodista toiseen ei pääse hyppimään noin vain, vaan vaihdon yhteydessä ohjaimia pitää hölmösti synkata valikoista toiseen siirryttäessä.

Kaksinpeli on hyvä lisä, mutta se olisi voinut kaivata hieman lisää lisukkeita kylkeensä. Tällaisenaan kyseessä on kuitenkin viihdyttävä... välipala.

Aivan parsa peli

Sushi Strikers: The Way of the Sushido on paitsi loistavasti nimetty, myös hauska peli. Se on helppo sisäistää, mutta sen täydellinen hallitseminen vaatii harjoitusta. Yksinpelikampanja on kiitettävän pitkä ja tarpeeksi vaihteleva, jotta sen parissa viihtyy.

Koko hoito pyörii kuitenkin pitkälti yhden ja saman pelimekaniikan ympärillä, joten sitä ei tee mieli... ahmia kertaistumalta.

Kirjaudu kommentoidaksesi