Neljännen sukupolven taskuhirviöt rientävät kilvan Switchille, kun vuonna 2006 DS:lle ilmestyneiden Pokémon Pearlin ja Diamondin uusintaversiot saapuvat pelaajien himoitseviin hyppysiin.

Pokémon Shining Pearlin, kuten koko Pokémon-pelisarjankin, kohdeyleisö on uskomattoman laaja. Sen seuraan hakeutuvat uudet ja vanhat pelaajat, lapset sekä aikuiset. He, jotka kasvoivat taskuhirviöiden parissa tahtovat nyt lämmitellä muistojaan ja kokea uudelleen nuoruutensa suosikin. Tämä arvostelu on kirjoitettu aloittelevan Pokémon-kouluttajan näkökulmasta. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta alkuperäisestä DS-versioista, joten en katso tätä teosta nostalgianhuuruisten lasien läpi – hyvässä tai pahassa. Ainut Pokémon-pääsarjan nimike, mitä olen tahkonnut vähän runsaammin on vuonna 2019 julkaistu Pokémon Shield.

Tuttua ja turvallista

Juoni on hyvin simppeli ja tuttu muista sarjan teoksista. Tapahtumat sijoittuvat Sinnoh-alueelle. Pelaajan hahmo on aloitteleva pokémon-kouluttaja, jonka tehtävänä on rökittää kahdeksan salin johtajat ja nousta pokémon-mestariksi. Homma hoituisi muuten ihan sulavasti, mutta arvoituksellinen Team Galactic pistää parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin. Ilkeää joukkiota kannattaakin pitää silmällä, sillä heillä on selvästi pahat mielessään.

Tarina on ihan kohtalainen, vaikkei se räjäytä tajuntaa tai saa hihkumaan innosta. Pokémon-pelisarja ei kuitenkaan ole tullut tunnetuksi sydäntäsärkevistä, tunteiden täyttämistä kertomuksista, vaan taktisesta taistelusta ja pokédexin täyttämisestä ääriään myöten.

Piplup kasvoi aikuiseksi, eikä ole enää niin söpö!

Aloituspoksuksi on tarjolla kolme vaihtoehtoa: ruohotyypin Turtwig, tulityypin Chimchar sekä vesityypin Piplup. Kaikilla niillä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta etenemisen kannalta on ihan sama minkä niistä valitsee – pelin saa läpäistyä joka tapauksessa. Itse päädyin tietysti ihkuihanaan Piplupiin, koska en pitänyt ollenkaan muiden otusten ulkonäöstä.

Innokkaita kouluttajia odottaa raskas työrupeama, sillä kerättäviä ökkömönkiäisiä on useita satoja. Pyöräillessään pitkin Sinnohin vehreitä maisemia maailma vaikuttaa ensikatsauksella autiolta, mutta jos uskaltautuu suuntaamaan kohti pitkää ruohikkoa, hyökkäävät villit monnit nopeasti kouluttajan kimppuun. Olentoja ei siis näe ennen taistelun alkua, mikä on harmi. Olisi kiva katsella riehakkaiden pokémonien kirmaavan ympäriinsä, sillä tällöin ei tiettyä poksua metsästäessään joutuisi ”turhiin” kärhämiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Piplup, valitsen sinut!

Experience share, eli taitopisteiden jakautuminen automaattisesti myös sellaisille taskuhirviöille, jotka eivät osallistu taisteluun, aiheutti silmitöntä raivoa pelisarjan tosifaneissa ennen teoksen julkaisua. Ainakin näin aloittelijan kannalta ominaisuus on suurimmaksi osaksi positiivinen. Jakautuvien taitopisteiden ansiosta pelaajan ei tarvitse tuhlata aikaansa inhottavaan grindaukseen nostaakseen tietyn pokémonin tasoa. Suurin ominaisuuden aiheuttama ongelma lienee se, että nyt villien ötsiköiden kiinni ottaminen hoituu joskus vähän hankalasti. Kouluttajan omat otukset ovat paljon korkeammalla tasolla kuin monet villit poksut. Usein napattavaan hirviöön tekee niin paljon vahinkoa, että se pökertyy ennen kuin ehtii viskaista poképallon päin sen pläsiä.

Poksujen tasoero kasvaa nopeasti, eikä taisteluissa tarvitse käyttää kuin yhtä monnia.

Pelin pääpaino on taskuhirviöiden välisillä taisteluilla. Syystä tai toisesta kaikki kulmakunnan asukkaat tahtovat mitellä voimiaan pelaajan kanssa. Nämä taistot eivät tuota suuria ongelmia, sillä usein pelaajan poksut ovat paljon korkeammalla tasolla kuin vastustajien monnit. Ärräpäiden lentelemistä ulos suusta aiheuttaa kuitenkin se, että näiden kärhämien välttely on usein mahdotonta. Monesti halusin vain matkata nopsasti seuraavaan kaupunkiin, mutta reitin varrella seisoskeli useita taistelunjanoisia kouluttajia. Ja vaikka kuinka yritin kikkailla tieni haukansilmäisten pojankloppien ohitse, jouduin aina näyttämään heille kuka määrää kaapin paikan. Olen hyvin kiireinen kouluttaja, ei minulla oikeasti ole aikaa tuollaiseen!

Sinnohista löytyy sekä vuoristoa että hiekkarantaa.

Haastetta kaipaavat saavat toiveensa täytettyä erilaisten pomotaisteluiden tuoksinassa. Aluksi pomotaistelut ovat toki helppoja, mutta pikkuhiljaa ne muuttuvat yhä kinkkisempään suuntaan. Vaikeustaso on kova varsinkin silloin, jos aloittelevalla kouluttajalla on käytössään täysin väärät taskuhirviöt. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, ja useiden yritysten jälkeen jopa kovimmat vastukset kaatuvat lyötynä maahan ja voittajan on helppo vilauttaa leveää hymyään.

Pientä puuhaa riittää

Jos pokémon-mestarin titteliä tavoitellessaan haluaa välillä ottaa vähän rennommin, sekin onnistuu. Sinnohissa on runsaasti kaikkea pientä puuhailtavaa, kuten herkkujen kokkausta, taskuhirviöiden taitokilpailu sekä puisto, jossa voi viettää kauniin kesäpäivän poksujensa seurassa. Löytyypä pelistä myös maanalainen alue, The Grand Underground, jossa voi monnien kiinniottamisen lisäksi rakentaa vaikkapa oman sievän piilopaikan. Tekemisestä ei siis ole puutetta, mutta riippuu tietysti henkilöstä, miten mielekkäältä nämä puuhat tuntuvat. Itse viihdyin The Grand Undergroundissa vallan hyvin, ja kyseisellä alueella tulikin rentouduttua pokémon-taisteluiden välillä aarteita kaivellen.

Oijoi, kimmeltäviä aarteita!

Ulkonäöltään Pokémon Shining Pearl on syötävän suloinen. Omaan makuun kaikki näyttää vähän liiankin söpöltä, mutta iloisen värikkään ulkomuodon uskoisi vetoavan ainakin vähän nuorempaan pelaajakuntaan. Kaikki ihmishahmot ovat chibi-tyylisiä, eli heidän päänsä on ylisuuri verrattuna muuhun vartaloon. Tämä ratkaisu ei ehkä kaikkia miellytä, mutta näin hahmot sopivat muutenkin niin ällösöpön pelin tunnelmaan.

Ilman nostalgialaseja ei hienoutta huomaa

Seuraava kommenttini saa varmasti Pokémon-pelisarjan pitkäikäiset fanit kurtistamaan kulmiaan, mutta henkilökohtaisesti tykkäsin enemmän Pokémon Shieldistä, kuin tästä vanhan klassikon uudelleenlämmittelystä. Shield on mielestäni kaikilta osa-alueiltaan nykyaikaisempi kokemus ja näin mukavuudenhaluiselle henkilölle miellyttävämpää pelattavaa. Pokémon Shining Pearlin rakastaminen tai inhoaminen vaatiikin varmasti nostalgialasit silmille. Näin teokseen vasta tutustuneelle se ei aiheuta suurta ihastusta tai vihastusta ja on täten vain ihan mukiinmenevä teos.

Ihkusöpöä ja ah, niin värikästä!

Vietin pelin parissa kuitenkin ihan miellyttävän hetkisen jos toisenkin. En ihastunut täysin rinnoin juuri tähän nimikkeeseen, mutta aloin todella lämpenemään Pokémon-pelisarjalle, ja otin askeleen kohti kyseisen pelisarjan faniutta. Odotan jo innolla tammikuun lopussa julkaistavaa Pokémon Legends: Arceusta – sen saapuessa en ole enää täysi noviisi. Uskoisin varsinkin tulevan teoksen avoimemman maailman ja hieman erilaisen graafisen tyylin miellyttävän minua enemmän kuin Pearlin ylisöpön kokonaisuuden.

Jos tarunhohtoiset pokémon-olennot kiinnostavat ja haluaa pienen väläyksen pelisarjan historiasta, kannattaa uudistuneeseen Pokémon Brilliant Diamond ja Shining Pearl -kaksikkoon ehdottomasti tutustua.

Kirjaudu kommentoidaksesi