Yksi viskiääni, kiitos
Möreä-ääninen Sam Fisher, yhden hengen hiiviskelyarmeija, on mies paikallaan. Herra sattui pelastamaan maailman niin Xboxilla, GameCubella, PC:llä kuin PlayStation 2:llakin laadukkaassa Splinter Cell -pelissä. Harva meistä pystyy samaan. Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, sillä vaaroja riittää yhä ratkaistavaksi. Karski sankarimme saa turhaan haaveilla leppoisista eläkepäivistä, koska hänet lähetetään saman tien Indonesiaan terroristijoukkoa paimentamaan. Paikallinen Che Guevara haaveilee pistävänsä Yhdysvallat kyykkyyn kemiallisten aseiden avulla. Vain Sam Fisher on totaalisen kaaoksen tiellä.
Ei tarvitse olla nero havaitakseen, että juoni on surkea. Tekijöiden kunniaksi on kuitenkin sanottava, että taustatapahtumat avautuvat paremmin toisella läpipeluukerralla. Tarinaa kuljetetaan välianimaatioilla ja tekstiraporteilla. Sen puitteissa raihnaista erikoismiestämme juoksutetaan maailman ympäri tiedonkeräyspuuhissa ja vihollisia kurmottamassa. Välillä tehtävän organisoineet isot kihot kiusaavat Samia radiokuulokkeen välityksellä. Tällöin tiedossa on tylyjä vastauksia ja huonoja onelinereita. Ääninäyttely on hyvää ja mm. Top Gunista ja Total Recallista tuttu rautaleuka Michael Ironside toimii yhä Fisherin äänenä.
Kaksi julkaistua Splinter Celliä muistuttavat joiltain osin legendaarista Metal Gear Solid -sarjaa, mutta erojakin löytyy. Siinä missä Solidit ovat suurimmaksi osaksi pelkkää välianimaatiota, Splinter Cellissä riittää enemmän varsinaista pelattavaa. Pelien päähahmot Sam Fisher ja Solid Snake ovat toki samasta muotista veistettyjä, mutta molempien miesten seikkailut edustavat saman genren vastakkaisia osa-alueita. Kummastakin pystyy tietenkin nauttimaan täysin siemauksin.
Poika varjoiselta kujalta
Splinter Cell: Pandora Tomorrow ilmestyi alkujaan yksinoikeudella Xboxille, mutta sittemmin peli käännettiin myös PC:lle, GameCubella ja PlayStation 2:lle. Ensimmäinen Sonyn mustan matolaatikon Splinter Cell oli käännöksenä kohtalainen, mutta sitä vaivasi huono ruudunpäivitys ja Xbox-versioon nähden selvästi riisutut valotehosteet. Pandora Tomorrow on huomattavasti onnistuneempi käännös, huolimatta 60 Hz -näyttötilan käsittämättömästä puutteesta.
Suurin ero alkuperäiseen peliin nähden on kentissä. PlayStation 2:n rajoitetusta muistikapasiteetista johtuen tasot on jouduttu pätkimään pienempiin osiin. Tallennuspisteitä on näin entistä tihemmässä. Tämä johtaa siihen, että peli on entistä helpompi. Xbox-painos oli paikoin uskomattoman vaikea. Pieni helpotus tuleekin keskivertopelaajan näkökulmasta tarpeeseen.
Tehtävät edetään ennalta määrätyssä putkessa, mutta huoneesta toiseen on useampia reittejä. Varjot ovat Samin paras ystävä, ja ruudulla onkin erityinen valomittari. Tämä kertoo sen, miten hyvin ystävämme on piilossa. Palkin ollessa tapissa vihollinen ei huomaa Fisheriä, ellei sattumalta kompuroi miehen jalkoihin. Valoefektit ovat näyttäviä ja piilosta toiseen hyppiminen onnistuu hämmästyttävän monipuolisesti. Esimerkiksi lamppujen ampuminen on mainio elementti. Ase- ja välinearsenaali on kattava ja joskus seuraavaan tarkastuspisteeseen löytyy yllättäväkin etenemistapa. Splinter Cell ykkösen kankea valikkosysteemi on saatu korjattua, ja lukuisia apuvälineitä pystyy nyt hallitsemaan näppärästi.
Näkymättömän miehen tunnustukset
Koska kyseessä on hiiviskelypeli, joissain tehtävissä ei diplomatian nimissä saa pistää vihollisia hengiltä. Tämä aiheuttaa auttamatta hermostumista, sillä tekoälyn optimointi ei ole parasta mahdollista. Joskus terroristit huomaavat puskissa kykkivän Fisherin yli-inhimillisellä tarkkuudella aiheuttaen hälytyksen. Tällöin ainoa tapa on paeta hippulat vinkuen, tai antaa rynnäkkökiväärin laulaa. Kaikki meteli aiheuttaa tietenkin vain lisää hälytyksiä. Kolmen kiinnijäämisen jälkeen peli on ohi, mutta jo laukaistut hälyttimet kytketään pois päältä pelaajan edettyä tiettyyn pisteeseen. Sam kestää hyvin vihollistulitusta, kuten todellisen miehen kuuluukin, ja haavoja voi paikkailla strategisesti sijoitetuissa ensiapupisteissä.
Yksinpelattavaa riittää reilun kymmenen tunnin verran, mutta kattava verkkopelimoodi tuo paketille huomattavaa lisäarvoa. Xbox-versiota täysin vastaava nettituki on erittäin tärkeä osa peliä. Tekemistä riittää sabotaasin, tavarankuljetuksen, alueen puolustamisen ja valtaamisen sekä hakkeroinnin parissa. Pelaajiakin riittää mukavasti ja jokainen kartta on räätälöity neljän ottelijan kokonaismäärän tarpeisiin.
Splinter Cell: Pandora Tomorrow on mainio käännös. Siitä ei ole minkäänlaista iloa Xbox-version omistaville, mutta muille kyseessä on erittäin suositeltava hiiviskelyeepos. Alkuperäiseen Splinter Celliin nähden jatko-osa tuntuu lähinnä kevyesti hiotulta lisälevyltä, mutta timantin hiominen jatkuu. Kolmospainoksen luvataan sitten olevan jo ihan oikeasti erilainen peli. Pandora Tomorrow on tälläisenäkin hintansa väärti.
