Haamut vanhenevat, teknologia kehittyy

Tom Clancy -brändi on lähes aina ollut Xbox-pelien laadun tae niille, jotka ovat halunneet keskimääräistä taktisempaa syvyyttä toimintapeliltään. On kyseessä suljettujen tilojen taktinen joukkuepohjainen toiminta tyyliin Rainbow Six tai hiiviskelyvakoilutoimintaa Splinter Cellin pimeissä nurkissa, Tom Clancyn nimi pelin nimessä tietää immersiota ja vähintään semirealismia jos ei ihan simulaatiota. Ensimmäisten Ghost Recon Advanced Warfighter kuvien ilmestyessä aikoinaan nettiin alkoi jopa odotettua kuumempi kuhina pelaajien keskuudessa. Kuvissa peli näytti suorastaan uhkarohkean kunnianhimoiselta hienojen grafiikoidensa ja efektiensä vuoksi, vaikka peliä suunniteltiinkin tulevan sukupolven laitteelle. Alkuun onkin todettava, että tunnelmansa ja teknisen toteutuksensa osalta GRAW on Xbox 360:n pelien ehdotonta kärkeä, mutta sisältönsä osalta peli voi olla jopa pettymys Ghost Recon -veteraaneille.

Tällä kertaa haamujen tarina sijoittuu vuoden 2013 Mexico Cityyn, jossa Meksikon, Kanadan ja USA:n päämiehet tapaavat huippukokouksen merkeissä. Tapaaminen muuttuu verilöylyksi, kun meksikolaiset kapinalliset yrittävät vallankaappausta. Kanadan pääministeri kuolee ja Meksikon sekä USA:n presidentit katoavat sekasorron keskellä Mexico Cityn uumeniin. Haamuilla on siis täysi työ jälleen yhden sotilasvallankaappauksen pysäyttämisessä.

Koko kampanja sijoittuu massiiviseen Mexico Cityyn, joten normiksi muodostuneita viidakko- ja metsätehtäviä ei tällä kertaa yksinpelissä nähdä lainkaan. Moninpelikarttoina toki löytyy myös metsää korpisotureiden iloksi. Urbaanit kentät antavat tälle Ghost Reconille aivan oman tyylinsä, mikä erottaa sen sarjan muista osista edukseen. Ikimuistoista on myös se, miltä Mexico City näyttää. Tehtävien välillä kuljetaan joskus helikopterin kyydissä, jolloin eteen aukeaa silmän kantamattomiin asti auringon alla paahtuva suurkaupunki. Edes kauimmaiset rakennukset tai maisemat eivät ilmesty lähestyttäessä tyhjästä, vaan se kaikki todella on ”siellä”. Muutenkin GRAW on todellista presentaation ilotulistusta. Taistelun keskellä räjähtäviä autoja ja muuta tuhoa tehostetaan tyylikkäillä partikkeliefekteillä. Luonnollisesti kokemuksen viimeistelevät hurjat ääniefektit. Aseet laulavat komeaa tuhon aariaa, kuten Tom Clancy -peleissä aina.

Laajuus näkyy ja tuntuu myös itse yksinpelikampanjan tehtävissä. Enää eivät tehtävät ole vain sarja suljettuja karttoja, joissa ryhmä etenee tappaen reitille eksyneitä vihuja. Kokemus on pikemminkin lähes saumattomasti jatkuva vuoristorata, jossa pelaaja joutuu yhdestä tilanteesta toiseen. Tehtäväselostukset tulevat suoraan taistelijan kypärään radioitse, ja havainnoidaanpa asiaa myös näkökenttään avautuvilla videoruuduilla. Tulevaisuuden sotilaan pääpotta ei ole enää vain nupin suojavaruste vaan oikea tietoliikennekeskus. Taistelukentältä saa hurjan määrän taktista tietoa parantamaan taistelijoiden selviytymismahdollisuuksia vaarallisilla kaduilla. Pelaaja voi joissakin tehtävissä esimerkiksi käyttää hyväkseen eräänlaista lentävää robottia, jonka kamera merkkaa pelaajan näkökenttään ja kartalle piilossa olevien vihollisten sijainnit.

Digi-tv:tä pollaan

Vaikka taistelijan päähän tykitettävä tietotulva on takuulla todellisuutta lähitulevaisuudessa, on siinä piirteitä, jotka saavat simulaatiohakuisten korpisotureiden otsaan rypyn jos toisenkin. Esimerkiksi vihollisten ääriviivojen näkeminen seinien läpi on sinällään uskottavaa, mutta heidän ottaessa osumaa näkee pelaaja vihulaisen kunnon prosenttilukemana. Tämä jos mikä haittaa siellä olemisen tunnetta muuten niin immersiivisessä pelissä. Toinen realismiin loven jättävä asia ovat ne liian monet tehtävät, joissa pelaaja pistetään ramboilemaan yksiksensä ilman muun ryhmänsä tukea. Toisaalta tekoäly on niin vihollisten kuin omienkin osalta sen verran vähä-älyistä, ettei muun ryhmän poissaoloa edes huomaa, vaikka niiden käskyttäminen ihan mukavaa onkin.

Yksinpelikampanja on erittäin adrenaliinipitoista tykitystä suvantovaiheineenkin ja joitain se voi kiinnostaa toisenkin läpipeluukerran vaikeammalla vaikeudella, mutta Live-moninpeli on se, mikä tämänkin Ghost Reconin suoniin saa eloa. Moninpeliä verratessa yksinpeliin kiinnittyy huomio ensimmäisenä siihen seikkaan, että se tuntuu aivan eri peliltä. Pelaajan ohjastama hahmo liikkuu eri tavalla (nopeammin) ja graafisesti Live Ghost Recon on "palikkamaisempi" kuin yksinpelikampanjassa. Muun muassa partikkeliefektejä on käytetty moninpeliosiossa kitsaammin verrattuna kampanjaan. Toisaalta kartatkin ovat tyystin erilaisia. Siinä missä yksinpeli tapahtuu äärettömältä tuntuvassa kaupungissa, sijoittuvat moninpelimätöt ymmärrettävästi rajatuille alueille. Voi oikeastaan todeta, että Livessä GRAW on melkein identtinen vanhan Xboxin Ghost Recon 2:een verrattuna lukuun ottamatta tarkempaa resoluutiota ja tekstuureja sekä tietenkin paljon tasaisempaa ruudunpäivitystä.

Teknisesti nettipeli toimii moitteettomasti. Jopa kansainvälisessä peliseurassa ei vasteaikaongelmia esiintynyt juuri lainkaan pelaajamäärän ollessa reilusti yli kymmenen. Niinpä suomalaisessa seurassa voi huoletta ottaa peliin mukaan täydet 16 pelaajaa, eikä nettipeli töki yleensä koskaan. Joidenkin kohdalla on esiintynyt satunnaisia yhteysongelmia, jotka ilmenevät summittaisina pelistä pois putoamisina, mutta koska näitä on esiintynyt myös muun muassa Project Gotham Racing 3:n parissa, on tästä vaikea syyttää itse peliä.

Vaikka mieleni tekisi antaa tällekin Ghost Reconille kiitettävä arvosana, kalvaa mielessäni ajatus siitä, että tässä on tehty ainakin joitain kompromisseja laajemman yleisön löytämiseksi. Toki peli on edelleen jalkaväkitoimintaa taktisemmasta päästä, mutta se vanha simulaatiohakuisuus on saanut väistyä muun, helpommin lähestyttävän tauhkan tieltä. Niinpä uuden sukupolven Ghost Reconista nauttii parhaiten silloin, kun antaa vanhojen aikojen olla ja ottaa tämän uuden näkemyksen lähitulevaisuuden sodankäynnistä ennakkoluulottomasti vastaan. Ghost Recon Advanced Warfighter on kuitenkin viihdyttävä toimintapaketti vaativampaankin makuun.