Arizona Sunshine lukeutuu siihen isohkoon joukkoon VR-pelejä, jotka eivät varsinaisesti räjäyttäneet pankkia ilmestyessään, mutta jota pidetään hauskana ajanvietteenä virtuaalilasien omistajien keskuudessa. Nyt alun perin vuonna 2016 julkaistulle zombilahtaukselle saadaan jatkoa tutulla kaavalla. Toisin sanoen kaikki on nätimpää, sisältöä tarjoillaan runsaammin ja kokonaisuus toimii teknisesti eheämmin.

Astetta kauheampi kankkunen

Useiden VR-nimikkeiden tietynlaiseen suppeuteen tottuneelle Arizona Sunshine 2:n kampanjan pituus tulee jopa hienoisena yllätyksenä. Joko soolona tai yhteistyössä kaverin kanssa tahkottava, kevyellä juonella ja hurtilla huumorilla varustettu matka kestää reippaasti yli 10 tuntia, eli keskimääräistä putkijuoksua pidempään.

Maailmanloppua ei oteta turhan vakavasti, mikä käy ilmi jo ensimetreillä. Nimettömäksi jäävä rääväsuinen sankarimme herää asuntovaunustaan tyhjien olutpullojen ja puoliksi syötyjen pitsapalojen keskeltä, ja olo on mitä ilmeisemmin rapsakka edellisen illan jäljiltä. Pelaajan ohjastama hahmo vaikuttaa kovin yksinäiseltä selviytyjältä loputtomien zombilaumojen keskellä, mutta sehän ei miestä saa hiljaiseksi, vaan ahkeraa monologia suolletaan suusta miltei taukoamatta.

Zombit eivät ole pelin maailmassa enää uusi tai edes järin pelottava juttu, sillä epäkuolleita nimitetään tuttavallisesti Freddyiksi. Syynä poistua kotikolosta ja lähteä kartoittamaan uusia alueita toimii yhtäkkinen armeijan helikopterin ilmestyminen taivaalle – tai tarkemmin sanottuna sen pakkolasku lähistölle. Pienen tutoriaalin jälkeen onkin aika tarttua revolveriin ja aloittaa harvennustalkoot kohti turmapaikkaa sekä seuraavia juonenkäänteitä.

Matkaa ei tarvitse taivaltaa kovin pitkään tyystin ilman seuralaista, sillä kopterin liepeiltä mukaan saadaan ihmisen paras ystävä. Nelijalkaista Buddyksi nimettyä koiraa voi silitellä, sille voi jutella mukavia ja heittää palloa, mutta ennen kaikkea sotilaskäytössä kouliintunut turri avustaa epäkuolleiden nitistämisessä erittäin tehokkaasti.

Asetuntuma kohdillaan

Oma arsenaali selviytymistaistoissa pärjäämiseksi karttuu matkan aikana tasaiseen tahtiin. Varustevyöhön ripustetaan lukuisten pistoolien lisäksi enemmän tuhovoimaa jakavia tussareita aina konekivääreistä pumppuhaulikoihin.

Huitomiseen tarkoitetut viidakkoveitset ja mailat ovat kertakäyttöisempää tavaraa, mutta ne ovat hetken hupina vallan hauskoja lisukkeita. Lisäksi heitettävät räjähteet, kuten käsikranaatit harventavat joukkoja tehokkaasti – kunhan sokan irrottamisen jälkeen murkulan muistaa myös viskata riittävän rivakasti ja ennen kaikkea kauas itsestään.

Arizona Sunshine 2:n paras puoli onkin sen onnistunut asetuntuma. Kaikilla kättä pidemmillä on tavallaan oma luonteensa, ja jokainen tussari myös ladataan omintakeisella tyylillään, mikä luo toisinaan hauskaa paniikkia tiukoissa tilanteissa. Viime hetken pääosumat tai oikeaoppiset sivallukset epäkuolleisiin kohteisiin jaksavat viihdyttää hektisestä kohtauksesta toiseen. Isomman lauman rynniessä kimppuun täytyy jopa taktikoida eri aseiden sekä Buddyn hyödyntämisen välillä, mikäli mielii selvitä hengissä. Ampuminen ja huitominen toimivat teknisesti pääosin hienosti, vaikka aina asevyöltä ei näppeihin osukaan välittömästi haluttu työväline.

Mieluummin Rambo kuin Nathan Drake

Toisinaan pelaaja patistetaan kiipeilemään putkia pitkin tai availemaan kaksin käsin raskaampia ovia. Näinä hetkinä virtuaalimaailman kulissit ajoittain rakoilevat liitoksistaan. Esimerkiksi kiipeilykohtaukset päättyvät usein epämääräiseen mustaan ruutuun, minkä päätteeksi pelaaja vaivihkaa teleportataan oikeaan paikkaan. Kömpelön ratkaisun eduksi täytyy sentään sanoa, ettei se tee etenemisestä tahallisesti vaikeampaa. Muutamat nopeatempoisemmat karkumatkat zombielaumoilta olisi sen sijaan voinut jäädä suunnittelupöydällekin. Pelimekaniikka ei yksinkertaisesti taivu järin hyvin näihin tilanteisiin, vaan homma menee tällöin uudelleenyritysten kautta tuskasteluksi. Pari kertaa koko peli myös onnistui kaatumaan täysin.

Toiminnan vastapainona tarjoillaan välillä kevyitä puzzleja, joissa ei tarvitse hirveästi aivonystyröitään vaivata. Lähinnä kyse on esimerkiksi avaimen etsimisestä rajatulta alueelta, että matka voi jatkua lukitun oven taakse. Yksinkertaisuudestaan huolimatta pienehköt hengähdykset alituiseen kaaokseen ovat varsin tervetulleita rytmityksen kannalta.

Kypärä päässä autuaaksi

Mikäli Arizona Sunshine 2 ei olisi nimenomaan VR-kokemus, se tuskin herättäisi kenenkään kiinnostusta enää armon vuonna 2023. Verinen toiminta on pienissä annoksissa hulvattoman hauskaa, mutta se alkaa toistaa itseään ennen pitkää. Kentät ovat yksinkertaisia, tarina jää olemattomaksi, eivätkä sankarin läpätkään jaksa naurattaa määränsä pidempään.

Se tärkein, eli monipuolinen taistelumekaniikka toimii hyvin

Virtuaalitodellisuudessa eivät kuitenkaan päde ihan samat säännöt kuin perinteisissä peleissä. Toimivalla teknisellä toteutuksella pelastaa jo peruspelattavuuden saralla yllättävän paljon, ja tässä suhteessa Arizona Sunshine 2 hoitaa leiviskänsä huolella. Toki viilattavaa löytyisi vielä esimerkiksi sulavamman liikkumisen osalta, mutta se tärkein, eli taistelumekaniikka toimii hyvin. Lisäksi maailmaan ripotellaan riittävä määrä fysiikan lakeja tottelevaa pikkusälää pitämään immersiota yllä. Mikäli taloudesta löytyy PSVR2-laitteet ilman akuuttia pelattavaa, voi rahansa sijoittaa huonomminkin kuin lähtemällä Arizonan helteisiin epäkuolleita harventamaan. Olettaen, etteivät ainaiset zombit ja verellä mässäily ala jo aiheina kyllästyttää.

Kirjaudu kommentoidaksesi