Pelien päähenkilöt ovat monesti melkoisen tylsiä.
Siksi minä kovasti tykkään siitä, kun dialogin aikana saa valita omat vuorosanansa.
Silloin joskus, kun se tehdään hyvin.

Pienen tanskalaisen Galdra-studion Kickstarter-rahoitettu esikoispeli Arcadia Fallen on ”moderni visuaalinen fantasiaromaani”, joka lupaa yhdistää japanilaishenkisen animeulkoasun ”skandinaaviseen tarinankerrontaan”.

Jälkimmäinen kuulostaa varmaan tosi eksoottiselta jossain Ameriikoissa, mutta ei se käytännössä näy mitenkään. Pelin tarinankerronta on hyvin perinteistä roolipelikamaa.

Hahmoja ei ole animoitu. Paria kohtausta on muistettu hieman eläväisemmällä erikoiskuvituksella (ei kuvassa).

Mutta dialogivaihtoehtojen takiahan täällä ollaan, kysykää vaikka Galdralta. Kehittäjät kertoivat ennen julkaisua muun muassa Redditissä, että he haluavat antaa pelaajille mahdollisuuden ilmaista itseään vapaammin kuin peleissä yleensä. Houkuttelevaa!

Pelaaja saa kuulemma roolipelata hahmoaan kuten haluaa, koska tarinassa eteneminen tai suhteiden luominen toisiin hahmoihin ei vaadi tiettyjen ennalta määrättyjen valintojen tekemistä.

”Valintasi muovaavat hahmosi luonteen!” luvataan pelin Twitter-tilillä. Älkää muuten käykö katsomassa. Paitsi jos tykkäätte 😍 hymiöistä lauseiden 😮 keskellä, sitten voitte käydä 😃.

Käytännössä homma menee niin, että pelaaja valitsee kohtauksissa päähenkilön reaktiot ja vuorosanat kolmesta ei vaihtoehdosta. Vaihtoehdot on koodattu muutamien tarjolla olevien luoteenpiirteiden mukaan. Tarjonta on kutakuinkin seuraavanlainen:

Arka

Ohh! Peleissä saa harvoin pelata onnettomalla arkailijalla, joka on haasteiden edessä alati epävarma eikä koskaan usko mahdollisuuksiinsa. Tosi raikasta ja äärimmäisen realistista tilanteen huomioiden. Pisteet kehitystiimille!

Vaikka toki arkuudesta huolimatta sankari selvittää tilanteen kuin tilanteen, kunhan joku toinen hahmo on sanonut rohkaisevasti ”kyllä se hyvin menee”.

Uskalias

Ehh... Perinteinen sankarifantasia tyhmänrohkeasta ihmiskunnan pelastajasta, joka ei vaaroista tai ylivoimaiselta tuntuvasta vastustajasta välitä. Tylsää, mutta ehkä silti pakollista.

Vitsiveikko

Ahh! Monien pelaajien suosikki muista peleistä. Näistä dialogivalinnoista saa monesti aikaiseksi hulvattomia YouTube-videoita, mutta ei Arcadia Fallenissa. Päähenkilön huumori on sekoitus kiusallisen laimeita ja kuivia letkautuksia, joille en edes hymähtänyt kertaakaan. Liian varovaista.

Oma suosikkini, eli töykeä kusipää, ei valitettavasti kuulu valikoimaan. Harmi, koska siitä riittää aina hupia.

Aran, rohkean ja humoristisen lisäksi mukana on joskus esimerkiksi iloisiksi luokiteltuja vastausvaihtoehtoja. Pari kertaa vastaan tuli myös mahdollisuus vastata välinpitämättömään sävyyn.

Lisäksi pelaaja saa parissa kohtaa tarinaa päättää, miten edeltävät isommat tapahtumat vaikuttavat hahmon persoonallisuuteen. Valinta avaa uusia dialogivaihtoehtoja ja tukee mahdollisuutta leikkiä hahmon kehittymistä.

Dialogivalinnoilla ei itsessäänhän tee mitään, jos ympäristö ei reagoi niihin sopivasti. Kuten edellä jo hieman väläytin, tilanteet etenevät hyvin samalla tapaa huolimatta siitä, mitä päättää sanoa. Oletettavaa. Eikä mikään iso rike näin pieneltä tiimiltä. Kehittäjien painotushan oli päähenkilön, ei isomman mittakaavan tarinan, muovaamisessa.

Hahmojen reaktioissa on jo ainakin vähän yritystä. Jos valitset monta kertaa rohkean dialogivaihtoehdon, mutta sitten yhtäkkiä aran, voi joku hahmo ihmetellä, että mites nyt semmottis. Muuten valintoja kommentoidaan parilla lauseella, joskus jopa ihan tyydyttävästi, ja sitten jatketaan eteenpäin.

Viha ja negatiiviset tunteet eivät ole hyvä juttu. Onneksi Johnson ja Michael unohtivat tämän keskustelun hetkessä.

Haluamaansa pääporukan hahmoon voi luoda myös romanttisen suhteen. Ja myös sen muodostamista voi lähestyä joko arasti, rohkeasti tai huumorin kautta. Ihan hauskaa. Kaikki vaihtoehdot toimivat. Palkinnoksi hahmon kanssa saa pari ylimääräistä kohtausta.

Sen sijaan jos yrittää jotain muuta kuin ystävyyttä, himoa tai rakkautta, törmää ongelmiin. Toisella läpipeluukerralla kutsuin erästä hahmoa kuvottavaksi ja osoitin tyytymättömyyteni tätä kohtaan aina kun kykenin. Eräälle toiselle taas kerroin menettäneeni täysin luottamukseni tähän. Nämä valintani eivät tuntuneet koskaan kantavan yhtä kohtausta pidemmälle. Seuraava keskustelu aloitettiin kuin puhtaalta pöydältä.

Lopussa hahmolleni ei tarjottu edes muuta vaihtoehtoa kuin ystävyyttä läpi pelin paheksumani hahmon kanssa. Harmi homma.

Paljon mainostettu luonteenmuovausominaisuus jättää kokonaisuutena aika kylmäksi. Pari hyvää ideaa, mutta lopputulos on varsin mitäänsanomaton ja tavanomainen. Kaukana siitä, mitä dialogivalinnat voivat parhaimmillaan olla.

Voi ei, loppu on tosi huono

Pelaaja ohjaa nuorta alkemistioppilasta, joka tempautuu vahingossa taisteluun tylsää kotikyläänsä ja ehkä myöhemmin koko maailmaa uhkaavia demoneita vastaan.

Hyviä ja pahoja henkiolentoja, maagien ja tavallisten ihmisten vastakkainasettelua sekä pienen ihmisen kamppailua isojen organisaatioiden paineessa.

Keskinkertainen alku. Mutta viimeiset hetket ennen tarinan kohokohtaa onnistuvat kuitenkin nostamaan tunnelmaa, ja parhaimmillaan huomasin tempautuneeni mukaan vallitsevaan tilanteeseen ja jännittäväni tulevaa.

Siitäs kuulitte!!

Sitten homma vedetään loppuun vasemmalla kädellä järkyttävällä vauhdilla. Epäuskottavasti. Aivan liian nopeasti ja helposti. Vain hetkeä aiemmin todistettu onnistunut pohjustaminen pahoinpidellään rumaan kuntoon. Erittäin harmillinen päätös noin seitsemän tunnin mittaiselle stoorille.

Lisäksi. Monesti valintapelejä kritisoidaan siitä, että tarinan varrella tehdyt aiemmat valinnat eivät vaikuta lopetukseen, vaan kaikki päätetään lopussa. Mutta nyt ei edes siellä.

Toinen läpipeluu nimittäin paljasti, että dramaattisin värein maalatulla loppukohtauksen valinnalla ei ole oikeastaan mitään kosketeltavaa väliä. ”Ehkä joskus 1 000 vuoden päästä jotain tapahtuu tämän takia. Tai sitten ei.”

Heikosti hoidettu.

Parempaa kuin isoissa peleissä

Hahmot ovat tällaiselle pelille tarinan ohella tietysti äärimmäisen tärkeitä siinä missä pelattavuus tuoreimmalle verkkoräiskinnälle.

Seikkailun aikana päähenkilöä avustaa neljän henkilön joukko. Tiukka ritaritäti, tutkimuksiinsa uppoutuva maaginörtti, velvollisuudentuntoinen vieraan rodun edustaja ja auktoriteettivastainen ylimielinen villimaagi, josta on yritetty tehdä niin hurmaava ja humoristinen, että pahaa teki alussa katsoa sitä väkinäistä räpellystä.

Iloiseksi yllätyksekseni se ei kuitenkaan jää siihen. Galdra ei ole tyytynyt jättämään hahmoja näihin muutaman sanan kuvailuihin, vaan porukasta paljastuu yksi toisensa jälkeen muutakin. Välillä jopa yllättävää, mutta silti aidolta tuntuvaa ja järkeenkäypää. Sama koskee myös suurinta osaa sivuhahmoista.

Kohtausten taustat ovat ihan siistejä, mutta paikoin hengettömiä. Oikealla etualalla kirjaimellinen henki.

Eivät sankarit toki silti ikimuistoisia ole, mutta tarinaan panostavienkin pelien vertailussa ne erottuvat edukseen. Markkinat ovat täynnä kaikenlaista paljon isomman rahan jrpg:tä sun muuta, joiden mukamas värikkäät ja hauskat hahmokatraat häviävät kaikilla mittareilla tanskalaisryhmän tuotokselle.

On silti huomautettava, että hahmoja ympäröi selvästi kevyt kerros pumpulia, jonka läpi kaikki vuorovaikutus tapahtuu. Arcadia Fallenissa kaikki kova on aina sen kerroksen verran pehmeämpää kuin oikeassa elämässä.

Keskimääräistä parempia hahmoja tukee myös keskimääräistä parempi ääninäyttely, joka kehittäjien mukaan on niin sanotun luonnemuovauksen lisäksi toinen pelin suurimmista myyntivalteista. Hyvänä vetona Kickstarter-rahoilla on palkattu vallan oikeita ja kokeneita ammattilaisia, joilla on meriittejä erityisesti animen puolelta, mutta myös peleistä. Ei ihan tavanomaista näin pienelle indie-teokselle.

Rahat eivät riittäneet kuitenkaan kaiken dialogin nauhoittamiseen. Keskusteluissa on välillä jossain määrin häiritseviä hiljaisia hetkiä, kunnes ääninäyttely taas jatkuu, ja sitten taas muutaman vuorosanan jälkeen katkeaa. Myös tärkeissä kohtauksissa ja muissakin kuin vain pelaajan valinnoista riippuvissa vaihtoehtoisissa vuorosanoissa.

Erityismaininta Chris Hackneylle, joka teki tavallista suuremman vaikutuksen sivuroolissaan näennäisen lempeänä mutta hienovaraisen pahaenteisenä bardina.

Tylsän näköiseltä kartalta voi joko hypätä suoraan päätarinan seuraavaan kohteeseen tai pitkittää peliä juttelemalla hahmoille eri puolilla kylää.

Jos sä haluut karun, kovan, realistisen makuisen pelin, ni älä pelaa tätä. Jos sä haluut lempeen ja vähän hölmön, mutta ei kuitenkaan täysin happyhappyhomman, ni voit iha hyvi harkita.

Paketin ulkokuori on toteutettu pitkälti tasalaatuisesti ja suurimmilta osin tyylikkäästi. Animoitua tunnarivideota lukuun ottamatta. Heti alussa esitettävä pätkä luo halvat ja amatöörimäiset lähtökohdat seikkailulle. Paljon halvemmat ja amatöörimäisemmät kuin mitä varsinainen peli on. Liikkuva kuva on tietysti kiva juttu, mutta tällä kertaa olisi ollut parempi pysytellä siisteissä stilleissä ja jättää köppelö animaatio kokonaan pois.

Videon taustalla kuullaan tunnaribiisi, joka tuo mieleen muistoja tietyistä surkeista kotimaisista lastenohjelmien dubbauksista vuosituhannen taitteesta. Siksi olinkin yllättynyt saadessani selville, että kappaleen esittää ja on sanoittanut muun muassa NieRin erinomaisella soundtrackillä laulanut Emi Evans. Nyt jäi piippuun.

Muilta osin musiikkipuoli on perinteistä, joskin toimivaa. Tai toimivaa, joskin perinteistä. Ihan miten päin haluaa.

Demoneita päihitetään ja taikajuomia valmistetaan pyörittelypulmaminipelillä.

Ja onhan tarjolla vielä vähän muuta pientä kivaa. Simppeli pulmanratkonta tuo välillä tervetulleen miettimistauon keskustelujen ja tekstiruutujen keskelle. Pulmiin voi vapaaehtoisena sivupuuhana syventyä enemmänkin, mutta ei se nyt niin hauskaa ole, että sitä jaksaisi tehdä.

Pelaaja saa myös muokata päähenkilöä kevyessä hahmonluonnissa. Epätavallisina vaihtoehtoina tarjontaan kuuluvat androgyyni ruumiinrakenne ja they/them-pronominit. Hyvä!

Galdran esikoinen on varsin harmiton ja viaton teos, mikä voi olla pelaajasta ja pelaajan mielentilasta riippuen joko hyvä tai huono asia. Arvostelun kannalta se on neutraali asia. Pelin erikoislupaukset eivät kanna kovin pitkälle, mutta vahvat hahmot, laadukas ääninäyttely ja siisti audiovisuaalinen toteutus jättävät monet paljon isommatkin tuotannot häpeämään. Harmi, että viimeisen maun suuhun jättää tympeästi kiirehditty lopetus.

Kirjaudu kommentoidaksesi