Daxter

Näätä jyrää yksinkin

Viisi vuotta sitten PS2-pelaajien olohuoneisiin hyppeli Jak & Daxter, täydellisyyttä hipova tasoloikka. Peli hurmasi huumorilla, huikeilla grafiikoilla ja vapauden tunteella. Pelaaja sai loikkia haluamaansa suuntaan lataustauottomassa pelimaailmassa ja suorittaa tehtäviä näennäisen vapaassa järjestyksessä. Myöhemmissä osissa vapauden tunne väheni ja tarina muuttui synkäksi. Silti sarja piti otteessaan ja musta huumori sai yhä suupielet kramppiin.

Tasohyppelytrilogian toisessa osassa hiljainen sankari Jak ja hänen moottoriturpanäätänsä Daxter ajautuivat futuristisen synkkään kaupunkiin, Haven Cityyn. Jak joutui heti vangiksi, ja hänen nauttiessaan olostaan laboratorion koekaniinina Daxter ei jäänytkään toimettomaksi. Nyt PSP:n omistajat saavat kokea Daxterin oman hyppelyseikkailun tältä ajalta.

Tarina on tälläkin kertaa viihdyttävä, joskin edellisiä osia pienimuotoisempi. Daxterin vauhdikas ura tuholaistentorjujana koostuu lineaarisesti toisiaan seuraavista kentistä, joissa mäiskitään ötököitä, kerätään bonuksia ja huristellaan erilaisilla kulkuneuvoilla. Runko on peruskauraa, mutta toteutus täyttä timanttia. Kaikki Jak-sarjan tunnusmerkit ovat tallella: hauskat välianimaatiot, loistava ääninäyttely, hykerryttävä huumori ja julmetun nätti pelimaailma.



Mäiskis! Poks! Läiskis!

Daxter on harvinaisen buginen peli, sillä Haven Citya riivaa kaikkien aikojen pahin tuholaisongelma. Onneksi kuoriaista, surraajaa ja pörrääjää voi mäiskiä katu-uskottavalla laserkärpäslätkällä. Hyökkäysnappia rämpyttämällä Daxter päästelee vauhdikkaita iskusarjoja, ja vihreät limaroiskeet messevine äänitehosteineen tekevät tappelusta harvinaisen tyydyttävää. Yleensä kaikkia ötököitä ei tarvitse listiä edetäkseen pelissä, mutta hyönteisen littaaminen tuntuu niin miehekkäältä, että hankaluuksia etsii mielikseen.

Kakkosaseena karvainen vipeltäjämme kantaa selässään myrkkysumutinta. Kun mömmöä ruiskaisee hyönteisen niskaan, ötö lamaantuu hetkeksi ja muuttuu vastaanottavaisemmaksi hyvälle löylytykselle. Super Mario Sunshineen tykästyneet ovat heti kuin kotonaan, sillä sumuttimen avulla voi myös lentää lyhyitä matkoja. Myrkkysuihku kantaa Daxteria muutaman metrin tavallista hyppyä pidemmälle, mutta paine hiipuu nopeasti. Vastaan tulee usein rotkoja, joiden ylittämiseksi suihke ei tahdo riittää. Tällöin tarvittavaa lisäpotkua saadaan osumalla ilmassa leijaileviin polttoainepalloihin.

Kenttien tavoitteet ovat sitä perinteistä esineiden keräämistä ja örrien kepittämistä, mutta kaava ei silti puuduta. Nurkilla norkoilevat sivuhahmot, Daxterin ylienergiset kommentit ja satunnaiset välianimaatiot saavat mielenkiinnon pysymään katossa.



Pääsiäisistä munakkain

Hyppelyä ja tappelua katkotaan jännittävillä minipeleillä. Välillä hurjastellaan rämisevällä Betsy-kiiturilla tai operoidaan futuristisia koneita painelemalla toimintonamiskoita oikeaan tahtiin. Liikkumisessakin piisaa mukavasti vaihtelua. Pelkän juoksemisen ja pomppimisen lisäksi Daxter osaa kiipeillä seinillä, ryömiä ilmastointikanavissa ja liukua vaijereita pitkin. Välillä loikitaan liikkuvan junan päältä toiselle tai tasapainotellaan pyörivän jättisylinterin päällä. Kaikki tämä on kyllä nähty aiemminkin, mutta harvoin yhtä hauskasti toteutettuna.

Vaikka kenttäsuunnittelu on saatu vaihtelevaksi, välillä mennään metsään. Muutamassa paikassa oikeaa etenemisreittiä saa etsiä hitusen liian pitkään. Kerran eksyin niin totaalisesti, että sain pyöriä tunnin ympyrää ennen kuin huomasin katon rajassa pienen salakäytävän.

Kentissä piisaa paljon kerättävää sälää ensiapupakkauksista hyönteismyrkkypalloihin. Parhaiten keräilyvimman herättävät joka puolelle sirotellut pronssimunat, joita haalimalla avataan ratkiriemukkaita unijaksoja. Unijaksot ovat pieniä minipelejä, joissa tehdään parodiaa monista elokuvista Matrixista Braveheartiin. Niiden kaava on aina sama: painellaan kuvionappeja oikeassa järjestyksessä. Palkkiona Daxter oppii uusia hyökkäyksiä ja liikkeitä. Unijaksot onnistuvat naurattamaan sen verran makoisasti, että munaa on pakko saada kokoa ajan lisää.

Bonusten keräily pidentää Daxterin elinikää mallikkaasti, sillä kerrankin palkinnot ovat vaivan väärtejä. Lisäarvoa pelille tuo myös Bug Combat -nimellä kulkeva langaton moninpeli, mutta koska en omista ystäviä, en päässyt sitä kokeilemaan.



Jännetuppitulehdus tuntuu hyvältä

Daxterin ikävimmät viat eivät johdu niinkään pelintekijöiden laiskuudesta, vaan PSP:n ergonomiasta. Suupaltin näätäsoturin ohjaus tuntuu ihan sulavalta, mutta jatkuva tatin vääntely saa ranteet kipeytymään. Joko PSP on liian painava möhkäle pitkiin pelisessioihin, tai sitten omistan liian neitimäiset ranteet. Kuvakulmaa pyöritellään vanhanaikaisesti sivuliipasimilla, mikä on kankeudestaan huolimatta ainoa mahdollinen ratkaisu.

Daxterin isoin myyntivaltti on huiman hieno ulkonäkö. Kyseessä on helposti PSP:n komein peli pikkutarkkojen maisemien, silkkisen animaation ja mehevien efektien ansiosta. Ilman hifi-silmälaseja Daxter näyttää PS2:n tasoiselta peliltä. Välianimaatioissa voi jopa erottaa nimikkosankarin untuvaisen karvapeitteen. Ruudunpäivityskin pysyy useimmiten kurissa, ja lataustaukoja ei edes huomaa. Kunpa muutkin pelitalot hoksaisivat, ettei kaikkien PSP-pelien tarvitse olla hervottomia lataustaukokarnevaaleja.

Daxter todistaa, mihin PSP:n muskelit todella riittävät. Vaikkei peli juhli omaperäisyydellä, voidaan sitä pitää visuaalisena virstanpylväänä, johon tulevia PSP-pelejä varmasti verrataan. Mikä tärkeintä, Daxter viihdyttää, koukuttaa ja piristää kannettavaa pleikkaria vaivannutta kevätmasennusta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi