TOCA Race Driver 2

Codemastersin kahdesta PSP:n julkaisun ohessa markkinoille tuupatusta
autopelistä puskurinmitalla parempi, TOCA Race Driver 2, tarjoaa
monipuolisen ja syvällisen katsastuksen rata-autoilun maailmaan. Mukana
on 15 erillistä autoluokkaa ja reilut 50 rataa, noin kolme tusinaa
mestaruuskilpailua sekä kattavat moninpelimahdollisuudet.


TOCA 2 tarjoaa samalla realistisen ja vauhdikkaan ajokokemuksen, josta
ei vaihtelua puutu. Pelin sielu on uramoodi, joka on toteutettu
autopeleille epätyypillisesti tarinamuodossa. Juonta kuljetetaan
erinomaisesti toteutetuilla pelaajan perspektiivistä nähtävillä
välipätkillä, ja vaikka juoni on ennalta-arvattava, toteutustapa tuo
omaleimaista syvyyttä pelin kokonaisilmeeseen. Asetelma on joka
tapauksessa selvä kuin pläkki: tynnyrin pohjalta ponnistetaan ja
tavoitteena on maailmanherruus.

Pelaajalla on huomattavasti
vähemmän sananvaraa uramoodin suunnan ja tahdin suhteen kuin mihin
vastaavissa autopeleissä on totuttu. Useimmiten vapaus kilpailujen
suhteen rajoittuu kahden autoluokan väliltä valitsemiseen, toisinaan ei
suoda edes sitä vähää. Pelaajan rooli on myös rajattu yksinomaan kuskin
ominaisuuteen, eli tuunasta ja puunausta ei pääse harrastamaan.
Käytännössä tavoite on aina sama - osakilpailuista on kerättävä
tarvittava määrä riihikuivaa edetäkseen seuraavalle asteelle, mikä
edellyttää korkeita sijoituksia. Alkutaipaleella riittää vielä kun
ylittää maaliviivan kärkiviisikon tuntumassa, mutta etenemiselle tulee
toppi nopeasti, ellei skaboista ala selviytyä palkintokorokkeelle.




Biili ku biili


TOCA 2 painottaa realismia, eli kilpailuissa menestyminen edellyttää
kontrolloitua ja varovaista ajosuoritusta siinä missä riskinottokykyä
ja huimapäisyyttäkin. Tarkasti toteutettu vahinkomallinnus on armoton,
eivätkä autot kestä kuin hippasen vahinkoa ennen kuin sekä nopeus että
ohjattavuus alkavat rapistua. Yksikin kunnon mälli riittää
tussauttamaan auton ajokelvottomaksi, mikä alleviivaa tarkan
ajosuorituksen merkitystä entisestään. Pahemman luokan rettelöinnin
jälkeen voi toki nilkuttaa varikolle, mutta tällöin sijoitus tippuu
satavarmasti useammalla pykälällä. Tiukasti pelaajan riveleissä pysyvät
kilpailijat ampaisevat vauhdilla varomattomasta pelaajasta ohi ja
varpaillaan on pysyttävä jatkuvasti.

Peli on kääntynyt
PSP:lle esimerkillisesti joka osa-alueella. Autot tottelevat
analogitattia luontevasti ja erittäin napakasti, joskin kaasun
hienovaraisempi säätely on PSP:n namiskoilla käytännössä mahdotonta ja
autot sutivat turhan holtittomasti pienemmällä vaihteella.
Merkittävämpi miinus ohjaustuntuman puolella tulee esiin kun ajautuu
radalta pientareelle, jolloin pito tuntuu katoavan täydellisesti ja
takaisin radalle nilkuttaminen on ylilyövän vaikeaa. Kontrollin
menettäminen on paikoin huomattavan epärealistista. Tämä korostuu
etenkin ovaaliradoilla, kun käännöksen sisemmälle kaistalle eksyessä
pito katoaa välittömästi, vaikka renkaiden alla on edelleen asfalttia.


Puitteet on sudittu kuntoon. Grafiikka on nättiä ja piirtoetäisyys
venyy hämmästyttävän pitkälle, eikä välipätkien animaation tasoa voi
kiitellä tarpeeksi. Autot eivät ole yksityiskohtaisimmasta päästä,
mutta ymmärtäähän sen, kun radalla kaahaa parhaimmillaan parikymmentä
osanottajaa. Ruudunpäivitys yskähtelee satunnaisesti, muttei häiritse
pelattavuutta.

Astetta karumpi soundipuoli sopii hyvin pelin
luonteeseen. Moottorit murisevat jykevästi ja pikanttina lisänä
tallipäällikkö solkottaa ohjeita radion välityksellä satunnaisesti.
Etenkin vahinkoa kärsineen auton ähkyvä äännähtely on vakuuttavaa
kuunneltavaa. Valikoissa soi kamala lounge-pimputus, mutta radalla ei
musiikki soi.




Siinä on paikka, mikset väistä


Ajonautinnosta verottaa ennen kaikkea kyseenalaisesti toimiva tekoäly.
Konekuskit tykkäävät pääasiassa ajaa sulassa sovussa peräkanaa, mutta
monipuolisempiin ratkaisuihin kykenevää ihmistä vastaan ajaessa menee
vastustajilla usein sormi suuhun. Tekoäly tuntuu myös toimivan ainakin
hienoisesti kuminauhatyyliin. Satunnaisesti kauas taakse jätetty
heikkotehoisempi ritsa pyyhkii suorilla ohi ja vastavuoroisesti
kilpakumppanit tuntuvat hidastavan vauhtia pelaajan pitäessä perää,
mikä vesittää realismia pahasti.

Vastustajat vaikuttavat myös
olevan täysin sokeita pelaajan auton läsnäolon suhteen ja perässä
kärkkyvillä kisaajilla on todella ärsyttävä tapa täräyttää täyttä häkää
takapuskuriin pelaajan sattuessa vastustajan ajolinjalle. Radat ovat
usein kapeita ja ohitusmahdollisuuksia on rajallisesti, joten on
vähintäänkin raivostuttavaa, kun kymmenen tyylikkään ohituksen jälkeen
näkymätön kuminauha vetäisee kamreerin rinnalle ja lopulta pelaaja
löytää itsensä hietikolta tekoälykuskin puskuripusun jälkeen.
Vastustajat kyllä ryssivät toisinaan oma-aloitteisestikin, mutta
yhdeksän kymmenestä kolaritapauksesta koituu pelaajan kohtaloksi - ja
niistäkin korkeintaan kolmanneksen tohtii kuitata omaan piikkiin.


Kokonaisuutena TOCA 2 on kuitenkin erittäin nautinnollinen
kaahailupeli, vaikka muutama pelitekninen tahra kiiltoa himmentääkin.
Kontrollit toimivat napakasti, autoluokkien ja ratojen valikoima on
huima ja kaahaaminen pysyy jännittävänä kisasta toiseen. Toisaalta
epäreilu tekoäly muussaa jyvät ja akanat samaan kastiin, mikä jäytää
pelin realismihakuisuutta ikävästi. Lisäksi pelin nautinnollisuutta
kaivertaa se kylmä fakta, että kyseessä on pitkälti identtinen käännös
jo hieman iäkkäästä pelistä, eikä mukaan ole ahdettu käytännössä mitään
uutta. Jos alkuperäinen TOCA 2 on tuttu, kannattaa PSP-versio jättää
suosiolla kaupan hyllylle. Sen sijaan peliin tutustumattomille luvassa
on ehdottomasti PSP:n realistisin autopeli, joka samalla lukeutuu
konsolin julkaisusadon tämänhetkiseen parhaimmistoon.



Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi